Valitse Sivu

Tolkien – kristillisen fantasian mestari

Tolkien – kristillisen fantasian mestari

Ehkä vuoden odotetuin elokuva on ollut suomalaisen ohjaajan Dome Karukosken ensimmäinen Hollywood-tuotanto suuresta fantasiakirjailijasta J. R. R. Tolkienista (1872-1973), jolla oli erityinen kiinnostus suomen kieltä ja Kalevalaa kohtaan. Tolkienin kirjat (tai ellei kirjat, viime vuosina Peter Jacksonin elokuvat) ovat monille esittelyittäkin tuttuja.

Karukosken elokuva kertoo Tolkienin nuoruusvuosista. Siinä Tolkienin elämästä nousevat esiin varsinkin sotakokemukset, kuvaus ystävyyssuhteista ja toveriseurasta koulussa, elämänsä rakkauden kohtaaminen, kielet ja kirjallisuus…

Elokuva on sinänsä vakuuttava ja kaunis kuvaus ja katsomisen arvoinen. Jonkin verran on kuitenkin kritisoitu sitä, että katolisen uskon merkitys Tolkienin elämässä on lähes sivuutettu – Tolkien oli harras katolilainen, joka suuren osan elämästään pyrki käymään päivittäin messussa (ja kuinka moni suomalainen lukija tietää, että Tolkienin omien sanojen mukaan Taru sormusten herrasta on ”pohjimmiltaan uskonnollinen ja katolinen teos”?)

Onkin totta, että katolisuus näkyy Karukosken elokuvassa melko vähän. Sitä edustaa selvästi vain isä Francis Morgan, oratoriaanipappi, huolehtiva mutta ankara holhooja. John Mulderig kommentoi: ”Tämä voi jättää katolisille elokuvankatsojille tunteen, että heitä on jotenkin petetty, vaikka ei ole selvää, kuinka vahva ote uskonnolla oli Tolkieniin näissä hänen elämänsä varhaisissa vaiheissa.”

Mitenkään antikatolinen Karukosken elokuva ei ole – ovathan ystävyys ja rakkaus hyvin katolisia arvoja ja teemoja nekin. Mutta kaikkea Tolkienista se ei kerro.

Laaja kokoelma Tolkienin kirjeitä on julkaistu suomeksikin (2009). Toki pääasiassa ne ovat myöhemmiltä vuosilta kuin ne elämänvaiheet, joita Karukosken elokuva kuvaa, mutta kirjeistä Tolkienin katolisuus käy selvästi ilmi ja ne valaisevat mielenkiintoisesti myös kirjojen kehitystä.

Karukosken ohjaaman elokuvan mainoskuvitusta (Finnkino).

Elämä

Tolkienista tuli katolilainen kahdeksanvuotiaana, ja katolisen uskon merkitys hänen elämässään liittyi hänen äitiinsä. John Ronald Reuel Tolkien syntyi 3.1.1892 Bloemfonteinissa eteläisessä Afrikassa englantilaisten vanhempien lapsena. Isä kuoli Ronaldin ja hänen veljensä Hilaryn ollessa vielä pieniä, ja köyhäksi yksinhuoltajaksi jäänyt Mabel Tolkien asettui lapsineen Englannin maaseudulle. Hän oli monin tavoin lahjakas ja opetti poikiaan kotona ennen koulunkäyntiä. Keväällä 1900 Mabel Tolkien poikineen otettiin katoliseen kirkkoon sukulaisten ankarasta vastustuksesta huolimatta. Se merkitsi uhrauksia ja köyhyyttä, koska sukulaiset lopettivat taloudellisen tukensa (Tolkien kirjoittaa joissakin kirjeissä jopa ”vainosta” äidin uskoa kohtaan).

Tolkien kirjoitti jesuiitta Robert Murraylle 1953: ”Olen ensisijaisesti kiitollinen siitä, että minut on kasvatettu (kahdeksanvuotiaasta asti) uskoon, joka on ruokkinut minua ja opettanut minulle kaiken sen vähän minkä tiedän; kaikesta tästä saan kiittää äitiäni, joka piti kiinni uskostaan ja kuoli nuorena ensisijaisesti uskon aiheuttaman köyhyyden vaivoihin” (kirje 142).

