Teot – armo – pelastus
Katolilaisten ja protestanttien välillä vallitsee usein epäselvyyksiä siitä, mitä toinen opettaa pelastumisesta. Tässä artikkelissa esittelen lyhyesti katolista opetusta aiheesta.
Aadamin langettua syntiin jokaisessa ihmisessä vaikuttaa perisynti. Tämä on huono uutinen. Jumala ei jättänyt ihmistä tähän onnettomaan tilaan vaan Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta ihmiselle avautui jälleen tie Jumalan luo. Sanotaan, että ristinkuolemallaan Jeesus ansaitsi kaiken sen armon, jonka ihminen pelastuakseen tarvitsee. Tämä on hyvä uutinen.
Mutta mitä ’armo’ tarkoittaa? Monet väärinymmärrykset nousevat siitä, että sanalla on eri merkityksiä katolisessa ja protestanttisessa teologiassa. Hieman yksinkertaistaen voi sanoa, että protestantit tarkoittavat ’armolla’ yleensä syntien antaaksiantamista ja vain sitä. Katolilaiset tarkoittavat ’armolla’ syntien anteeksiantamista mutta lisäksi voimaa uuteen elämään. Tällaista armokäsitystä kuvaa esimerkiksi Paavalin toteamus ”jokainen, joka on Kristuksessa, on uusi luomus” (2. Kor. 5: 17). Armo ei katolilaiselle ole jotain, joka ”jää ihmisen ulkopuolelle”, vaan jotain, mikä vaikuttaa ihmisen sisäisen uudistumisen. ”Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! Kaiken on saanut aikaan Jumala” (2. Kor. 5: 18). Uudessa ihmisessä vaikuttaa edelleen myös ”vanha Aatami”, jota Paavali kutsuu ”lihaksi” tai ”lihan konkupiskenssiksi” (käännetään yleensä ”lihan himoksi”). Kristityn tulee elää tuon uuden, ei vanhan ihmisen mukaan: esim. Gal. 5:16: ”Vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä”.
Mutta onko uusi elämä mahdollista? Tehden eroa ajatteluun, jonka mukaan ihminen olisi armon saaneenakin täysin passiivinen ja voimaton, pyhä Augustinus vastasi, että Raamatun kehotukset olisivat turhia, ellei se olisi mahdollista: mutta se ei ole kuitenkaan mahdollista ihmisen omin voimin, vaan Jumalan armon avulla (teoksessa ”Armosta ja vapaasta tahdosta”, De gratia et arbitrio libero). Katolinen ajattelu on tämän mukainen. Sen, minkä Jumala käskee, hän tekee mahdolliseksi armollaan” (KKK, 2082).
Kirkon varhaisina vuosisatoina elänyt pelagiolaisuus oli harhaoppi, jossa ihmisen vapautta ja vastuuta korostettiin niin paljon, että päädyttiin sivuuttamaan armo. Toinen ääripää on ymmärtää armo sillä tavalla väärin, että päädytään sivuuttamaan ihmisen vapaus ja vastuu. Katolinen käsitys on, että tulee pitää kiinni molemmista. Jumalan armo edeltää ihmisen vastausta, mutta ihmisen vallassa on ottaa armo vastaan tai torjua se, ja sitten joko elää sen mukaisesti (tehdä hyvää) tai elää vanhan ihmisen mukaisesti.
Joitain väitteitä
”Katolilaiset vaativat hyviä tekoja: näin he ovat langenneet pelagiolaisuuteen, jonka mukaan ihminen kykenee pelastamaan itsensä ilman Jumalan armoa.”
Kuten edellä on esitetty, katolilaiset ajattelevat, että Jumalan armo antaa voiman hyvän tekemiseen. Hyvän tekemisessä on siis kyse armosta ja uuden elämän lahjasta, jota ihmisen tulee käyttää ja jonka mukaan elää.
”Katolilaiset ajattelevat, että armoa tai taivaspaikan voi ansaita.”
Katolisen opetuksen mukaan kukaan ei voi ansaita kääntymisen armoa, jota kutsutaan myös ensimmäiseksi armoksi. Pelastus on Jumalan lahja, jota Hän tarjoaa kaikille. Sen sijaan ajatellaan, että kristitty voi Jumalan armon avulla vaikuttaa omaan ja muiden pelastukseen. Hän voi omilla valinnoillaan tehdä Jumalan tarjoaman armon turhaksi (”vaeltaa lihan mukaan”), toisaalta hän voi uuden ihmisen elämää. Tähän liittyy ansion käsite. Katekismus opettaa: ”Jumalan edessä ihmisellä ei ole omasta puolestaan ansiota sanan varsinaisessa mielessä. Hänen ja meidän välillämme vallitsee mittaamaton eriarvoisuus, sillä me olemme saaneet kaiken häneltä, Luojaltamme. Ihmisellä on kristillisessä elämässä vain sen tähden ansiota Jumalan edessä, että Jumala on vapaasti avannut ihmiselle mahdollisuuden toimia yhdessä hänen armonsa kanssa … Ihmisen ansio on pohjimmiltaan Jumalan teko, sillä hyvät teot lähtevät Kristuksessa Pyhän Hengen edeltävistä ja auttavista armoista” (KKK, 2007-2008).
Pyhää Augustinusta mukaillen: ”Sinä olet pyhien joukon kunnia, ja palkitessasi heidän ansionsa sinä kruunaat omat lahjasi” (Pyhien I prefaatio, vrt. pyhä Augustinus, Enarratio in Psalmum 102, 7).
”Katolilaiset kuvittelevat pääsevänsä taivaaseen ilman Jumalan armoa.”
Edellisen perusteella vastaus on jo selvä. Kirkko on vastannut tähän esimerkiksi vuonna 1547 näin: ”Jos joku sanoo, että ihminen voi teoillaan, joita hän tekee luonnollisilla voimillaan tai lain opetuksen kautta, ilman Jeesuksen Kristuksen kautta annettua jumalallista armoa vanhurskautua Jumalan edessä: hän olkoon erotettu” (Trenton kirkolliskokous, Kaanonit vanhurskauttamisesta, 1. Suom. M. Voutilainen teoksessa Tridentinum)
Mitä katolinen kirkko siis opettaa ihmisen pelastumisesta? Sitä, että se on Jumalan armoa ja lahja, jonka edessä ihminen ei ole passiivinen.
isä Tuomas Nyyssölä
Julkaistu aiemmin katolinen.wordpress.com -sivulla.
