Valitse Sivu

Paavi: Kristityt ja juutalaiset saman perheen jäseniä

Paavi: Kristityt ja juutalaiset saman perheen jäseniä

Paavi Franciscus osallistui maanantaina 6.11. Euroopan rabbien konferenssiin, joka pidettiin Vatikaanissa. Pyhä isä korosti, että rauha rakennetaan laupeudella, oikeudella ja dialogilla.

Tilaisuuden alussa paavi Franciscus tervehti Euroopan rabbien delegaatiota, ja totesi, että hän ei nyt kykene pitämään heille puhettaan, koska oli hieman huonovointinen. Paavi kuitenkin jakoi puheensa rabbeille tulostettuna. 

Kirjoitetussa puheessaan paavi kertoi kantavansa huolta viime viikkojen väkivaltaisuuksista, sodasta ja vihasta, joka on taas puhjennut siinä “maassa, jonka Korkein on siunannut”. Paavi tuomitsi myös voimakkaasti antisemitismin, joka on jälleen yleistynyt. 

Puheessaan pyhä isä viittasi Jesajan kirjan sanoihin, joissa puhutaan siitä, kuinka Herra “ratkaisee kansanheimojen riidat”. Silloin “taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja” (Jes. 2:4). Paavi lainasi myös profeetta Jeremian kirjaa, jossa Jumala lupaa antaa kansalleen “tulevaisuuden ja toivon” (Jer. 29:11). Hän totesi, että “myötätunto, oikeudenmukaisuus ja vuoropuhelu ovat sopivat tavat rakentaa rauhaa”, eivät “aseet, terrorismi tai sota”. 

Juutalais-kristillinen vuoropuhelu on perhedialogia

Paavi Franciscus painotti, että vuoropuhelu juutalaisten kanssa on kristityille tärkeää, koska “meillä on juutalaiset juuret”. Hän muistutti, että Jeesus syntyi ja eli juutalaisena. Jeesus takaa, näin paavi korosti, että juutalaisella perinnöllä on keskeinen paikka kristinuskossa. Paavin mukaan me kristityt “tarvitsemme juutalaisuutta ymmärtääksemme paremmin itseämme”. Juuri tämän vuoksi juutalais-kristillisen vuoropuhelun teologinen ulottuvuus on pidettävä voimissaan.

Pyhä isä totesi, että juutalaisuus ja kristinusko ovat kietoutuneet yhteen. Nämä uskonnot ovat kehittyneet läheisessä keskinäisessä vuorovaikutuksessa samoina aikoina ja samoilla alueilla. Paavi Franciscus viittasi paavi Johannes Paavali II:een, joka vieraili Rooman synagogassa ja kutsui juutalaisia “meidän rakkaiksi veljiksemme” ja meidän “isoveljiksemme”. Paavi Franciscus totesikin, että kristittyjen ja juutalaisten välisessä dialogiassa on kyse enemmästä kuin uskontojen välisestä dialogista: “Tämä on perhedialogia.”

Paavi viittasi myös puheeseen, jonka hän oli pitänyt Rooman synagogassa vuonna 2016. Silloin hän oli todennut, että “me kaikki kuulumme yhteen perheeseen, Jumalan perheeseen. Jumala kulkee kanssamme ja suojelee meitä hänen kansanaan.”

KATT / Vatican News (Juho Sankamo)

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...