Hiippakunnallisten lähetystyöasioiden hoitajien tapaaminen Roomassa

Viimevuotisen Islannissa järjestetyn tapaamisen jälkeen uusi lähetystyön koulutuskurssi, joka on suunnattu englantia puhuville sekä Pohjoismaiden lähetystyöasioiden hoitajille että muiden maiden ohjaajille, pidettiin ikuisessa kaupungissa, Roomassa, syyskuun viimeisellä viikolla, 24.-28.9.2023. Aiheena oli tällä kertaa Missio ad gentes: lähetysaktivointi ja yhteistyö tänään. 

Jälleen kerran meillä oli tilaisuus pohtia oman paikalliskirkon ja maailmanlaajuisen kirkon lähetystyötä, niiden välistä yhteistyötä, syventyen erityisesti yhteiseen päämäärään ja uusiin toimintatapoihin sekä täällä Pohjolassa että muualla maailmassa. Koulutuskurssin tarkoituksena oli siis auttaa hiippakuntien lähetystyöasioiden vastuuhenkilöitä suorittamaan paremmin sitä tehtävää, jonka heidän piispansa on uskonut heille lähetystyön elävöittämistä, kouluttamista ja yhteistyötä varten. Kurssin koordinaattoreina toimivat isä Nguyen Dinh Anh Nhue OFMConv, Paavillisen lähetysunionin pääsihteeri ja isä Anthony Chantry, Englannin ja Walesin lähetystyöasioiden kansallinen johtaja ja Euroopan mantereen koordinaattori. Niille, jotka eivät voineet tulla Roomaan, oli mahdollista osallistua suoraan konferenssiin netin välityksellä.

CIAM

Koulutukseen osallistui tällä kertaa paikan päällä yhteensä 27 ohjaajaa kymmenestä eri maasta (mukaan lukien allekirjoittanut). Pohjoismaiden lisäksi hiippakuntien lähetystyöasioista vastaavat edustajat tulivat Isosta-Britanniasta, Myanmarista, Filippiineiltä, Tansaniasta ja Ugandasta. Saimme asua Kansainvälisessä lähetys- ja koulutuskeskuksessa, ns. CIAM:ssa (Centro Internazionale di Animazione Missionaria), joka sijaitsee paavillisen Urbanon yliopiston liepeillä, taustalla näkyy aivan upea ja ihastuttava Pyhän Pietarin basilikan kupoli. Olimme siis lähellä pyhän Pietarin hautaa ja myös Pietarin seuraajaa, nykypaavi Franciscusta, jonka alaisina teemme lähetystyötä Jumalan valtakunnan levittämisen ja samalla ihmisten pelastuksen hyväksi. On ihana olla yhdessä tekemisissä suurten asioiden kanssa.

Tämä Roomassa koronapandemian jälkeen ensimmäisen kerran pidetty koulutuskurssi antoi meille osallistujille mahdollisuuden tutustua muiden maiden hiippakuntien lähetystyöhön ja sen järjestelyihin. Kolmena intensiivisenä päivänä vietimme yhdessä Pyhää Messua ja rukoilimme yhteisen lähetystehtävän puolesta antoisien luentojen ohella. Lähetystyö on koko Kristuksen kirkon yhteinen tehtävä yli paikalliskirkkorajojen. 

Ensimmäinen päivä

Ensimmäisenä aamuna lyhyen ja nopean esittäytymisen jälkeen osallistujat suuntasivat kulkunsa naapurialueisiin. Saimme tutustua Urbanon kollegioon, jossa autuas kardinaali John Henry Newman opiskeli aikoinaan, ja vierailla paavillisessa Urbanon yliopistossa kuuntelemassa rehtorin ja muiden professorien puhetta heidän yliopistonsa toiminnoista, miten he paneutuvat nimenomaan maailmanlaajuisen Kirkon lähetystyöhön akateemisen koulutuksen ja tutkimuksen kautta. Vierailun päätteeksi saimme käydä myös Kansojen evankelioinnin viraston historiallisessa arkistossa ja näimme omin silmin mielenkiintoisia ja arvokkaita käsikirjoituksia ja historiallisia esineitä. 

