Valitse Sivu

Rukous koronan voittamiseksi

Paavi Franciscuksen aloitteesta myös Helsingin hiippakunnassa rukoiltiin Isä meidän -rukous keskiviikkona 25.3.2020. Pyhän Henrikin katedraalissa hiippakunnan asiainhoitaja isä Marco Pasinato rukoili Herran rukouksen lisäksi vielä Euroopan katolisten piispainkokousten neuvoston laatiman rukouksen ja uudisti koronapandemian takia myös hiippakunnan ja koko Suomen pyhittämisen Neitsyt Marian tahrattomalle sydämelle. Pyhittämisrukous oli pääsosiltaan sama, jota piispa Józef Wróbel SCJ ja sittemmin piispa Teemu Sippo SCJ käyttivät ensin vuonna 2005 ja sitten vuonna 2015.

KATT

Euroopan katolisten piispainkokousten neuvoston laatima rukous:

Kaikkivaltias ja armollinen Isä Jumala, maailman Luoja, 
rakkaudesta meitä kohtaan sinä lähetit Poikasi maailmaan
sielujen ja ruumiiden lääkäriksi.

Katso lastesi puoleen, kun he tänä vaikeana ja hämmentävänä aikana
eri puolilla Eurooppaa ja koko maailmaa
kääntyvät sinun puoleesi etsiessään voimaa, pelastusta ja helpotusta.

Vapauta meidät sairaudesta ja pelosta,
hoida sairaitamme, lohduta heidän omaisiaan,
anna viisautta niille, jotka meitä hallitsevat,
voimista ja palkitse lääkäreitä, hoitajia ja vapaaehtoisia
ja anna kuolleille iankaikkinen elämä.
Älä hylkää meitä tämän koettelemuksen hetkellä
vaan päästä meidät kaikesta pahasta.

Tätä me pyydämme sinulta,
joka yhdessä Pojan ja Pyhän Hengen kanssa elät ja hallitset
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Pyhä Maria, terveyden ja toivon äiti, rukoile puolestamme.

Helsingin hiippakunnan ja Suomen pyhittäminen Neitsyt Marian tahrattomalle sydämelle koronapandemian aikana 25.3.2020

Herra Jeesus Kristus, sinä olet läsnä meidän keskellämme kaikkein pyhimmässä sakramentissa. Kärsiessäsi ristillä sinä annoit oman äitisi Neitsyt Marian meille äidiksemme. Samalla uskoit meidät Marian lapsiksi. 

Tänään tahdomme itse tietoisesti ja vapaaehtoisesti vahvistaa kuuluvamme hänelle: tahdomme ottaa sinun äitisi äidiksemme ja uskoa itsemme ja koko Suomen hänen haltuunsa – äitimme haltuun. 

Tahdomme tehdä tämän palvoaksemme sinua yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa ja rukoilemme, että ottaisit tämän ylistyksemme vastaan. Rukoilemme sinua myös, että vielä kerran osoittaisit meidät äidillesi ja kantaisit meidät hänen eteensä hänen lapsinaan.

Herra Jeesus Kristus, uskomme sinun tahtosi olevan, että kunnioitamme äitiäsi, koska hän on perisynnittä siinnyt Jumalan äiti, puhdas ja uskossaan horjumaton. Hän kärsii sinun kanssasi ja kantaa huolta koko pyhästä kirkosta. Uskomme hänen myös sinun tahdostasi toimivan sinun armojesi välittäjättärenä. 

Tämän armon elävöittäminä käännymme hänen tahrattoman sydämensä puoleen vihkiytyäksemme hänelle. Teemme tämän liittäen itsemme hengellisesti siihen vihkiytymiseen, jonka teki koko kirkon nimissä ensin paavi Pius XII 31.10.1942 ja myöhemmin paavi Johannes Paavali II ensin Fatimassa toukokuun 13. päivänä vuonna 1982, myöhemmin Vatikaanissa maaliskuun 25. päivänä vuonna 1984, ja vielä kerran Fatimassa toukokuun 13. päivänä vuonna 1991.

Tahraton Neitsyt Maria, pyhä Jumalansynnyttäjä, Kristuksen äiti, jumalallisen armon äiti, kirkon äiti, taivaan portti, syntisten turva, murheellisten lohduttaja, kristittyjen auttaja, apostolien kuningatar, tunnustajien kuningatar, rauhan kuningatar – ja sairaiden parannus –, sinun tahrattoman sydämesi valtavan ja hellän rakkauden haltuun me uskomme hiippakuntamme, sen emerituspiispat, asiainhoitajan, kaikki papit, diakonit, seminaristit, sääntökuntalaiset, avioliitot ja perheet, kaikki uskovat. 

Uskomme tahrattoman sydämesi haltuun myös koko Suomen, sen valtaapitävät ja kaikki sen asukkaat. Sinun haltuusi uskomme kristityt veljemme. Sinun haltuusi uskomme muiden uskontojen tunnustajat ja uskoa vailla olevat. 

– Sinun haltuusi uskomme tänä poikkeusaikana ennen kaikkea kaikki koronaviruksen sairastuttamat, heidän hoitajansa ja omaisensa. Sinun haltuusi, äiti, uskomme myös ne, jotka näinä viikkoina joutuvat venymään äärimmilleen työtehtävissään ja kodeissaan, samoin kuin ne, jotka ovat vaarassa joutua taloudelliseen ahdinkoon koronapandemian seurauksena.

Pyhin äiti, sinun tahrattoman sydämesi haltuun annamme sydämemme ja mielemme. Sinun eteesi kannamme uskonelämämme ja pelastuksemme. Sinun eteesi kannamme uskomme, toivomme ja rakkautemme. Sinulle uskomme sen, miten täytämme Jumalan ja kirkon käskyt. Sinun haltuusi annamme uskollisuutemme kirkolle ja pyhälle isälle. Pyhin äiti, rukoilemme sinua, ota vastaan antaumuksemme ja osoita meille äidillistä rakkauttasi ja huolenpitoasi.

Sinun tahrattomaan sydämeesi me kannamme nöyrästi pyyntömme: hallitkoon sinun Poikasi valtakunta Suomenmaan asukkaiden sydämiä. Puhjetkoon maassamme kukkaan usko kolmiyhteiseen Jumalaan. Voittakoon evankeliumi ihmisten sydämissä. Eläkööt kaikki ihmiset Jumalan lasten arvon mukaisesti. Pysykööt papit ja sääntökuntalaiset uskollisina pyhälle kutsumukselleen: olkoot he innokkaita evankeliumin ja kirkon opetuksen todistajia. Pysykööt kutsumukselleen uskollisina myös aviopuolisot ja perheiden jäsenet. Tehkööt kaikki maassamme yhteiskunnallisissa ja poliittisissa tehtävissä toimivat työnsä totuuden ja oikeudenmukaisuuden hengessä.

Äiti, sinun tahrattomaan sydämeesi me kannamme rukouksemme: puhdista Poikasi luokse johtava tiemme kaikesta pahasta ja synnistä. Murskatkoon sinun kantapääsi pimeyden ruhtinaan pään ja menettäköön hän voimansa johtaa ihmisten sydämiä harhaan. Varjele äidinrakkaudellasi kaikkia maamme asukkaita paholaisen kiusauksilta, synniltä, valheessa elämiseltä ja iankaikkiselta tuomiolta. Ano meille Pojaltasi laupeutta.

Herra, armahda. Kristus, armahda. Herra, armahda.

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...