Valitse Sivu

Pohjoismaiden perheneuvosto kokoontui

Pohjoismaiden perheneuvosto kokoontui

Perheneuvosto mietti tulevaisuuttaan ja teki ehdotuksia piispainkokoukselle

Pohjoismaiden katolinen perheneuvosto, joka syntyi Pohjoismaiden piispainkokouksen aloitteesta toistakymmentä vuotta sitten päätehtävänään järjestää pohjoismaisia perhepäiviä, kokoontui elokuun lopussa Tukholmaan pohtimaan perhepäivien tulevaisuutta ja katolisten perheiden hyväksi tehtävää työtä Pohjolassa.

Perheneuvosto valmisteli piispainkokoukselle kirjeen, jossa se muun muassa ehdottaa, että hiippakunnissa nimitettäisiin erillinen perhevastaava tai jopa perheneuvosto tukemaan perheisiin kohdistuvaa työtä hiippakunnan ja seurakuntien tasolla. Pohjoismaisella tasolla perhepäivien sijaan voisi onnistua asiantuntijakonferenssien järjestäminen, joihin perhevastaavat voisivat sitten osallistua eri hiippakunnista. Samoin neuvosto ehdottaa kirjeessään, että piispat voisivat harkita paimenkirjeen kirjoittamista katolisille perheille ja erityisen rukouspäivän asettamista perheiden puolesta. Se esittää piispoille mahdollisuutta tukea perheiden yhteisiä pyhiinvaelluksia esimerkiksi Vadstenaan, Kevelaeriin tai Assisiin vähän samaan tapaan kuin vuosittain järjestetään pohjoismaisia pyhiinvaelluksia Lourdesiin.

Pohjoismaiden piispainkokouksen täysistunto pidettiin syyskuun alussa Saksan Hildesheimissa.

KATT

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...