Yhteyden vettä

Artikkelikuva: Tavallista vähän laajempaan valtuuskuntaan kuuluivat tänä vuonna Espoon piispa Kaisamari Hintikka ja hänen puolisonsa Jukka Väinölä, sekä pastorit Kimmo Kääriäinen, Timo-Matti Haapiainen ja Elina Hellqvist Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta, Haminan piispa Sergei Suomen ortodoksisesta kirkosta, metodistipastori, pääsihteeri Mayvor Wärn-Rancken Suomen Ekumeenisesta Neuvostosta sekä hiippakunnan asiainhoitaja isä Marco Pasinato, Studium Catholicumin johtaja isä Gabriel Salmela OP ja viestintäjohtaja Marko Tervaportti Helsingin katolisesta hiippakunnasta.

Suomalainen ekumeeninen valtuuskunta vieraili Roomassa tammikuussa 2023. Tässä raportti matkan pääkohdista ja joitakin huomioita.

Neljäntoista vuoden tauon jälkeen sain kunnian osallistua toisen kerran elämässäni suomalaisen ekumeenisen valtuuskunnan matkalle Roomaan ja Vatikaaniin kristittyjen ykseyden rukousviikon yhteydessä, jolle sopivasti osuu myös maamme kansallispyhimyksen, pyhän Henrikin juhlapyhä. Pyhää Henrikiä ja hänen marttyyrikuolemansa ajankohtaa me suomalaiset varmaankin saamme kiittää siitä, että me joka vuosi pääsemme tapaamaan myös paavin.

Valtuuskunta majoittui totuttuun tapaan ”hengellistä ekumeniaa harjoittavien” birgittalaissisarten luokse Piazza Farnesen Pyhän Birgitan taloon. Tämän Casa Santa Brigidan sijainti Rooman historiallisessa keskustassa on erinomainen. Niin Vatikaani kuin Colosseumkin, yhtä lailla Trasteveren ravintolat kuin Espanjalaiset portaat tai Pantheon ovat kävelyetäisyydellä, ainakin jos mukana on hyvät kengät ja aikaa – viimeksimainittua ei tällä kertaa vapaisiin kulkemisiin paljon kyllä jäänyt.

Valtuuskunnan ohjelman oli suunnitellut ev.-lut. kirkon ulkomaanosasto yhteistyössä Vatikaanin virastojen, suurlähetystöjen ja Suomen Rooman-instituutin kanssa. Matkaan mahtui siis kirkollisten tapaamisten ohella myös Suomi-kuvaan ja sen vahvistamiseen tutustumista maamme rajojen ulkopuolella, kun tapasimme heti tiistaina Suomen Italian-suurlähettilään Pia Rantala-Engbergin ja useaan otteeseen sitten eri tilanteissa Suomen Pyhän istuimen -suurlähettilään Kalle Kankaanpään, jonka varsinainen asemapaikka on Kroatiassa. On syytä olla kiitollinen näiden suurlähettiläiden osoittamasta ystävällisyydestä ja vieraanvaraisuudesta samoin kuin heidän asiantuntemuksestaan ja ammattitaidostaan.

Uskontojenvälistä vuoropuhelua

Heti saapumista seuraavana tiistaiaamuna 17.1. valtuuskunta haettiin uskontojenvälisen vuoropuhelun virastoon – viime kesänähän Vatikaanin tai paremminkin Rooman kuurian eli keskushallinnon osastoja pantiin uuteen uskoon ja oikeastaan kaikista kongregaatioista ja neuvostoista tuli yhdistettyinä tai omina yksiköinään virastoja, dikasterioita (ks. Fides 3/2022, s. 14-15).

Via della Conciliazionen varrella sijaitsevassa kirkon hallintorakennuksessa meidät otti vastaan Uskontojenvälisen vuoropuhelun viraston sihteeri mons. Indunil Kodithuwakku. Monsignore kertoi valtuuskunnalle katolisen kirkon ja paavi Franciscuksen painopisteistä eri uskontojen kohtaamisessa ja sai kuulla eri uskontojen lisääntyvästä esiintymisestä ja tämän kehityksen aiheuttamista haasteista myös Suomessa. Monsignore Kodithuwakku korosti puheessaan sitä, että uskontojen kohtaamisissakin on aina kyse ihmisistä ja siksi tällaisissa tapaamisissa on tärkeää nähdä juuri yhteinen ihmisyys ja vuoropuhelun välttämättömyys. ”Jeesus on tie, totuus ja elämä, mutta Jumala on kaikkien ihmisten Isä.”

