Valitse Sivu

Pohjoismaiden piispainkokous Sveitsissä

Pohjoismaiden piispainkokous Sveitsissä

Lehdistötiedote 10.9.2019

Pohjoismaiden piispainkokouksen täysistunto Einsiedelnin luostarissa Sveitsissä

Einsiedelnin luostari 10.9.2019. Tänään tiistaina on päättynyt Pohjoismaiden piispainkokouksen täysistunto Einsiedelnin luostarissa. Skandinavian, Suomen ja Islannin piispat olivat vieraina tuossa benediktiiniluostarissa neljän päivän ajan Sveitsin piispainkokouksen kutsumana ja sen yhteyden kautta, joka heillä on piispa Peter Bürcheriin – Churin apostoliseen asiainhoitajaan ja Reykjavikin emerituspiispaan.

Pohjoismaiden piispainkokouksen puheenjohtaja vahvistettiin

Kööpenhaminan piispa Czeslaw Kozon vahvistettiin jatkamaan piispainkokouksen puheenjohtajana neljän seuraavan vuoden ajan, samoin varapuheenjohtajana jatkaa kardinaali Anders Arborelius OCD. Pysyvään neuvostoon valittiin Reykjavikin piispa David Tencer OFMCap. Sisar Anna Mirijam Kaschner, joka on toiminut 10 vuoden ajan pääsihteerinä, valittiin myös jatkamaan tehtävässään neljä seuraavaa vuotta.

Paimenkirje erityistä lähetyskuukautta varten lokakuussa 2019

[– Paimenkirje on luettavissa täällä.]

Lähetystyö ja evankelioiminen ovat Pohjoismaissa hyvin tärkeitä. Paavi Franciscuksen julistaman lokakuuta 2019 koskevan erityisen lähetyskuukauden takia piispat esittävät uskoville seuraavan pyynnön: 

Pohjoismaissa kirkkoa tarkastellaan usein vähemmistön näkökulmasta. Usein tämä johtaa siihen, että pidetään kiinni siitä, mitä on jo saavutettu. Käsitteitä kuten ”lähetystyö” tai ”missionaarinen” myös vältetään, jottei tulisi kuva ylimielisyydestä. Piispat kutsuvat kuitenkin tarkastelemaan uudelleen kirkon lähetystehtävää, joka on sille perustavanlaatuinen ja koskee kaikkia uskovia: ”Kirkon lähetystehtävästä eivät ole osaltaan vastuussa vain papit ja lähetystyöntekijät sanan klassisessa merkityksessä, vaan myös jokainen kastettu ja vahvistettu. Tämä tapahtuu sekä ottamalla hoitaakseen konkreettisia julistustehtäviä että, ja ennen kaikkea, uskottavan elämäntodistuksen kautta.”

Ajatustenvaihto Saksan ja Sveitsin piispainkokousten kanssa

Saksan piispainkokouksen sihteeri, isä Hans Langendörfer, kertoi piispainkokoukselle Saksassa toteutettavasta synodaalisesta tiestä. Sen lisäksi piispat tapasivat Sveitsin piispainkokouksen edustajia ja keskustelivat maittensa paikalliskirkkojen tilanteesta ja haasteista.

KATT/NBK

Suomesta piispainkokoukseen osallistuivat emerituspiispa Teemu Sippo SCJ sekä hiippakunnan asiainhoitaja, isä Marco Pasinato.

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...