Valitse Sivu

Pyhä Antonius Padovalainen 1/4

Pyhä Antonius Padovalainen 1/4

Osa 1: kuolema, kultti ja kanonisaatio

Kesäkuun 13. päivä on pyhän Antonius Padovalaisen juhlapäivä. Tässä neliosaisessa artikkelisarjassa tutustutaan Antoniuksen kulttiin, elämään, teologiaan ja ihmeisiin.

Pyhä Antonius Padovalainen on katolisessa kirkossa erittäin suosittu pyhimys, varsinkin kadonneiden tavaroiden löytäjänä tunnettu. Luterilaisessa Suomessa Antonius on kuitenkin käytännössä tuntematon, eivätkä katolilaisetkaan yleisesti ottaen tiedä juuri mitään Antoniuksen maanpäällisistä vaiheista. Jotkut saattavat tietää sen verran, että Antonius oli fransiskaani ja fransiskaanisääntökunnan ensimmäinen teologi.

Tässä artikkelisarjassa pyrin paikkaamaan ammottavaa Antonius-aukkoa ja antamaan luotettavan peruskäsityksen siitä Antonius Padovalaisesta, joka ihan oikeasti tallusteli tämän maan päällä. Joskus meillä 2000-luvun ihmisillä on näet vaikutelma, että nämä vanhojen aikojen sankarit ovat jonkinlaisia satuhahmoja ikään kuin toisesta maailmasta. Heidän elämänsä vaikuttavat niin legendan sävyttämiltä, ettemme ole varmoja siitä, onko heitä koskaan ollutkaan.

Otan tämän modernin lähestymistavan tosissani. On totta, että pyhimyselämäkertoihin tulee usein lisää legenda-ainesta sitä mukaa, mitä kauemmaksi heidän elinajastaan mennään. Täytyy arvioida lähteiden luotettavuutta. Antoniuksen tapauksessa on aivan selvää, että hän oli historiallinen henkilö ja hyvin poikkeuksellinen sellainen. Meillä on hänestä erittäin varhaisia historiallisia lähteitä. Ja luuranko.

Antoniuksen kanonisaatio: 53 ihmettä!

Aloitetaan päivämäärästä 30.5.1232, jolloin tiedetään, että paavi Gregorius IX julisti Spoleton katedraalissa Antoniuksen pyhimykseksi. Samaan aikaan ilmestyi myös ensimmäinen elämäkerta Antoniuksesta, joka oli kuollut vain vajaa vuotta aiemmin – tämäkin tiedetään päivän tarkkuudella – 13.6.1231. Kyseessä oli katolisen kirkon historian toiseksi nopein kanonisaatio, ja (Koillis-Italiassa, Venetsian lähellä sijaitsevan) Padovan asukkaat pääsivät viettämään Antoniuksen ensimmäistä kirkollista juhlapyhää jo hänen kuolemansa ensimmäisenä vuosipäivänä! Ensimmäisen elämäkerran ilmestymisen aikaan Padovassa oli siis kasapäin ihmisiä, jotka muistivat Antoniuksen elävästi vain vuoden takaa. Elämäkerran kirjoittaja on mitä ilmeisemmin ollut yksi Antoniuksen yhteisön eli Padovan fransiskaanien veljistä.

Huomiota tässä Vita prima tai Assidua-nimellä tunnetussa ensimmäisessä elämäkerrassa herättää se, että siihen on dokumentoitu kanonisaatiota varten Antoniuksen haudalla tai hänen esirukoustensa tähden tapahtuneita ihmeitä – normaalistihan kanonisaatioon riittää yksi tai kaksi ihmettä, mutta Antoniuksen tapauksessa vajaassa vuodessa niitä oli kertynyt 53! Elämäkerta dokumentoi tarkkaan ihmeparantuneiden nimet sekä sairaudet, joita heillä oli. Tässä ei siis ole kyse mistään myöhäisistä legendoista, vaan aikalaisten hyvin tuntemista ihmisistä ja tapahtumista, silminnäkijöiden raporteista.

