Valitse Sivu

Ajallinen ikuinen kaupunki

Ajallinen ikuinen kaupunki

Roomassa uutisoitiin laajalti Augustuksen mausoleumin (Il Mausoleo di Augusto) avaamisesta yleisölle maaliskuun alussa. Uutinen herätti suurta innostusta rankan koronatalven jälkeen, ja opastetut kierrokset mausoleumiin varattiinkin hetkessä loppuun pitkälle kesään asti. Ilo jäi toki lyhytaikaiseksi, kun koronan kolmas aalto pakotti Rooman muun Italian mukana varsin totaaliseen sulkutilaan maaliskuun puolivälistä alkaen. Toistaiseksi on siis tyydyttävä mausoleumin nettisivujen tarjoamaan virtuaalikierrokseen: https://www.mausoleodiaugusto.it/en/. Augustuksen mausoleumin kautta avautuu ainutlaatuinen näkymä ikuisen kaupungin kaksituhatvuotiseen historiaan.

Jouluevankeliumistakin tuttu Rooman valtakunnan ensimmäinen keisari Octavianus Augustus aloitti hautamonumenttinsa rakennuttamisen Rooman Mars-kentälle (Campus Martius, nykyinen Campo Marzio) vuonna 28 eKr. ollessaan vasta 35-vuotias. Tällä hän halusi osoittaa ehdottoman uskollisuutensa Roomalle vastakohtana entiselle vastustajalleen Marcus Antoniukselle, joka oli ilmaissut testamentissaan halunsa tulla haudatuksi Egyptiin rakastamansa Kleopatran luokse. Esikuvana Augustuksen mausoleumille oli 300-luvulla eKr. eläneen vähäaasialaisen kuninkaan Mausolloksen hautarakennelma Halikarnassoksessa, josta myös itse sana ”mausoleumi” on peräisin. Augustuksen mausoleumin sylinterimäinen muoto oli kuitenkin pikemminkin etruskilaista vaikutusta. Mittasuhteiltaan Augustuksen hautamuistomerkki oli valtava: läpimitaltaan lähes 90-metrinen rakennelma kohosi viereistä Pincius-kukkulaakin korkeammalle. Keisari Augustusta esittävä pronssipatsas asetettiin mausoleumin huipulle ja hänen poliittisista uroteoistaan kertovat pronssitaulut (Res gestae divi Augusti) olivat näkyvillä mausoleumin sisäänkäynnin yhteydessä. Augustuksen kuollessa vuonna 14 jKr. hänen kullattu tuhkauurnansa sijoitettiin mausoleumin keskiosaan. Sadan vuoden ajan useiden Rooman keisareiden ja heidän perheenjäsentensä maalliset jäännökset saivat viimeisen leposijansa Augustuksen mausoleumissa. Uudet keisarisuvut rakensivat myöhemmin omia hautamuistomerkkejään – tunnetuimpana ehkä keisari Hadrianuksen mausoleumi, nykyinen Castel Sant’Angelo –, jolloin Augustuksen mausoleumi jäi vähitellen pois käytöstä. Vuonna 410 länsigootit ryöstivät Augustuksen mausoleumin muun Rooman mukana. Keskiajalla Colonnan suku teki Augustuksen mausoleumista linnoituksen, ja sen marmoria käytettiin myös muihin rakennusprojekteihin. Sittemmin mausoleumi on ollut mitä moninaisemmassa käytössä: puutarhana ja viinitilana, härkätaisteluiden ja muiden viihde-esitysten näyttämönä ja teatterina; 1900-luvun alussa Auditorium Augusteo oli yksi Euroopan kuuluisimpia musiikkisaleja. Rooman kulta-aikaa ihannoinut fasistihallitsija Benito Mussolini suunnitteli mausoleumin kunnostamista ilmeisesti omaksi hautamuistomerkikseen ennen toista maailmansotaa. Vihdoin vuonna 2007 mausoleumilla aloitettiin uudet arkeologiset kaivaukset ja rakennuksen kattava restaurointi pääsi kunnolla käyntiin vuonna 2016. Entisöintien valmistuttua lähitulevaisuudessa Augustuksen mausoleumista ja sitä ympäröivästä Piazza Augusto Imperatoresta tulee epäilemättä yksi Rooman vaikuttavimmista nähtävyyksistä. Keisari Augustuksen tai pater patriaen, ”isänmaan isän”, hautamuistomerkki on koko ihmiskunnan yhteistä kulttuuriperintöä.

Augustuksen mausoleumi kuvastaa omalta osaltaan ikuisen kaupungin ”ikuisuuden” luonnetta: tämä ikuisuus ei ole ajattomuutta, ajan ulkopuolella olemista, vaan päinvastoin radikaalia ajallisuutta, ajan sisään juurtuneisuutta. Ikuisen kaupungin historia opettaa, miten hetkellistä mahtavinkin inhimillinen kunnia on (sic transit…). Keisaria, joka omien sanojensa mukaan muutti Rooman tiilikaupungista marmorikaupungiksi, kunnioitettiin jumalana hänen omassa mausoleumissaan. Sittemmin samalla paikalla on sodittu, viljelty viiniä, järjestetty härkätaisteluita ja konsertteja. Inhimillisessä historiassa ei mikään ole pysyvää, mutta mikään ei toisaalta koskaan välttämättä katoa. Menneisyys ikään kuin odottaa maan sisään hautautuneena, että nykyihmiset – mistä ”nykyisyydestä” sitten onkaan kyse – kaivaisivat sen esiin ja antaisivat sille uuden elämän. Ikuinen kaupunki näyttäytyy tästä näkökulmasta kutsuna löytää uudelleen historialliset juuremme, jotka joka tapauksessa määrittävät niin syvästi länsimaista ja nyt myös globaalia identiteettiämme. Ajallinen ja aikaan sidottu on ihmisen osa tässä maailmassa. Se alkaa ja joskus myös päättyy. Sen tiesi myös Rooman ensimmäinen keisari Augustus, jonka kerrotaan kuolinvuoteellaan huudahtaneen Acta est fabula, nunc plaudite, ”Näytelmä on päättynyt, taputtakaa siis”. Restauroidussa Augustuksen mausoleumissa näytelmä jatkuu kuitenkin tavallaan edelleen, niin kuin niin moni muukin ikivanha asia ajallisessa ikuisessa kaupungissa.

Alpo Penttinen

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

Katolinen vartti

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Uusimpia videoita

Ladataan...

Arkistot

Tilaa tiedotteemme