Valitse Sivu

Pyhä Antonius Padovalainen 3/4

Pyhä Antonius Padovalainen 3/4

Osa 3: teologia

Kesäkuun 13. päivä on pyhän Antonius Padovalaisen juhlapäivä. Tässä neliosaisessa artikkelisarjassa tutustutaan Antoniuksen kulttiin, elämään, teologiaan ja ihmeisiin.

Monet eivät tiedä, että meille on säilynyt valtava määrä Antoniuksen saarnoja. Minulla on 1200-sivuinen italiankielinen laitos Antoniuksen saarnoista. Niiden perusteella Paul Spilsbury on tutkinut Antoniuksen teologian metodia ja sisältöä, ja sitä yritän hieman avata tässä sarjan osassa.

Ensin joudun tuottamaan sikäli pettymyksen, että Antoniuksen saarnat eivät ole valmista materiaalia suoraan tänään käyttöön otettaviksi kahdesta syystä. Ensinnäkin Antoniuksen kirjoittama saarnaopus on pikemminkin saarnamanuaali fransiskaaniveljille, siis käsikirja, joka antaa paljon ideoita joka sunnuntain saarnaa varten (vielä sillä lisähuomiolla, että Antoniuksen keskiaikainen liturginen kalenteri ja kirkkovuoden lukukappaleet poikkesivat nykyisistä). Siksi opusta ei voi suoraan lukea kirkkokansalle, mutta se voi kyllä hyvinkin olla nykysaarnaajillekin hyvinkin hyödyllinen, kun mietitään hyvän saarnan ominaisuuksia.

Toisena ja vielä suurempana haasteena on se, että Antonius eli keskiajalla n. 800 vuotta sitten. Keskiaikainen tapa hahmottaa maailmaa ja myös Raamattua oli luonnollisesti hyvin erilainen kuin meillä tänään, ja se myös näkyy Antoniuksen teksteissä. Muistetaan, että Antoniuksen maailmassa kukaan ei tiennyt mitään Galileosta eikä Kopernikuksesta, vaan maa oli maailmankaikkeuden itsestäänselvä keskipiste. Kukaan ei ollut myöskään kuullut valistuksesta eikä historiallis-kriittisestä raamatuntutkimuksesta, ei Vatikaanin toisesta eikä edes ensimmäisestä kirkolliskokouksesta (eikä edes Trentosta eikä Tuomas Akvinolaisesta, paitsi hänen lähipiirinsä, koska Tuomas oli Antoniuksen kuollessa kuusivuotias). Tämä kaikki näkyy Antoniuksen raamatuntulkinnassa ja teologiassa.

Allegorinen raamatuntulkinta

Suurin haaste Antoniuksen raamatuntulkinnan keskiaikaisuudessa meille on sen keskiajalle tyypillinen vahva allegorisuus. Tämä tarkoittaa nykykielellä sitä, että kun lukee Antoniuksen raamatunselitystä, niin ensireaktio on usein ”anteeksi mitä?” tai ”mistä tuo oikein tuli?” Esimerkiksi Antoniuksen ensimmäinen saarna käsittelee luomiskertomusta. Miten nykyään selitämme seitsemää luomispäivää? Entä miten luulet tieteellistä vallankumousta ennen eläneen saarnaajan selittäneen sitä? Kirjaimellisesti? No, Antonius selittää sitä heti niin, että seitsemän luomispäivää vastaa seitsemää uskonkappaletta, joilla Jumala loi maailman uudestaan. Täh? Kyllä! Nämä seitsemän uskonkappaletta ovat Kristuksen syntymä, kaste, kärsimys, ylösnousemus, taivaaseen astuminen, Pyhän Hengen lähettäminen, ja viimeinen tuomio. Okei! 2000-luvun katolilaisena en ole koskaan kuullutkaan mistään seitsemästä uskonkappaleesta ja että ne olisivat nämä, ja toiseksi eihän niitä mainita itse luomiskertomuksessa ollenkaan, joten eikös se koko teksti jää nyt ihan kokonaan selittämättä?

