Valitse Sivu

Pyhän lauantain teologiaa

Pyhän  lauantain  teologiaa

Hans Urs von Baltahsarin (1905–1988) teologiassa pyhällä lauantailla on keskeinen asema ja merkitys. Hänen kattavin ja perusteellisin pyhää lauantaita käsittelevä teoksensa on Mysterium Paschale, joka ilmestyi ensimmäistä kertaa Mysterium Salutis -teossarjan 3. osassa (Benzinger Verlag: Einsiedeln 1970). Pari vuosikymmentä ensipainoksen jälkeen teos ilmestyi Johannes Verlag -kustantamon kustantamana otsikolla Theologie der drei Tage (Einsiedeln, Freiburg, 1990). Kolmen päivän teologia -teoksessaan von Balthasar kuvaa pyhän lauantain poikkeuksellista asemaa kristillisessä pelastushistoriassa seuraavasti: 

”Jos ainoastaan Poika voi nähdä Isän (Joh. 1:18) ja jos pääsy Isän luo on mahdollista vain Pojan kautta (Joh. 14:6) ja mikäli Isän voi päästä tuntemaan vain se, jolle Poika on hänet ilmoittanut (Matt. 11:27), tästä seuraa, että Pojan maatessa kuolleena haudassa kukaan ei voi nähdä eikä kuulla Jumalaa eikä saada häneen mitään yhteyttä. Tällainen päivä on kerran ollut, päivä, jona Poika on maannut kuolleena haudassa, päivä jona Jumala on täysin luoksepääsemätön. Mutta perimätiedon mukaan juuri tuon päivän takia Isän ikuinen Sana eli Poika tuli ihmiseksi. Hän tuli ihmiseksi kantaakseen meidän syntimme ristillä ja riisuakseen aseista vallat ja voimat (Kol. 2:14-15). Saavutetun voiton ääni kuuluu niistä sanoista, jotka Poika Jumalan hylkäämänä huutaa ristiltä. Voittajaksi osoittautuu se, joka kysyy: ‘Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon?’ Voittajan tie kulkee alas kuolemaan, tuonelan syvimpiin alhoihin asti. Ja kaiken tämän ylle laskeutuu hiljaisuus, sinetillä suljetun haudan hiljaisuus. Kun kärsimys on ohi, kun Jumalan Sana on kuollut, kirkolla ei ole enää mitään sanottavaa. Kun viljanjyvä kuolee, satoa ei voi korjata” (49).

Vaikeneminen ja hiljaisuus ovat olennainen osa pyhän lauantain teologiaa. Pyhän lauantain hiljaisuus eroaa Pseudo-Dionysiuksen mystisen teologian hiljaisuudesta, jossa yksittäinen sielu käy sanatonta keskustelua Jumalansa kanssa. Sitä vastoin kirkon vaalima pyhän lauantain hiljaisuus koskee kaikkia; se on hiljaisuutta, joka laskeutuu pitkäperjantaina koko luomakunnan ylle. Sanattomana kirkko seuraa Sanaa, joka astuu alas ”ravistelemaan tuonelan hereille ja herättämään kaikki aikojen saatossa kuolemaan nukkuneet”, kuten pyhän lauantain lukupalveluksen toisessa lukukappaleessa sanotaan. ”Palvokaamme hiljaisuudessa uloslausuttua Sanaa”, kehottaa puolestaan Aleksadrian piispa Kyrillos (k. 444). Vaikka julistettu Sana onkin perimmältään ilmaisematonta ja sanatonta todellisuutta, tästä huolimatta hänestä pitää puhua. Sanattomasta puhuminen on kirkon suuri taisteluhuuto, kuten Martti Luther asian ilmaisee. Hiljaisen viikon viimeinen päivä on kirkon liturgisessa kalenterissa poikkeuksellinen päivä, koska tuona päivänä ”ihmiseksi tulleen Jumalan ruumis on vaipunut kuolonuneen” eikä ”kirkolla ole mitään sanottavaa.” Kristuksesta puhuminen tarkoittaa, että pidättäydymme puheesta ja olemme hiljaa. ”Voimallisimmin me puhumme Kristuksesta silloin, kun maltamme olla puhumatta hänestä”, niin kuin kansallissosialistisen väkivaltakoneiston hiljentämä saksalainen teologi Dietrich Bonhoeffer asian ilmaisee (Christology. London and New York: Collins 1971, 27). 

”Mitä monisanaisemmin evankeliumit kuvaavat Jeesuksen kärsimystä, hänen kuolemaansa ja hautaamistaan, sitä hätkähdyttävämmältä tuntuu se ymmärrettävä niukkasanaisuus ja pidättyvyys, jolla evankelistat kuvaavat Jeesuksen hautaanlaskemisen ja ylösnousemuksen välistä päivää. Tästä meidän tulee olla heille hyvin kiitollisia.” 

Näin von Balthasar kirjoittaa samaisen teoksensa neljännen pääluvun alussa (s. 141). Lainauksen viimeinen virke on hätkähdyttävä. Von Balthasar pyytää meitä tuntemaan syvää kiitollisuutta neljää kanonista evankelistaa kohtaan siitä, etteivät he ole lähteneet selittämään sitä, mitä tuona ensimmäisenä lauantaina tapahtuu, mitä Kolmiyhteinen Jumala tekee silloin, kun yksi hänen Persoonistaan makaa kuolleena kalliohaudassa. Pysymällä vaiti ja pidättäytymällä puheesta me ymmärrämme, miten Jumala voittaa kuoleman. Niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin, me pääsemme tuntemaan ylösnousemuksen voimaa antautumalla sen Sanan puhutteluun, joka meidän tähtemme vääntyi muodottomaksi Ei-Sanaksi, ”das Wort zum Unwort geworden ist”, kuten Balthasar asian ilmaisee (s. 50). Kuoleman syvässä hiljaisuudessa Kristus voittaa kuoleman!

Pauli Annala

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

Katolinen vartti

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Uusimpia videoita

Ladataan...

Arkistot

Tilaa tiedotteemme