Valitse Sivu

Poikkeusaikana

Poikkeusaikana

Pääkirjoitus, Fides 03/2020 (3.4.2020)

Koronapandemia on herättänyt meidät uuteen todellisuuteen. Suurin osa meistä ei ole koskaan kokenut näin suuressa mittakaavassa tapahtuvaa elämän rajoittamista ja käytäntöjen muuttumista, tarvetta joustaa ja venyä, velvollisuutta vetäytyä. 

Monille sosiaalinen eristäytyminen voi tehdä lyhyesti ihan hyvääkin, sillä elämän tempo on rauhoittunut, mutta myös haasteita riittää, ja sosiaalisten kontaktien vähentyminen voi olla myös todella raskasta. Puhumattakaan niiden kärsimyksestä ja huolesta, jotka tai joiden lähimmäiset kärsivät suoraan koronaviruksen vaikutuksista. Poikkeustilanne tuottaa monille myös suunnattomia taloudellisia haasteita. Tarvitaan suurta solidaarista vastuunkantoa.

Kirkko elää ja toimii tänäkin aikana, vaikka julkisia, yhteisiä tilaisuuksia ei voidakaan järjestää. Paavin yksinäinen rukoushetki Pietarinkirkon aukiolla maaliskuun lopussa jätti voimakkaan viestin: eristettyinäkin voimme olla yhdessä, yhtä: rukouksen ja uskon kautta. Ehkäpä juuri alkava pyhä viikko ja sitä seuraava pääsiäisjuhla sittenkin saavat toivottomuuden kääntymään ensin luottamukseksi ja toivoksi ja lopulta iloksi: luottamukseksi, kun seuraamme Herramme saapumista Jerusalemiin, hänen kärsimistään ja kuolemaansa – meidän puolestamme –, haudan hiljaisuudesta hitaasti kumpuavaksi toivoksi, joka lopulta puhkeaa iloksi ja riemuksi, kun Ristiinnaulitusta tulee Ylösnoussut, kun kurjuuden ja kuoleman tilalle on tullut ylösnousemus ja elämä.

Tätä samaa mukanaelämisen ja ylösnousemususkon henkeä me kaikki tarvitsemme tänä poikkeusaikana. Ottakaamme jokainen päivä ja jokainen hetki vastaan kokonaisena ihmisenä, läheisenä, ystävänä, sukulaisena ja lähimmäisenä. Olkaamme lähellä silloinkin, kun emme voi olla lähellä.

Koko Fideksen toimituksen puolesta toivotan kaikille lukijoillemme luottamuksen ja toivon täyttämään pääsiäisjuhlaa.

Marko Tervaportti

PS. Seurakuntien ja hiippakunnan talous on pahassa pulassa nyt, kun säännölliset jäsenmaksut ovat laskeneet viime vuodesta ja kolehtitulot ovat nollassa. Viimeistään nyt olisi hyvä muistaa huolehtia omasta jäsenmaksusta.

Tietoja kirjoittajasta

Marko Tervaportti

Marko Tervaportti on Katolisen hiippakuntalehti Fideksen päätoimittaja ja Helsingin hiippakunnan viestintäjohtaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (teoreettinen filosofia, Helsingin yliopisto). Hän on opiskellut myös Paavillisessa Angelicum-yliopistossa Roomassa.

Uusin lehti ja arkisto

Uusimpia videoita

Ladataan...

Aihevalikko

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Tilaa tiedotteemme