Valitse Sivu

Rukouksen apostolaatti

Rukouksen apostolaatti

Tammikuun ensimmäisenä päivänä, joka on omistettu Jumalan äidille, kirkko rukoilee rauhaa koko maailmaan. Maria taistellessaan Poikansa rinnalla näki itse, mitä viha ja sota saavat aikaan maailmassa. Hän oli Golgatalla todistamassa suurinta koskaan käytyä sotaa, ja hän tietää, että taistelussa maanpäällisenkin rauhan puolesta on aina pohjimmiltaan kyse siitä samasta sodasta, johon hänen Poikansa osallistui voittaessaan ratkaisevan taistelun Golgatalla.

Kun katsomme jokapäiväistä elämää, näemme, että yhtenäisyys ja rauha vallitsevat niissä perheissä ja niillä työpaikoilla, missä on rakkautta. Ykseyttä ei ole ilman rakkautta. Joskus perheen jäsenet ovat hyvin erilaisia, koska ovat kotoisin eri maista, mutta rakkauden kautta he osaavat olla yhdessä. Kolmiyhteinen Jumala on paras esimerkki rakkauden moninaisuudesta. Erityisesti meidän on vähennettävä vihan tunteita, sillä ne etäännyttävät meitä toisistamme.

Rauha on vaikeaa, koska synti on maailmassa. Synti heikentää rauhaa. Me kristityt puhumme synneistä, mutta emme sen vuoksi, että haluamme juhlia niitä. Me haluamme tunnistaa ja poistaa ne elämästämme. Ongelma on siinä, että näemme hyvin muiden synnit. Ajattelemme, että vain toiset ovat syyllisiä.

Tämä on vaikea asia, mutta me muistamme, että ”Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.” Jeesus puhui vuorisaarnassaan siitä, miten me voimme olla autuaita eli onnellisia. Hän opetti meille, että on vaikea tietää toisen ajatuksia, mutta me voimme tehdä paljon omassa sydämessämme.                                                                                                                 

Rauhan kuningatar, rukoile puolestamme.

isä Stanislaw Zawilowicz SCJ


Rukoilkaamme…

Tammikuu – Lähetystyö
• Rukoilemme, että kristityt, muiden uskontojen jäsenet ja kaikki hyvän
tahdon ihmiset toimisivat rauhan ja oikeudenmukaisuuden hyväksi
maailmassa.
Januari – Evangelisation
• Vi ber att kristna och troende från andra religioner, och alla människor
av god vilja, verkar för fred och rättvisa i världen.
Helmikuu – Yleinen
• Rukoilemme, että ihmiskaupan uhriksi joutuneiden
maastamuuttavien lähimmäistemme avunhuudot kuultaisiin ja
huomioitaisiin.
Februari – Universell
• Vi ber att ropet på hjälp från alla offer för människohandel, hörs och
uppmärksammas.

Tietoja kirjoittajasta

Stanislaw Zawilowicz SCJ

Isä Stanislaw Zawilowicz SCJ on Turun Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnan kappalainen. Hän kuuluu Jeesuksen pyhän sydämen pappien veljeskuntaan.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...