Iltapäivällä alkoi varsinainen koulutuspäivän avajaisluento, jonka piti isä Anh Nhue, Paavillisen lähetysunionin pääsihteeri. Hän toi esille paavillisten lähetysseurojen karisman ja selvitti sen ”aktualisointia” paavi Franciscuksen lähetysviestien 2022-2023 valossa. Kaiken kaikkiaan paavin tavoin hän painotti, että ”kristillinen yhteisö on luonteeltaan missionaarinen. Itse asiassa jokainen kristitty on saanut Pyhän Hengen lahjan ja hänet on lähetetty jatkamaan Jeesuksen työtä, julistamaan evankeliumin iloa kaikille ja tuomaan hänen lohdutuksensa usein haavoittuneen historiamme eri tilanteisiin.” Paavi Franciscuksen mukaan, kun katsomme Jeesuksen armollista ja myötätuntoista sydäntä, voimme pohtia paavillisten lähetysseurojen karismaa ja tehtävää. ”Meidät on lähetetty jatkamaan tätä tehtävää: olemaan Kristuksen sydämen ja Isän rakkauden merkkejä syleillen koko maailmaa.” Niinpä paavilliset lähetysseurat eivät ole pelkkä virasto, joka jakaa varoja apua tarvitseville, vaan todellisuus, joka on kutsuttu tukemaan ”evankeliointia kirkossa, sekä yleismaailmallisesti että paikallisesti” ja ”edistämään lähetyshenkeä Jumalan kansan keskuudessa”.

Avajaisluennon jälkeen isä Anthony Chantry, Englannin ja Walesin lähetystyöasioiden kansallinen johtaja ja Euroopan mantereen koordinaattori, antoi osallistujille kiinnostavia pohdintatehtäviä lähetystyön tulevaisuudesta käytännöllisestä näkökulmasta. Myös ryhmätyöskentelyn aikana isä Saw Florentino Chit Kaung, burmalaispappi, esitteli meille upeaa lähetystoimintaansa Myanmarissa, joka on viime vuosina kohdannut monia poliittisesti haastavia tilanteita.

Toinen päivä

Toisen koulutuspäivän aamulla tutustuimme paikan päällä Evankelioinnin virastoon (ent. Pro propaganda Fide, per. 1622), joka sijaitsee kauniilla Piazza di Spagnan aukiolla, lähellä kuuluisia ”Espanjalaisia portaita”, Rooman suosituimpia nähtävyyksiä ja nuorten turistien kohtaamispaikka. Koko aamupäivän ajan vierailimme neljän paavillisen lähetysseuran (The Pontifical Mission Societies, PMS) eri pääsihteeristössä tutustumassa heidän konkreettiseen jokapäiväiseen tehtäväänsä. Nämä seurat huolehtivat lähetystyön rahoituksesta ja koulutuksesta sekä innostavat lähetystyöhön.

Katolisen kirkon keskushallinnon eli Rooman kuurian uudelleenjärjestely sinetöitiin paavi Franciscuksen apostolisella konstituutiolla Praedicate Evangelium (19.3.2022), joka on jo nimensä mukaisesti – Julistakaa evankeliumi – hengeltään lähetyskeskeinen. Tämä uudistustyö korostaa kirkon lähetys- ja evankelioimistehtävää, joka ulottuu kaikkiin paavin sielunhoitotyötä tukeviin toimistoihin ja yksiköihin. Oikeastaan koko uudistus tähtää kirkon evankeliointityön vahvistamiseen, kun paavista itsestään tulee uuden, heti valtiosihteeristön jälkeen ensimmäiselle sijalle nostetun Evankelioinnin viraston prefekti. Tämän viraston työ jakaantuu pääosin kahden jo nykyään olemassaolevan yksikön kesken: uuden evankelioimisen neuvoston ja Kansojen evankelioimisen kongregaation. Enää ei keskushallinnossa ole siis pääosin kahta erilaista osastomuotoa: kongregaatioita ja neuvostoja. Ne kaikki on nyt tuotu samalle viivalle, joiltakin osin yhdistettyinä, ja uudelleen nimettyinä “dicasteriumeiksi” eli “virastoiksi”.