Antoniuksen kuolema ja sitä seurannut spektaakkeli

Antoniuksen kuolemaan liittyvät tapahtumat tunnettiin ja tunnetaan Padovassa erittäin hyvin, sillä ne aiheuttivat kaupungissa harvinaislaatuisen mielenkiintoisen episodin, josta tuskin kukaan aikalainen jäi epätietoiseksi. Antonius nimittäin kuoli Arcellassa vähän tuonaikaisen Padovan ulkopuolella. Paikalla on nykyään pyhäkkö, jossa on Antoniuksen kuolinkappeli, mutta tuolloin siinä oli sisarten luostari. Antonius oli viettänyt elämänsä viimeiset kuukaudet Padovan pohjoispuolella sijaitsevassa Camposampierossa, aika erikoisesti – ja ihan oikeasti – pähkinäpuussa, siis puuhun rakennetussa erakkomajassa, jossa hän huilasi saarnattuaan Padovassa paastonaikana 1231 joka päivä valtaville ihmisjoukoille. Camposampierossa Antonius sairastui ja 13.6. aavisti kuolevansa, jolloin hän halusi palata veljiensä luokse Padovaan kuolemaan. Matkalla Antoniuksen tila huononi niin, että hänet vietiin Arcellan luostariin, jossa hän ehti kuolla ennen kuin oli päässyt takaisin kotiin.

Tämä johti aika yllättävästi koko kaupunkia seuraavat neljä päivää kuohuttaneeseen kiistaan. Nimittäin kun sana kaupungissa hyvin tunnetun Antoniuksen kuolemasta levisi, paikalle alkoi virrata ihmisiä, ja paikalliset miehet muodostivat luostarin ympärille eräänlaisen spontaanin kunniakaartin. Hyvin pian arcellalaiset nunnat, joista monet kuuluivat varakkaisiin ja arvovaltaisiin sukuihin, ja paikalliset asukkaat alkoivat pitää Antoniusta ikään kuin omanaan – hänhän oli kuollut siellä, siispä hänet tulisi haudata sinne. Kun Padovan fransiskaaniveljet tulivat paikalle hakemaan Antoniuksen ruumista, heinäseipäin ja kepein aseistettu kunniakaarti kieltäytyi päästämästä heitä sisälle ja viemästä Antoniuksen ruumista!

Ihmiset alkoivat valita puoliaan, ja pian käynnissä oli suoranainen piiritys, joka johti jopa kolmeen murtautumisyritykseen seuraavana yönä. Näytös jatkui seuraavana päivänä, jolloin kanssa oli koolla entistä enemmän. Jotkut arvohenkilöt päästettiin kunnioittamaan pyhimyksen ruumista, toiset taas tekivät omatekoisia onkia, joihin he kiinnittivät omistamiaan esineitä kuten vöitä, sormuksia tai avaimia ja pyrkivät sitten ikkunan kautta saamaan nämä kosketuksiin pyhimyksen kanssa! Tässä vaiheessa on jo ihmeteltävä, kuinka valtava pyhyyden maine Antoniuksella on täytynyt olla jo kuolinhetkenään, kun hänen kuolemansa aiheutti tällaisen shown. Elämänkin aikana hänen on siis täytynyt olla todella vaikuttava saarnaaja ja varmasti myös ihmeitätekevä pyhä mies.

Antoniuksen kultti – ja kieli!

Koko kaupunkia kuohuttanut episodi ratkesi lopulta erilaisten maallisten ja kirkollisten kokousten ja kuulusteluiden jälkeen piispan päätöksellä Padovan fransiskaanien eduksi. Tämä meinasi vielä johtaa yhteen kirvestappeluun, mutta kun Arcellan sisaret katuivat omimispyrkimyksiään ja kaupunginjohtaja pakotti omaisuuden menettämisen uhalla kirvesmiesporukan siirtymään kaupungin eteläosaan, Antonius-kulkue pääsi rauhassa Padovaan. Kynttiläkauppiaat tekivät elämänsä voitot, ja elämäkerran mukaan oli kuin koko kaupunki olisi ollut liekeissä. Kun Antonius oli haudattu 17.6., kulkueita alkoi saapua saman tien eri puolilta kaupunkia ja lähiseutuja. Samalla alkoivat myös lukuisat parantumisihmeet.