Perhe muutti maaseudulta kaupunkiin, jossa oli lyhyt matka Birminghamin oratorioon; Tolkien kävi King Edward’s Schoolia ja välillä oratoriaanien St. Philipin koulua. Jouluna 1903 oli Ronaldin ensikommuunio, hän oli äitinsä tapaan harras katolilainen. Isä Francis Xavier Morganista, oratoriaanipapista, tuli perheen ystävä, joka auttoi heitä henkisesti ja taloudellisesti. Mabelin terveys heikkeni ja hän kuoli marraskuussa 1904. Ronald oli 12- ja Hilary 10-vuotias.

”Minä näin (vain puoliksi ymmärtäen) minut kirkon piiriin tuoneen äitini sankarilliset kärsimykset ja varhaisen kuoleman äärimmäisessä köyhyydessä, ja sain osakseni Francis Morganin häkellyttävän lähimmäisenrakkauden. Mutta rakastuin alusta asti Pyhään Sakramenttiin…” (kirje 250)

Mabel jätti testamentissaan poikien huoltajuuden isä Francis Morganille, koska halusi näiden pysyvän katolilaisina. He menivät asumaan Bea-tätinsä luo, mutta Birminghamin oratorio oli lähellä, ja siitä tuli poikien toinen koti: he palvelivat isä Morganin viettämässä aamumessussa ja söivät aamiaista hänen kanssaan ennen koulua. Kirjeessä pojalleen Michaelille vuonna 1968 Tolkien kirjoitti, että hänellä oli ensiluokkainen koulu (King Edward’s School) ja ”’hyvä katolinen koti’ – ’in excelsis’: olin käytännössä nuori asukas oratoriaanitalossa, jossa oli useita oppineita isiä… Uskonnon harjoittaminen oli tiukkaa. Hilaryn ja minun oli määrä avustaa messussa ennen kuin nousimme pyörien selkään ja menimme New Streetille kouluun, ja yleensä me myös teimme sen” (kirje 306). Tolkienin veljekset osallistuivat muutenkin oratorion toimintaan; seurakuntalehti kertoi vuonna 1909 heidän mm. johtaneen partiolaisryhmiä.

Poikien uusi asuinpaikka oli vuodesta 1908 rouva Faulknerin luona; siellä Tolkien tutustui myös orpoon Edith Brattiin. Nuoret tapailivat salaa, mutta isä Francis sai tietää siitä. Hän pelkäsi sen häiritsevän Ronaldin keskittymistä Oxfordin stipendiaattien kokeisiin; lopulta seurasi kielto nähdä Edithiä ennen kuin Tolkien täyttäisi 21 vuotta. Tultuaan täysi-ikäiseksi vuonna 1913 Tolkien kirjoitti heti Edithille. He menivät naimisiin 1916, Edithin käännyttyä katolilaiseksi 1914, mikä oli Tolkienille tärkeää; pitkästä ja uskollisesta avioliitosta syntyi neljä lasta. Heidän hautakivissään on viittaus kuolevaisen Berenin ja haltijaprinsessa Lúthienin rakkaustarinaan.

Aivan liian laaja tässä edes lyhyesti käsiteltäväksi on koko se kiehtova kielten ja mytologian maailma, johon Tolkien alkoi perehtyä kouluaikana toveriensakin vaikutuksesta ja sitten Oxfordissa 1911 alkaen, opiskellen itsenäisesti goottia, anglosaksisia kieliä, walesia ja suomea, päätyen klassisista kielistä vertailevan filologian kautta englannin kieleen ja kirjallisuuteen, alkaen luoda kokonaisia omia kieliä sanastoineen ja kielioppeineen ja noita kieliä puhuvien kansojen tarustoja, mytologiaa ja historiaa… Suomalaisittain on toki mielenkiintoista Kalevalan ja suomen vaikutus Tolkienin tuotantoon; hänen pyrkimyksensä kirjoittaa omia taruja sai alkunsa siitä kun hän luki Kalevalan kertomuksen Kullervosta (Tolkienin ensimmäinen, keskeneräiseksi jäänyt novelli noin vuodelta 1914 oli ”Kullervon tarina”, julk. 2015).