Kirkon maailmanlaajuisen lähetystyön kattava elin on siis Evankelioinnin virasto, joka ensimmäisenä ikään kuin ylittää Uskonopin viraston, mikä ilmaisee hyvin lähetystyön keskeisen aseman Katolisen kirkon elämässä ja toiminnassa. Kirkon näkyvänä johtajana nykypaavi Franciscus on lopulta vastuussa koko kirkon evankelioimistyöstä yhdessä piispojen kollegion kanssa niin kuin alkukirkon aikana apostoli Pietari muiden apostolien kanssa. Toki paikallisella tasolla käytännössä paikalliskirkon piispa johtaa lähetystyötä oman hiippakuntansa alueella. Myös monet sääntökunnat tekevät yhteistyötä Evankelioinnin viraston kanssa. Ne ovat ikään kuin lähetysseuroja, jotka lähettävät omia jäseniään muihin maihin niiden paikalliskirkkojen palvelukseen, joissa on puute lähetystyöntekijöistä.

Evankelioinnin viraston yhteydessä toimii tällä

hetkellä vain neljä virallista paavillista lähetys-

seuraa:

1. Paavillinen uskon levittämisen seura (Pontifical Society for the Propagation of the Faith)

2. Paavillinen lähetyslapsuuden seura (Pontifical Society of the Missionary Childhood) 

3. Paavillinen pyhän apostoli Pietarin seura (Pontifical Society of St. Peter the Apostle)

4. Paavillinen lähetysunioni (Pontifical Missionary Union)

Näiden seurojen päämäärä on pitää kirkon kaikissa jäsenissä elävänä kiinnostus lähetystyöhön, niin että he kantaisivat vastuuta kirkon maailmanlaajuisesta evankelioimistyöstä esirukouksin ja lahjoituksin, keräyksin, kolehdin tai muussa muodossa. Kerätyillä varoilla koulutetaan lähetysmaissa omia pappeja ja katekeettoja; perustetaan lastentarhoja, lastenkoteja, kouluja, sairaaloita jne. sekä tehdään karitatiivista työtä köyhien hyväksi.

Silmiä avaavan ja koskettavan aamuvierailun jälkeen, iltapäivällä, meillä oli kaksi syventävää luentoa kahdesta em. paavillisesta lähetysseurasta ikään kuin jatko-osana. Ensimmäisenä isä Tadeusz Jan Nowak OMI, Paavillisen uskon levittämisen seuran pääsihteeri, piti meille alustuksen tämän järjestön karismasta ja toiminnasta korostaen, että seura avustaa jokaista lähetyshiippakuntaa ja -aluetta, jotta pastoraalisesta työstä voitaisiin huolehtia ja evankeliumia saarnattaisiin tehokkaasti. Toiminnan esikuvana on itse seuran perustaja, nuori ranskalaisnainen Pauline Marie Jaricot (1799-1862), joka julistettiin autuaaksi viime vuoden toukokuussa (22.5.2022).

Toisessa luennossa Sr Roberta Tremarelli AMSS, Paavillisen lähetyslapsuuden seuran pääsihteeri, jakoi meille ajatuksia ja suuntaviivoja tämän järjestön karismasta ja tehtävästä painottaen, että seura rohkaisee lapsia ympäri maailmaa rukoilemaan, antamaan omastaan ja tulemaan lähetystyöntekijöiksi itsekin. Seuran perustajan, ranskalaispiispa Charles de Forbin-Jansonin (1785-1844), toiveesta yhdistys edesauttaa lasten sekä hengellistä että ruumiillista hyvinvointia, mikä toteutuu rukouksen ja pastoraalisen huolenpidon kautta. Lasten rahalahjoitusten avulla se toteuttaa koulutusta, terveydenhuoltoa ja hyvinvointia edistäviä hankkeita maailman köyhimmillä alueilla.

