Valitse Sivu

Älkäämme unohtako isovanhempia ja vanhuksia

Älkäämme unohtako isovanhempia ja vanhuksia

Paavin saarna maailman isovanhempien ja vanhusten päivänä

Pietarinkirkossa kirkkovuoden tavallisen ajan 16. sunnuntaina 23.7.2023

Jeesus käyttää vertauksia puhuakseen meille Jumalan valtakunnasta. Hän kertoo yksinkertaisia tarinoita, jotka tavoittavat kuulijan sydämen. Tuo vertauskuvia täynnä oleva kieli muistuttaa sitä, kuinka isovanhemmat usein puhuvat lapsenlapsille, ehkä näiden istuessa sylissä: näin he välittävät tärkeää elämänviisautta. Ajatellen isovanhempia ja vanhuksia, joiden juuria nuoremmat tarvitsevat kasvaakseen aikuisiksi, haluan lukea uudelleen tämän päivän evankeliumin kolme kertomusta lähtökohtana niitä yhdistävä asia: yhdessä kasvaminen.

Ensimmäisessä vertauksessa vehnä ja rikkavilja kasvavat yhdessä samassa pellossa (vrt. Matt. 13:24–30). Tuo vertauskuva auttaa katsomaan tilannetta realistisesti: ihmisten historiassa ja jokaisen elämässä sekoittuvat valot ja varjot, rakkaus ja itsekkyys. Hyvä ja paha ovat kietoutuneet toisiinsa niin että näyttävät erottamattomilta. Realistinen lähestymistapa auttaa katsomaan historiaa ilman ideologioita, ilman hyödytöntä optimismia tai haitallista pessimismiä. Kristitty, jota Jumalan toivo innoittaa, ei ole pessimisti, mutta ei myöskään naiivi satumaailmassa eläjä, joka teeskentelee ettei näe pahaa ja väittää kaiken olevan hyvin. Ei, kristitty on realisti: hän tietää, että maailmassa on vehnää ja rikkaviljaa, ja katsoo sisimpäänsä tunnustaen, että paha ei tule vain “ulkoa”, että syy ei ole aina muiden, että ei tarvitse “keksiä” vihollisia, joita vastaan taistella välttääkseen näkemästä itseään. Hän tajuaa, että paha tulee sisältä, sisäisestä taistelusta, jota me kaikki käymme.

Vertaus asettaa meille kysymyksen: kun näemme, että maailmassa vehnä ja rikkavilja elävät yhdessä, mitä meidän on tehtävä? Miten on toimittava? Kertomuksessa työmiehet haluaisivat kitkeä rikkaviljan heti (vrt. j. 28). Asenteen taustalla on hyvä aikomus, mutta se on impulsiivinen, jopa aggressiivinen. Siinä luullaan, että pahan voi kitkeä pois omin voimin ja niin saavutetaan puhtaus. Tuo kiusaus esiintyy usein: “puhdas yhteiskunta”, “puhdas kirkko”, mutta puhtauden tavoittelussa on vaara olla kärsimättömiä, jyrkkiä, jopa väkivaltaisia erehtyneitä kohtaan. Ja niin yhdessä rikkaviljan kanssa kitketään myös vehnää ja estetään ihmisiä kulkemasta eteenpäin, kasvamasta ja muuttumasta. Kuulkaamme sen sijaan mitä Jeesus sanoo: “Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen” (Matt. 13:30). Kuinka kaunis onkaan Jumalan tapa katsoa, hänen armahtava pedagogiansa, joka kehottaa kärsivällisyyteen toisia kohtaan ja hyväksymään – perheessä, kirkossa ja yhteiskunnassa – heikkouden, viiveet ja rajallisuuden. Ei siksi, että niihin pitäisi vain lannistuneena tyytyä tai puolustella niitä, vaan oppiaksemme toimimaan kunnioittavasti, hoitaen hyvää viljaa hellävaraisesti ja kärsivällisesti. On aina muistettava, että sydämen puhdistuminen ja lopullinen voitto pahasta ovat olennaisesti Jumalan työtä. Meidän on voitettava kiusaus jaotella vehnä ja rikkavilja; meitä kutsutaan ymmärtämään parhaat tavat ja hetket toimia.