Sana kiiri kirkollisille auktoriteeteille, ja kanonisaatioprosessi aloitettiin hyvin pian. Ihmeistä todistettiin valalla vannoen, ja kun muutamat kardinaalit olivat käyneet Padovassa todistamassa uutta ja elinvoimaista ilmiötä henkilökohtaisesti, paavi oli valmis kirjaamaan Antoniuksen pyhimysten luetteloon. Tämä tapahtui siis Umbrian maakunnassa sijaitsevassa Spoleton tuomiokirkossa 30.5.1232, mistä juontaa juurensa se, että Padovassa vietetään Antoniuksen juhlapäivää ennen novenan eli yhdeksänpäiväisen hartauden sijasta tredicinaa eli kolmetoistapäiväistä hartautta. (Kanonisaation ja kuolinpäivän välillä on 13 päivää.)

Antoniuksen kunnioitus tai kultti alkoi siis heti kuoleman jälkeen ja jatkuu katkeamattomana meidän päiviimme saakka. Pian kanonisaation jälkeen alettiin valmistella uutta pyhän Antoniuksen basilikaa. Vuonna 1263 Antoniuksen pyhäinjäännökset voitiin siirtää kunnioitettavaksi uuteen basilikaan, vaikkei se ollut lopullisesti valmis kuin vasta vuonna 1310. Pyhäinjäännösten siirtämisen yhteydessä hauta avattiin, fransiskaanisääntökunnan tuolloisen yleisesimiehen ja kuuluisan teologin pyhä Bonaventuran läsnä ollessa. Antoniuksen ruumiin todettiin maatuneen – ruumis ei siis ollut säilynyt turmeltumattomana kuten joidenkin toisten suurten pyhimysten tapauksessa. Mutta, ja tässä on hyvin erikoinen ja mielenkiintoinen mutta – Antoniuksen kieli oli säilynyt täysin turmeltumattomana ja suorastaan verenpunaisena.

Tässä tietysti tunnistettiin ihme, jonka vain Jumala on voinut saada aikaan. Pyhä Bonaventura otti kielen käteensä ja lausui: ”Oi siunattu kieli, joka aina siunasi Jumalaa ja sai muut siunaamaan häntä!” Kielen säilyminen kertoo siitä, kuinka otollinen Antonius oli Jumalalle ja kuinka poikkeuksellisella tavalla hänen suunsa julisti jumalallista sanomaa. Kyseistä kieltä on sittemmin vaalittu erityisesti kunnioitettuna pyhäinjäännöksenä, ja sitä voi tänäkin päivänä käydä katsomassa Padovassa Pyhän Antoniuksen basilikassa.

Antoniuksen kuolemaa seuranneet tapahtumat antavat siis osviittaa siitä, että kyseessä oli hyvin erikoislaatuinen ihminen ja suuri saarnamies. Mutta millainen sitten oli Antoniuksen elämä? Siihen perehdytään sarjan seuraavassa osassa.

Emil Anton

Koko sarja on nyt luettavissa: osa 1osa 2osa 3osa 4.

Tietoja kirjoittajasta

Emil Anton

Emil Anton on valmistunut Helsingin yliopistosta maisteriksi puolan kielestä ja systemaattisesta teologiasta. Hän tutkii väitöskirjassaan paavi Benedictus XVI:n kontribuutiota uskontoteologiaan ja -dialogiin.

Uusin lehti ja arkisto

Uusimpia videoita

Ladataan...

Aihevalikko

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Tilaa tiedotteemme