Kulttuuria

Keskiviikkona 18.1. valtuuskunta vietiin harmailla pikkubusseilla Vatikaanin museoiden pääoven eteen. Delegaatiomme tutustui oman, englanninkielisen oppaan johdolla koko aamupäivän ajan näiden museoiden upeisiin taideaarteisiin, joista moniin liittyy syvällinen hengellinen sanoma. Siinäpä varmaan onkin uskonnollisen, kristillisen taiteen erityinen arvo: ihmistä ei puhuttele vain taideteoksen pintakerros, sen esteettinen kauneus ja arvo, vaan sen kertoman tai välittämän tarinan tai tapahtuman opetus, syvempi hengellinen merkitys ja jopa sen valmistamiseen johtaneet syyt. Toki taidetta, kauneutta ja merkityksiä tulee tällaisessa paikassa kerralla aivan liikaa. Mutta jäähän siitä aina jotakin myös kotiin vietäväksi.

Illalla oli juhlallinen vastaanotto Suomen Rooman-instituutissa Villa Lantessa. Sinne ehti mukaan myös lounasaikaan Roomaan saapunut espoolaisen CandoMini-kuoron 10-jäseninen lauluryhmä johtajinaan Anna Sandström ja Viena Kangas. Kuoron ohjelmisto, iloinen ja avoin henki ja ennen kaikkea hienot musiikkiesitykset jättivät kauneuden kokemuksen kylmät väreet jokaiselle kuulijalle, tällä erää Villa Lantessa ja seuraavina päivinä yhtä lailla pyhän Henrikin messussa, ykseysvirastossa ja birgittalaisluostarin ekumeenisen vesperin yhteydessä. Mainittava on myös luostarin käytäviltä huoneisiin asti hyvin kaikunut jatkuva lauleskelu, joka ei todellakaan häirinnyt vaan vain vahvisti kaikkien kokemaa iloista ilmapiiriä.

Villa Lantessa kuultiin CandoMinin lisäksi toki myös suurlähettiläs Kankaanpään, instituutin johtajan Ria Bergin sekä delegaation edustajien puheenvuorot ja tavattiin monia vieraita, muun muassa Vatikaanin valtiosihteeristön valtiosuhteiden sihteeri, niin sanottu ”ulkoministeri”, arkkipiispa Paul Gallagher, joka reilu vuosi sitten kävi myös Suomessa (ks. Fides 10/2021, s. 10-11). Paikalle saapui iloksemme myös valtiosihteeristössä työskentelevä prelaatti Tuomo T. Vimpari.

Paavillista

Heti torstaiaamuna huristimme jälleen Vatikaaniin yhdessä Kristittyjen ykseyden edistämisen viraston isä Augustinus Sanderin OSB kanssa. Apostolisessa palatsissa tapasimme myös saman viraston johtokaksikon, kardinaali Kurt Kochin ja piispa Brian Farrellin LC. Hetken odottelun jälkeen valtuuskunta marssitettiin vihdoin lukuisten toinen toistaan koristeellisempien huoneiden läpi aina suureen vastaanottohuoneeseen, jossa pyhä isä otti vieraansa vastaan jo heti ovella. Tämän jälkeen hän kulki istuimelleen ja istuutui yhdessä muiden kanssa.

Valtuuskunnan luterilaisen piispan, tällä kertaa Kaisamari Hintikan, puheenvuoron ja tervehdyksen aiheena oli vesi: kansoja ja kulttuureita yhdistävänä väylänä, puhtaana pidettävänä ja suojeltavana elementtinä, kasteen välineenä. Piispa Hintikka sanoi, että vesi ”kutsuu meitä sovintoon ihmisten kesken”, juuri tänäänkin, kun esimerkiksi ”Välimeri on myös muuri – ja aivan liian monen ihmisen hauta.” Hän muistutti, että ”vesi, joka on Jumalan antama lahja ja elämän välttämättömyys, on muuttunut ihmisten käsissä kaupan, vallan ja väkivallan välineeksi”. Lopuksi hän nosti esiin katolis-luterilaisissa oppikeskusteluissa hiljattain valmistuneen kasteeseen keskittyvän asiakirjan ”Kaste ja yhteyden kasvu”. Viimeiseksi piispa Hintikka kertoi koko valtuuskunnan rukoilevan paavin puolesta ja pyysi, että myös paavi rukoilisi meidän puolestamme. [Piispa Hintikan puhe on luettavissa kokonaan osoitteessa: piispakaisamarihintikka.fi/puheet/teidan-pyhyytenne]