Antoniuksen ymmärtämiseksi on mentävä takaisin keskiaikaiseen mielenmaisemaan. Raamatuntulkinnasta opetettiin yleisesti, että Raamatulla on neljä merkitystä: kirjaimellinen, allegorinen, moraalinen, ja anagoginen eli tuonpuoleiseen, ikuiseen elämään viittaava. Antonius yhtyi tähän perinteeseen mutta lisäsi tähän oman erityiskorostuksensa, jonka tekninen termi on konkordanssi eli yhdenpitävyys. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea Raamatun sisäistä ja varsinkin Vanhan ja Uuden testamentin välistä yhdenpitävyyttä, jonka Vanhan testamentin jumalaa pahana pitäneet kataarit kielsivät. Antonius siis haluaa aina osoittaa Vanhan ja Uuden testamentin yhteyden, mikä on periaatetasolla todella tärkeä pointti tänäkin päivänä, kun monet saarnaajat kommentoivat vain evankeliumia ja ohittavat kokonaan Vanhan testamentin lukukappaleet.

Konkordanssin kiemurat

Tapa, jolla Antonius tätä konkordanssia harjoitti, vaikuttaa silti nykylukijalle todella hämmentävältä ja usein täysin mielivaltaiselta. Tässä vielä pari esimerkkiä. Antonius selittää Siirakin kirjan kohtaa 25:1: ”Kolme on, joita minä rakastan ja jotka ovat kauniita Herran ja ihmisten silmissä: veljesten yhteishenki, naapurien ystävyys, ja vaimon ja miehen sopuisa yhteiselo.” Antonius selittää tätä seuraavasti: ’veljet’ ovat viisi ruumiillista aistia. Sitten hän löytää konkordanssikohdan 1. Moos. 49:8: Juuda, veljesi ylistävät sinua. Veljet ovat Ruuben, Simeon, Leevi, Sebulon ja Isaskar. Juuda on katuvainen, ja kun hänen viisi ruumiillista aistiaan ovat sopusoinnussa, niin hänen veljensä ylistävät häntä. Näiden veljien konkordia eli sydämien yhteys on Jumalalle mieleen.” Selvä! Minä kun olisin ajatellut, että veljesten yhteishenki tarkoittaa ihan vain veljesten yhteishenkeä, eikä siihen olisi tarvittu sen paremmin aisteja kuin Ruubeneita ja Sebulonejakaan!

Vielä yksi esimerkki: Antonius selittää kohtaa Matt. 22:42: Mitä sanotte Kristuksesta, kenen poika hän on? Tälle hän löytää konkordanssin 1. Makkabilaiskirjasta 4:57, jossa temppelin julkisivu koristellaan. Antonius selittää, että sana templum tulee joko sanasta contemplatio tai sanoista tectum amplum, joka viittaisi suurikattoiseen rakennukseen. Sitten hän ottaa Paavalin sanat ”te olette Jumalan temppeli” ja selittää, että krisitityt ovat Jumalan temppeli, jos he ovat kontemplatiivisia ja katolla eli niin kuin ne, jotka tuomiopäivänä eivät tule katolta alas hakemaan tavaroitaan ja ampli eli ylitsevuotavia kontemplaatiossa ja myötätunnossa lähimmäisiä kohtaan. Jos annamme sydämemme Jumalalle ja jos tekomme ovat puhtaita, sitten olemme ”kristuksia” ja Daavidin Poikia. Huh! Aikamoinen eksegeettinen safari!