Kolmas päivä

Kolmantena ja viimeisenä koulutuspäivänä osanottajat lähtivät varhain aamulla pyhän Pietarin basilikan aukiolle osallistumaan yleisaudienssiin Pyhän Isän kanssa. Paavi Franciscus puhui keskiviikon katekeesissa aiheenaan äskettäinen vierailunsa Marseillesissa ja erityisesti osallistumisensa Rencontres Méditerranéennes -tapahtuman päätösistuntoon. Hän kehotti että ”Välimeri saakoon takaisin kutsumuksensa olla sivilisaation ja rauhan laboratoriona”, ”älköön Välimeri olko hauta vaan sivilisaation ja toivon mosaiikki”. Näin paavi käsitteli yhtä hänen sydäntään koskettavista kiireellisimmistä kysymyksistä, toisaalta maahanmuuttajien ja pakolaisten ihmisarvoa ja toisaalta velvollisuutta toimia konkreettisesti veljeyden saavuttamiseksi ja toivon palauttamiseksi itse Eurooppaan.

Iltapäivän luennoilla saimme kuulla vielä kahden muun paavillisen lähetysseuran karismasta ja toiminnasta. Nimittäin Paavillinen pyhän apostoli Pietarin seura on kirkon virallinen varojenkeruujärjestö, joka tukee jokaista seminaaria lähetyskentillä ja huolehtii pappien ja sääntökuntalaisten kouluttamisesta lähetystyön kohteena olevissa maissa. Seuran perustajan, ranskalaisnaisen Jeanne Bigardin (1859-1934), toiveesta tukijat auttavat nuorempia kirkkoja, lähetyshiippakuntia, kouluttamaan omia pappeja, sisaria ja veljiä antamalla niille taloudellista tukea ja rukoilemalla niiden puolesta. 

Toisaalta Paavillinen lähetysunioni pyrkii edistämään tietoisuutta lähetystyöstä ja ykseyden hengestä, rukouksesta ja anteliaasta uhrauksesta pappien, sääntökuntalaisten ja maallikkojen parissa. Sen perustaja on italialaispappi Paolo Manna (1872-1952), jonka paavi Johannes Paavali II julisti autuaaksi 4.11.2001. Vuonna 1916 lähetyssaarnaajana Myanmarissa toiminut isä Paolo Manna kaavaili järjestöä, joka auttaisi häntä jakamaan niitä hengellisiä armoja, joita hän oli saanut työnsä kautta viemällä hyvää sanomaa Jeesuksesta toisille ihmisille. Hän halusi rohkaista heitä, jotka olivat jo tekemässä työtä kirkon hyväksi, tukemaan työtä lähetyskentillä – ja ehkä tulemaan lähetyssaarnaajaksi itsekin. Hän perusti Pappien lähetystyön liiton innostamaan heitä Opera Maximasta – evankeliumin julistamisesta koko maailmassa – ja tekemään tunnetuksi lähetystyökohteita ja rukoilemaan niiden puolesta.

Neljä Paavillista lähetysseuraa

Vuodesta 1922 lähtien neljä em. Paavillista lähetysseuraa ovat olleet Katolisen kirkon virallisia välineitä evankeliumin levittämisessä maailmaan, erityisesti niissä maissa, joissa kirkko on uusi, nuori tai köyhä. Seurojen on tarkoitus huolehtia siitä, että missionaarinen tietoisuus, rukous ja yhteistyö kasvavat koko kirkossa. Ne pyrkivät tuomaan Kristuksen kansoille. 