Paavi Franciscus nosti vastauksessaan myös esiin yhteisen kasteen ja siitä kumpuavat velvollisuudet: ”Olemme saaneet yhden kasteen, ja uskovina meitä kutsutaan ennen kaikkea kiittämään siitä, että kasteen vedestä lähtien olemassaolomme on sovitettu Jumalan kanssa, toisten kanssa, luomakunnan kanssa. Olemme hänen sovitettuja lapsiaan, ja siksi meitä kutsutaan yhä enemmän sovintoon toistemme kanssa ja olemaan sovinnon toteuttajia maailmassa.” Tämä tehtävä johtaa meidät kaikki myös tämänvuotisen ykseysviikon teemaan: ”Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta” (Jes. 1:17). Pyhä isä kaipasi ekumeenisiin pyrkimyksiin ja kristittyjen yhteiseen todistukseen lisää ”todellista intohimoa, joka syntyy rakkaudesta yhteyteen ja halusta voittaa historian kuluessa kristittyjen kesken syntyneiden, Kristuksen ruumiin ykseyttä vahingoittaneiden jakautumisten ristiriitainen todistus”. [Paavin koko puhe on luettavissa tämän lehden sivulla 6-7.]

Tapaamisen lopuksi paavi pyysi kaikkia yhdessä omalla kielellään rukoilemaan Isä meidän -rukouksen. Sitten hän vastaanotti delegaation lahjan, pienen kankaaseen käärityn kiven Itämeren rannalta ja todistuksen hänelle hankitusta Itämeren suojelukohteesta. Hän saattoi meidät kaikki vielä salin ovelle, jossa hän uudestaan kätteli jokaisen.

Apostolisesta palatsista valtuuskunta vietiin suoraan Pietarinkirkkoon, johon saimme tutustua omaan tahtiimme. Ensimmäiseksi suuntasimme kulkumme kohti kirkon kryptaa, johon juuri äskettäin oli haudattu myös emerituspaavi Benedictus. Kryptan edellyttämän hiljaisuuden ja valokuvauskiellon saimme ”kuuluisana” suomalaisena valtuuskuntana kumottua hetkeksi paavin haudalla, niin että piispa Sergei saattoi lausua ortodoksisen rukouksen edesmenneen paavin puolesta, johon me kaikki hartaina yhdyimme. Kerta kaikkiaan koskettava, tärkeä hetki. Monien muidenkin paavien haudoilla me vierailimme.

Pyhän Henrikin messussa

Iltapäivällä suuntasimme kulkumme Santa Maria sopra Minerva -basilikaan, jonka pääalttarin viereistä Caprani-suvun kappelia pidetään myös Suomen kansalliskappelina Roomassa. Siellä oli jälleen, ainakin tänä päivänä, myös esillä Suomesta aikoinaan lahjoitettu pyhää Henrikiä esittävä puuveistos. Kirkossa on edelleen menossa varsin laaja remontti, joka vaikeutti jonkin verran myös messun järjestelyjä ja kirkkokansan mahdollisuuksia seurata messua.

Tänä vuonna messu oli katolinen ja sen vietti isä Marco Pasinato veli Gabriel Salmelan OP avustamana. Messupalvelijana toimi hiippakunnan seminaristi Viktor Torres Airava. CandoMini lauloi kaunista kirkkomusiikkia messun eri vaiheissa. 

Ekumeenisen tilaisuudesta teki luonnollisesti se, että toisen lukukappaleista luki Mayvor Wärn-Rancken ja esirukoukset luki piispa Sergei. Piispa Hintikka saarnasi ja päätti sen komeasti todeten: ”Pyhän Henrikin muistopäivä kutsuu meitä katsomaan myös eteenpäin, toivomaan ja rukoilemaan, että myös me voisimme liittyä Jumalan valtakunnan ja ikuisen elämän kylväjienketjuun. Kristus kutsuu seuraajikseen ja Jumala työhönsä hyvin monenlaisia ihmisiä, ihmisten silmissä kovin epätodennäköisiä kylväjiä ja korjaajia. Sen ketjun jatkuminen ei lopulta ole meidän työtämme, vaan Jumalan työtä. Jumalan työtä on myös se, että jälkeemme tulee toisia, niitä, jotka jatkavat työtä, liittyvät vuorollaan todistajien, odottajien, kylväjien ja korjaajien ketjuun – liittyvät vaeltavaan Jumalan kansaan.”