Tolkienin akateeminen ura oli merkittävä, hän oli Oxfordissa 1925-1945 muinaisenglannin professori ja 1945-1959 englannin kielen ja kirjallisuuden professori, mutta varsinkin fantasiakirjallisuus nosti hänet kuuluisuuteen. Hän oli alkanut luonnostella kertomuksia ja taruja sodasta palattuaan ja luonut mytologisen maailman jo kauan ennen kuin kirjoitti Hobitin (1937) ja Tarun Sormusten herrasta (1954-1955), mutta monet hänen vuosikausia kehittämänsä ja jatkuvasti uudelleen työstämänsä tekstit jäivät keskeneräisiksi. Hänelle tärkeä Silmarillion julkaistiin vasta neljä vuotta hänen kuolemansa jälkeen 1977.

Uskonnollisuus

Monien vuosien ajalta olevista Tolkienin kirjeistä löytyy paljon mainintoja uskosta, messussa käymisestä, palvonnasta pyhän sakramentin edessä; lapset kastettiin ja heidät vietiin messuun. Esimerkiksi vuonna 1944 Tolkien kehotti poikaansa Christopheria ottamaan tavaksi ”lausua ’ylistykset’, jos et jo tee niin. Minä käytän niitä runsaasti (latinaksi): Gloria Patri, Gloria in Excelsis, Laudate Dominum, Laudate Pueri Dominum (josta pidän aivan erityisesti), yksi sunnuntain psalmeista, Magnificat sekä vielä Loretton litania (Sub tuum praesidium -rukouksen kanssa). Jos osaat ne ulkoa, et koskaan jää kaipaamaan ilon sanoja. On myös hyvä ja ihailtavaa osata Canon Missae ulkoa, sillä sen voi lausua mielessään aina silloin, kun ankarat olosuhteet estävät käymästä messussa” (kirje 54).

Toisessa kirjeessä Tolkien kirjoitti pojalleen Michaelille 1941 kauniisti mm. avioliitosta, vaimostaan – ja suuresta rakkaudesta: ”Elämäni pimeyden ja turhautumisen keskeltä nostan silmiesi eteen sen yhden suuren asian, jota maan päällä rakastaa: pyhän sakramentin… Siitä löydät romanssin, kunnian, arvokkuuden, uskollisuuden ja kaikkien maallisten rakkauksiesi oikean tien, ja muutakin: kuoleman, jumalaisen paradoksin siitä että se, mikä päättää elämän ja vaatii kaikesta luopumista, on samalla se, jonka maun (tai esimaun) pohjalta se minkä tahdot maallisissa suhteissasi tavoittaa (rakkauden, uskollisuuden, ilon) voi myös säilyä, tulla todeksi, kaiken kestäväksi, siksi jota jokaisen ihmisen sydän halajaa” (kirje 43).

Ainakin joissakin vaiheissa elämää uskonnon harjoittaminen ei ilmeisesti ollut yhtä säännöllistä kuin lapsena ja myöhemmällä iällä, esimerkiksi Duriezin mukaan opiskeluajan alkuvaiheissa Oxfordissa Tolkien olisi käynyt messussa ja ripittäytymässä ”enää satunnaisesti”, ja eräässä kirjeessään pojalleen Tolkien itse moittii laiminlyöntejään:

”… rakastuin alusta asti Pyhään Sakramenttiin – ja Jumala on ollut sikäli armollinen, ettei rakkauteni ole koskaan hiipunut, mutta voih! minä en todellakaan elänyt sen arvoisesti. Kasvatin teidät huonosti, keskustelin kanssanne liian vähän. Syntisyyteni ja laiskuuteni saivat minut melkein lopettamaan uskonnon harjoittamisen – erityisesti Leedsissä ja silloin, kun asuimme osoitteessa 22 Northmoor Road [1926-1930]… Kadun katkerasti niitä päiviä (ja kärsin niistä niin paljon kuin kykenen, erityisesti siksi että epäonnistuin isänä…)” (kirje 250).

