Valitse Sivu

Tromssan piispa eläkkeelle

Tromssan piispa eläkkeelle

Vatikaani on tänään 31.8.2023 julkistanut tiedon, että paavi Franciscus on myöntänyt eron Pohjois-Norjassa sijaitsevan Tromssan prelatuurin piispa-prelaatille, monsignore Berislav Grgićille. Piispa Grgić on pyytänyt eläkkeelle pääsyä jo jonkin aikaa jatkuneiden terveydellisten ongelmien takia.

Toistaiseksi Tromssan prelatuurin asioista huolehtii paavin nimittämänä apostolisena asiainhoitajana Keski-Norjan Trondheimin prelatuurin piispa-prelaatti Erik Varden OCSO. Tromssan prelatuurin alue on suuruudeltaan 174 000 neliökilometriä ja se koostuu 7 katolisesta seurakunnasta, joihin kuuluu yhteensä noin 7 500 katolilaista. 

Vuonna 1960 syntynyt piispa Grgić on kotoisin Banja Lukan hiippakunnasta entisestä Jugoslaviasta. Hänet vihittiin papiksi 1986 ja piispaksi 2009. Pohjoismaiden piispainkokouksen jäsenenä hän on toiminut esimerkiksi perhekysymyksistä vastaavana piispana. Ennen piispaksi nimitystään hän työskenteli Norjassa vuosina 1996–2007.

KATT / katolsk.no / VIS

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...