Joka tapauksessa lähetys ei ole yksisuuntainen tie. Kehitys kulkee toiseen suuntaan. Olemme jo vähitellen oppineet, etteivät eurooppalaiset kristityt ole enää vain rahan antajina, projektien käynnistäjinä ja kirkkojen rakentajina. Me saamme lahjoja myös muista maanosista tänne Eurooppaan, joka on paljon kärsinyt pappis- ja luostarikutsumusten puutetta vahvistuvan maallistumisen takia.

Pyhä Henki ja muut uskonnot

Rooman koulutuskurssi antoi kaikille osallistujille tärkeän tilaisuuden tutustua Kirkon maailmanlaajuiseen lähetystyöhön neljän paavillisen lähetysseuran kautta ja samalla toinen toisiinsa läheisemmin edistääkseen tehokasta yhteistyötä katolisten maiden välillä. Se muistuttaa meitä yhteisen todistuksen ja kirkollisen ulottuvuuden merkityksestä. Yksikään lähetystyöntekijä ei toimi yksin ja omin päin, vaan toimii kaikissa olosuhteissa koko kirkon yhteydessä. Pyhän Hengen kautta voimme rohkealla mielellämme todistaa yhteisesti ylösnousseesta Kristuksesta, jotta maailma uskoisi. Syvimmässä mielessä lähetystyön tekee Jumala itse Henkensä kautta. Pyhä Henki on aina johdattanut kirkkoa lähetyksen teille. Hän on ”todellisesti kirkon koko lähetystyön päähenkilö” (J-P II, Redemptoris missio, 21). Niinpä lähetystyön onnistuminen edellyttää, että meillä on sama Henki, mikä tarkoittaa kirkon jäsenten keskinäistä yhteyttä ja yhteyttä Lähettäjänsä kanssa. 

Oikeastaan lähetystyö ei ole uskontojen välisen dialogin vastaista toimintaa vaan osa sitä, sillä se on vain uskon todistuksen antamista uusissa yhteyksissä tai uudella tavalla. ”Suvaitsevaisuus” ei ole mitätöinyt Kristuksen antamaa lähetyskäskyä. Päinvastoin se antaa meille entistä paremmat välineet ja suuremman ymmärryksen tehdä lähetystyötä kunnioittaen ja ottaen huomioon toisten kulttuurien olosuhteet ja tavat. Näin lähetystyöstä tulee ehkä syvällisempää ja henkilökohtaisempaakin; silloin sen hedelmät voivat myös olla aidompia ja kestävämpiä.

Lähetystyöhön sisältyy siis kunnioittava dialogi niiden kanssa, jotka eivät vielä ota evankeliumia vastaan (J-P II, Redemptoris missio, 55). Uskovat voivat saada tällaisesta dialogista hyötyä myös itselleen, kun he oppivat tuntemaan paremmin ”kaikkea sitä totuutta ja armoa, jota jo pakanain keskuudessa esiintyy kuin Jumalan kätkettynä läsnäolona” (Ad gentes, 9). Kun uskovat julistavat ilosanomaa niille, jotka eivät sitä vielä tunne, sen tavoitteena on vahvistaa, täydentää ja korottaa sitä totta ja hyvää, minkä Jumala on levittänyt ihmisten ja kansojen keskuuteen, ja puhdistaa sitä erehdyksestä ja pahan tartunnasta ”Jumalan kunniaksi, paholaisen häpeäksi ja ihmisten autuudeksi”. (Ad gentes, 9)

.

isä Tri Nguyen 

Hiippakunnan lähetystyöasioiden hoitaja 

.

Lähteet

Vatikaanin II kirk.kok., dogmaattinen konstituutio Kirkosta eli Lumen gentium (21.11.1964)

Vatikaanin II kirk.kok., lähetysdekreetti Ad gentes (7.12.1965)

Paavali VI, apostolinen kehotus Evangelii nuntiandi (8.12.1975)

Johannes Paavali II, lähetysensyklika Redemptoris missio (4.3.1979)

Franciscus, apostolinen konstituutio Praedicate Evangelium (19.3.2022)