Moderneja sovellutuksia

Tässä oudossa raamatunselityksessä korostuu kaksi asiaa, joilla voi olla meillekin merkitystä näennäisestä outoudestaan huolimatta. Ensinnäkin Antonius käyttää hyväkseen etymologiaa sanojen selittämiseen ja konkordanssien löytämiseen. Tämä on periaatetasolla hyvä metodi. Etymologia ja sanan käyttökonteksti usein avaa ajatusten merkityksiä rikastuttavalla tavalla, vaikka meidän näkökulmastamme Antoniuksen selitykset ovatkin usein kummallisia. Nykykontekstissa ainakin itse kaipaisin saarnaajilta useammin alkukieliin menemistä ja sanojen merkityksen selitystä ja sovellutusta kuulijoiden elämään kaikenlaisten yleisluontoisten latteuksien toistelemisen sijaan.

Toinen huomio on Antoniuksen vahva moraalinen sanoma ja moraalisen merkityksen korostaminen. Melkein kaikesta hän saa aina pienellä allegorialla aikaan moraalisen ja hengellisen sanoman, joka korostaa hyveitä, kehottaa parannukseen tai katumukseen, sydämen puhtauteen tms. Historiallisella tulkinnalla on tietysti mielenkiintonsa, mutta se ei pelkkänä historiana vielä vaikuta meihin mitenkään, ellei siitä tehdä moraalista sovellutusta, sen inspiroimana kehoteta kuulijoita tekemään jotain konkreettista elämällään. Tämä on toinen hyvä periaatetason pointti. Ei paavi Gregorius IX aivan syyttä kutsunut Antoniusta liiton arkiksi, Arca Testamenti, tai Testamentin arkiksi. Liiton arkissa oli Jumalan sana eli laintaulut. Antonius hallitsi Raamatun suvereenisti, molemmat testamentit, ja usein hän pystyi suorastaan jongleeraamaan ulkomuistista useilla raamatunkohdilla.

Tässä siis vielä yksi visio ja inspiraatio saarnaajille: tuntea Raamattu kuin omat taskut, jolloin lukukappaleet osaa sijoittaa yhteyteen toisten kohtien ja raamatullisen kokonaisvision kanssa. Sellainen kirkastaa Jumalan tekoja ja puhuttelee kuulijoita paljon enemmän kuin vaikkapa iänikuinen Jeesuksen opetuslapsien psykologisointi. Tästä näkökulmasta luomiskertomuksen tarkastelu Jeesuksen pelastavien tekojen näkökulmasta ei lopulta ole niin hullu. Kristittyinä uskomme uuteen luomiseen, Johanneksen prologi näkee Kristus-Logoksen kaiken Luojana; Paavali ja Ilmestyskirja puhuvat uudesta luomisesta. Koko Jumalan työn valossa luominenkaan ei ole pelkkä maailman alussa tapahtunut teko vaan tähtää suurempaan eli uuteen luomakuntaan, uusiin taivaisiin ja uuteen maahan. Ja onhan luomiskertomuksessa todella samoja symboleja kuin uuden liiton ja uuden luomakunnan realiteeteissa, vesi niin kuin kaste, puut niin kuin ristinpuu, elämän henkäys niin kuin Pyhän Hengen vuodattaminen. Ehkä sittenkin voisimme saada luomiskertomuksestakin irti enemmän lukemalla sitä Antoniuksen hengessä. Fundamentalismi ja historiallis-kriittisyys eivät suinkaan ole ainoat vaihtoehdot.

Seuraavassa, viimeisessä osassa luomme vielä katsauksen joihinkin Antoniuksen kuuluisimmista ihmeistä.

Emil Anton

Koko sarja on nyt luettavissa: osa 1osa 2osa 3osa 4.

Tietoja kirjoittajasta

Emil Anton

Emil Anton on valmistunut Helsingin yliopistosta maisteriksi puolan kielestä ja systemaattisesta teologiasta. Hän tutkii väitöskirjassaan paavi Benedictus XVI:n kontribuutiota uskontoteologiaan ja -dialogiin.

Uusin lehti ja arkisto

Uusimpia videoita

Ladataan...

Aihevalikko

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Tilaa tiedotteemme