”Pohjimmiltaan uskonnollinen ja katolinen teos”

Ilman katolista uskoa Tolkienin kirjojen fantasiamaailma olisi näyttänyt toisenlaiselta. Millä tavalla? Tolkien ei kirjoittanut kristillistä apologetiikkaa kuten ystävänsä C.S. Lewis – jonka kristinuskoon kääntymiseen/palaamiseen Tolkien ratkaisevasti vaikutti (vaikkakin oli pettynyt siihen, että Lewis valitsi anglikaanisen kirkon). Tolkien ei myöskään kirjoittanut tietoisen ja tarkoituksellisen allegorista tekstiä (hän korosti moneen kertaan, ettei pitänyt allegoriasta kirjallisuudenlajina). Frodo Reppuli tai Aragorn ei siis allegorisesti edusta Kristusta, Galadriel Neitsyt Mariaa eikä haltijaleipä lembas eukaristiaa. Mutta vaikutteita ja aineksia varmasti on helppo nähdä, samoin arvoja ja teemoja, joihin usko vahvasti liittyy (rohkeus, uskollisuus, uhrautuminen, hyvä ja paha, kuolema ja kuolemattomuus, kauneuden todellisuus ja arvo).

Isä Robert Murray SJ oli kirjoittanut Tolkienille, että Taru Sormusten Herrasta oli antanut hänelle vahvan tunnun ”yhteensopivuudesta Armon järjestyksen kanssa”, ja verrannut Galadrielia Neitsyt Mariaan. Tolkien vastasi, että hänen oma vaatimaton käsityksensä ”kauneudesta sekä sen majesteettisuudessa että yksinkertaisuudessa” tietenkin perustui Mariaan, ja jatkoi: ”Taru Sormusten herrasta on tietysti pohjimmiltaan uskonnollinen ja katolinen teos; alkujaan se oli sitä tiedostamattani, mutta hiomisen myötä siitä tuli tietoisesti sellainen. Sen vuoksi en ole lisännyt siihen viittauksia kuvitteellisen maailman ’uskontoon’, kultteihin tai käytäntöihin… Uskonnollinen aines on näet upotettu tarinaan ja sen symboliikkaan” (kirje 142).

Tolkien luoma fantasiamaailma oli yksijumalainen ”luonnollisen teologian” maailma (vrt. kirje 165), ei kristinuskon aikaan sijoittuva, mutta kristillisen maailmankatsomuksen kanssa yhteensopiva. Tolkien kirjoitti, että myyttien ja satujen, kuten kaiken taiteen, tulee heijastaa ja sisältää aineksia moraalisesta ja uskonnollisesta totuudesta, mutta ei suorasukaisesti, ei siinä muodossa, jossa ne tunnetaan ”todellisessa” maailmassa: ”Minä uskon, että tarut ja myytit ovat pohjimmiltaan suurimmaksi osaksi ’totta’ ja sisältävät itse asiassa sellaisia totuuden puolia, jotka voidaan vastaanottaa vain tässä muodossa” (kirje 131).

Ei tarvitse olla katolilainen eikä edes kristitty lukeakseen Tarua sormusten herrasta tai Hobittia, mutta monesta taustasta, monelta kannalta ja monilla tasoilla kiehtovat kirjat saattavat tiedostamattakin välittää lukijoilleen jotakin hyvin katolista.

Katri Tenhunen

Lähteitä:

  • J.R.R. Tolkien: Kirjeet. toim. Humphrey Carpenter apunaan Christopher Tolkien. suom. Tero Valkonen, WSOY 2009.
  • Colin Duriez: Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien. Minerva 2012.
  • Stratford Caldecott: The Power of the Ring. The Spiritual Vision behind The Lord of the Rings and The Hobbit. Crossroad, 2012.
  • Humphrey Carpenter: J.R.R. Tolkien. A Biography. (alk. 1977, HarperCollins 2002).
  • John Garth: Tolkien and the Great War. HarperCollins 2003.
  • http://decentfilms.com/articles/faithandfantasy
  • https://www.catholicnews.com/services/englishnews/2019/tolkien.cfm
  • https://www.wordonfire.org/resources/blog/tolkiens-catholic-genius/
  • http://www.ncregister.com/blog/josephpearce/the-catholic-genius-of-j.r.r.-tolkien
  • https://catholicherald.co.uk/commentandblogs/2019/04/30/this-tolkien-biopic-is-woefully-unconvincing/

Tietoja kirjoittajasta

Katri Tenhunen

Teologian lisensiaatti Katri Tenhunen on Helsingin hiippakunnan julkaisuosaston johtaja.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...