Ajattelen vanhuksia ja isovanhempia, joilla on jo pitkä elämänvaellus takanaan. Taaksepäin katsoessa he näkevät paljon kauniita asioita, joissa he ovat onnistuneet, mutta myös tappioita, virheitä, asioita, joita jälkikäteen katsoen eivät tekisi uudestaan. Tänään Herra kuitenkin tarjoaa meille lempeän sanoman, joka kehottaa hyväksymään elämän salaisuuden tyynesti ja kärsivällisesti, jättämään tuomion hänelle eikä elämään harmitellen ja katuvina. Ikään kuin hän haluaisi sanoa: “Katsokaa hyvää vehnänsiementä, joka elämäntienne varrella on noussut oraalle ja kasvanut; antakaa sen kasvaa edelleen, uskoen kaiken minulle, joka aina annan anteeksi: lopulta hyvä on pahaa voimakkaampi.” Vanhuus on siunattua aikaa tämänkin takia: se on sovinnonteon aika, aika katsoa lempeästi valoa, joka on loistanut varjoista huolimatta, toivoen luottavaisina, että Jumalan kylvämä hyvä vehnä voittaa rikkaviljan, jonka paholainen on halunnut tartuttaa sydämeemme.

Katsokaamme sitten toista vertausta. Jeesus sanoo, että taivasten valtakunta on Jumalan työtä. Hän toimii hiljaisesti historian kuluessa, niin että toiminta vaikuttaa pieneltä ja näkymättömältä kuin pienenpieni sinapinsiemen. Mutta siemenen kasvaessa ”se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille” (Matt. 13:32). Sellaista on elämämme, veljet ja sisaret: tulemme maailmaan pieninä, tulemme aikuisiksi ja sitten vanhoiksi. Alussa olemme pieni siemen, sitten toivon ravitsemina toteutamme suunnitelmia ja unelmia; kaunein niistä on olla kuten tuo puu, joka ei elä itseään varten, vaan antaa varjonsa ja pesimispaikan sitä kaipaaville. Tässä vertauksessa kasvavat yhdessä lopulta vanha puu ja pikkulinnut.

Ajattelen isovanhempia: kuinka kauniita ovatkaan nuo kukoistavat puut, joiden suojassa lapset ja lapsenlapset rakentavat “pesänsä”, oppivat koti-ilmapiirin ja kokevat hellän syleilyn. Kyse on yhdessä kasvamisesta: viheriöivä puu ja pesää tarvitsevat poikaset, isovanhemmat lasten ja lastenlasten kanssa, vanhukset nuorempien kanssa. Veljet ja sisaret, tarvitsemme uutta liittoa nuorten ja vanhojen välillä, jotta ne, joilla on pitkä elämänkokemus takanaan, ruokkisivat mahlallaan kasvuvaiheessa olevien toivoa. Tässä hedelmällisessä vuorovaikutuksessa opimme elämän kauneuden, toteutamme veljellistä yhteiskuntaa ja kirkossa mahdollistamme kohtaamisen ja vuoropuhelun tradition ja Hengen uutuuden välillä.

Lopuksi kolmas vertaus, jossa kasvavat yhdessä hapate ja jauhot (vrt. Matt. 13:33). Sekoitus saa koko taikinan happanemaan. Jeesus käyttää juuri verbiä “sekoittaa”. Se muistuttaa taidosta, ’mystiikasta’ ”elää yhdessä, seurustella, kohdata toisemme, pitää käsivarsillamme ja tukea toisiamme” ja “itsestä lähtemistä liittyäksemme muihin” (apostolinen kehotuskirje Evangelii gaudium, 87). Individualismin ja itsekkyyden voittaminen auttaa meitä rakentamaan inhimillisempää ja veljellisempää maailmaa. Tänään Jumalan sana kehottaa olemaan valppaina, jotta elämässämme ja perheessämme emme enää syrjäyttäisi vanhuksia. Varokaamme, ettei ruuhkaisista kaupungeistamme tulisi ”yksinäisyyden keskittymiä”. Älköön politiikassa, jonka on huolehdittava heikoimmista, unohdeta vanhuksia ja anneta markkinoiden sulkea heitä pois ”tuottamattomina jätteinä”. Älkäämme kiireisinä jahdatko tehokkuus- ja suoritusmyyttejä unohtaen kyvyn hidastaa ja kulkea huonommin askeltavien rinnalla. Sekoittukaamme, kasvakaamme yhdessä.

Veljet ja sisaret, Jumalan sana kehottaa, että emme erottaudu, sulkeudu ja luule pärjäävämme yksin; kehottaa kasvamaan yhdessä. Kuunnelkaamme toisiamme, käykäämme vuoropuhelua, tukekaamme toisiamme. Älkäämme unohtako isovanhempia ja vanhuksia: kuinka monta kertaa heidän syleilynsä on nostanut meidät ylös, saanut jatkamaan matkaa, antanut tuntea olevamme rakastettuja, parantanut sisäisesti. He ovat uhrautuneet vuoksemme; me emme voi poistaa heitä prioriteettilistaltamme. Veljet ja sisaret, kasvakaamme yhdessä ja kulkekaamme eteenpäin yhdessä: Herra siunatkoon tietämme.

Franciscus

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...