Koti, uskonto ja isänmaa
Saarna itsenäisyyspäivänä 6.12.2019 Kouvolan Pyhän Ursulan kirkossa.
Kun vietämme tänään itsenäisyyspäivää, mieleemme nousevat kolme asiaa: koti, uskonto ja isänmaa. Vaikka ne herättävät eri ihmisissä erilaisia ajatuksia, itsessään jokainen niistä on suuri lahja. Mutta mikä on niiden välinen järjestys?
On olemassa tervettä ja epätervettä isänmaanrakkautta. Kristityn lopullinen kotimaa ei ole tässä ajassa vaan ikuisessa isänmaassa. Hänet on silti kutsuttu tekemään työtä siinä ajassa ja maassa, johon Jumala on hänet asettanut. Mahdollisuuksistaan ihminen on kiitollisuudenvelassa ensisijaisesti Jumalalle, mutta sitten myös vanhemmille – sekä isänmaalle. Tästä totuudesta kumpuaa terve isänmaanrakkaus. Kotimaata on oikein rakastaa ja haluta tehdä työtä sen eteen.
On olemassa myös epätervettä isänmaanrakkautta. Sellaista olisi nostaa valtio Jumalan edelle. Näin tapahtuu valtioissa, jotka sortavat ihmistä. Esivalta tulee Jumalalta, mutta esivallan ja Jumalan tahdon ollessa ristiriidassa on toteltava ennemmin Jumalaa. Yksi väärä isänmaanrakkauden muoto olisi myös nostaa jokin ”rotu” suurimman kunnioituksen kohteeksi. Herraa, Jumalaasi, palvo, ja palvele yksin häntä, ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Isänmaa ja sen rakastaminen eivät voi mennä Jumalan ja lähimmäisen rakastamisen edelle. Miten lähimmäisenrakkaus parhaiten toteutuu, ei aina ole helppo kysymys.
Entä isänmaan ja kodin välinen suhde? Tässä maailmassa voi tuskin löytää mitään kauniimpaa kuin onnellinen perhe. Totalitaariset valtiot eivät kuitenkaan rakasta perheitä. Päinvastoin, ne pyrkivät tuhoamaan ne, koska perheet ovat tällaisille valtioille vaaraksi. Terve perhe on luonnollinen yhteisö, joka vajavaisuuksineenkin on vahva. Sen piirissä opitaan turvallisten ihmissuhteiden lämpö ja rakkaus. Itse Jumala, joka tuli ihmiseksi, halusi syntyä perheeseen. Nasaretin pyhä perhe on kaikkien perheiden esikuva. Perheen piirissä voidaan oppia kunnioittamaan ja palvelemaan toisia, asettamaan muiden etu oman edun edelle ja tekemään uhrauksia. Perhe on kaiken yhteiskunnallisen elämän perusyksikkö. Valtio ei voi koskaan korvata perhettä. Hyvinvoiva valtio koostuu hyvinvoivista perheistä. Lait, jotka vahingoittavat perhettä, vahingoittavat valtiota. Eikä valtio voi ottaa vanhemmilta heille luonnostaan kuuluvaa oikeuttaa kasvattaa lapset. Valtion tehtävä on sen sijaan suojella perheitä. Siten isänmaa on alisteinen kodille ja uskonnolle.
Jäljellä oleva ja hienovaraisempi kysymys on, kumpi tulee ensin, uskonto vai koti. Vaikka perhesiteet ovat arvokkaita, ne eivät ole ehdottomia. Joskus kristitty voi joutua tilanteeseen, jossa toiset perheenjäsenet eivät arvosta, tai suorastaan vastustavat, yhden uskonnollista vakaumusta. Tällöin voidaan muistaa Jeesuksen sanat: ”Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtään enemmän kuin minua, kelpaa minulle” (Matt. 10:37). Katekismus opettaa, että ”Jeesuksen opetuslapseksi tuleminen merkitsee, että otamme vastaan kutsun tulla Jumalan perheeseen ja elää niin kuin Jeesus eli: ’Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini’ (Matt. 12:50).
Oikea järjestys on siten: uskonto, koti, isänmaa. Usko Jumalaan ja kuuliaisuus hänelle ovat arvoista ensimmäisiä, sillä Jumala on ihmisen Luoja ja tämän lopullinen päämäärä. Koti ja isänmaa ovat Jumalan hyviä ajallisia lahjoja. Ne heijastavat omalla tavallaan Jumalan omaa sisäistä elämää. Näistä koti on tärkein ihmiselämän yksikkö. Kotia ja perheen oikeuksia on siksi suojeltava ja varjeltava hyökkäyksiltä, joita siihen näinä aikoina yhteiskunnan taholta ajoittain kohdistuu. Valtio ei omista vanhempia tai lapsia. Jokainen ihminen kuuluu pohjimmiltaan ainoastaan Jumalalle, ja Jumala on asettanut vanhemmat lastensa ensisijaisiksi kasvattajiksi. Valtion on tuettava vanhempia tässä tehtävässä, ei pyrittävä syrjäyttämään vanhempia saati istuttamaan lapsiin vastoin vanhempien tahtoa luonnollisen perheen eli miehen ja naisen – isän ja äidin ja lapsien – vastaista ideologiaa.
Kun muistamme pitää Jumalan ja hänen lakinsa elämämme ohjenuorana, isänmaamme voi kasvaa ja kehittyä turvallisesti. Jumalan lakien hylkääminen on rikos myös isänmaata vastaan. Vahvistakaamme näin itsenäisyyspäivänä valintamme palvella Jumalaa ja toimia sen myötä myös kodin ja isänmaan hyväksi. ”Minä ja minun perheeni palvelemme Herraa” (Joos. 24:15).
isä Tuomas Nyyssölä