Messuun osallistui birgittalaissisarten ja Villa Lanten väen lisäksi monia Roomassa vierailulla tai pyhiinvaelluksella olleita suomalaisia. Yhteensä paikalla oli varmaankin lähes sata ihmistä. Messun jälkeen kirkon uusi rehtori kutsui messuvieraat dominikaanikonventin pihalle tilaisuuteen, jossa oli tarjolla vähän viiniä ja syötävää.

Päätöspäivä

Perjantaina 20.1. vuorossa oli käytännön ekumenian kannalta ehkäpä kuitenkin tärkein kohde: Kristittyjen ykseyden edistämisen virasto. Ensin nautittiin virvokkeita ja kuunneltiin CandoMinin laulua ja lopulta valtuuskunnan jäsenet vetäytyivät kardinaali Kochin johdolla kokoustilaan keskustelemaan ajankohtaisista ekumeenisista asioista. Suomen ekumeenisen tilanteen esittelyn lisäksi oli hyvä kuulla myös, minkälaisia iloja ja toisaalta huolenaiheita ekumenian kentällä on juuri nyt eri puolilla maailmaa yleismaailmallisesta näkökulmasta katsottuna. Venäjän sotatoimet Ukrainassa eivät ikävä kyllä jättäneet rauhaan näitäkään keskusteluja. Kaiken kaikkiaan kristittyjen ykseyden eteen tehtävä työ tällä tasolla tuntuu tapahtuvan hyvin hallitusti – toki ymmärtäen, että jokaisella osapuolella on joskus enemmän tekemistä omien sisäisten haasteidensa kanssa. Vaikka tavoite on selvä, avainsanoja konkreettisessa toiminnassa on realismi ja kärsivällisyys.

Iltasella valmistauduttiin ekumeeniseen vesperiin birgittalaisluostarin kirkossa. Vesperin vietti kardinaali Koch, tosin ekumeeniset vieraat osallistuivat sen eri osiin aktiivisesti. Saarnan piti piispa Sergei. Kuoro lauloi sisarten puolella, kun taas suomalaiset ja muut kiinnostuneet täyttivät kirkon penkit. Vesperin jälkeen, niin kuin tapana on, sisaret olivat järjestäneet hienon buffetin ruokasaliin, jossa kaikille riitti hyvää syötävää ja juotavaa. Ei voi kuin jälleen kerran kiittää birgittalaissisarten yleisabbedissaa, äiti M. Fabia Kattakayamia OSSS sisarten osoittamasta suuresta vieraanvaraisuudesta.

Ajatuksia

Ekumeenisen valtuuskunnan vierailu Roomassa oli mielestäni hyvin onnistunut. Se oli loistavasti organisoitu ja vierailun ohjelma oli monipuolinen, mielenkiintoinen ja hyödyllinen, ei vain ekumeenisesti vaan myös hengellisesti.

Yhdessä vietetty aika ja ennen kaikkea yhteinen matkanteko eri tunnustuksiin kuuluvien kristittyjen kanssa vahvistaa tunnetta siitä, että välillämme on paljon yhteistä. Tämä yhteisyyden kokemus näyttää vain vahvistuvan sen edessä, että yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri on yhä selvemmin uskonnoton ja suhtautuu uskontoihin välillä jopa melko negatiivisesti. 

Siksi on helppo yhtyä paavi Franciscuksen sanoihin, kun hän puheessaan totesi: ”Tunnistakaamme tässä kaikessa, kuinka suuri on se ykseys, jonka jaamme, ja kuinka tärkeää on rukoilla yhdessä, työskennellä ahkerasti ja käydä intensiivistä vuoropuhelua jakautumisten voittamiseksi, ollaksemme Herran tahdon mukaisesti yhtä trinitaarisessa yhteydessä, jotta maailma uskoisi (vrt. Joh. 17:21).”

Teksti ja kuvat Marko Tervaportti