Valitse Sivu

Paluu entiseen?

Paluu entiseen?

Pääkirjoitus, Fides 05/2021, 11.6.2021, s. 2.

Olemme olleet eristyksissä toisistamme jo yli vuoden ajan. Koronaepidemian numerot näyttävät kuitenkin meillä täällä Suomessa niin kuin monissa muissakin maissa jo varsin hyviltä. Tartuntoja on yhä vähemmän, terveydenhoidon kantokyvyn rajat eivät enää pauku. Rokotettujen määrä lisääntyy hyvää vauhtia. Tulevaisuus näyttää aika valoisalta. Ehkä eristyneisyys voisi jo pian olla mennyttä aikaa.

Kun yhteiskunnan, alueiden ja kirkon omiakin rajoitustoimia nyt vähitellen puretaan, on hyvä pohtia, miten hyvin tai huonosti mikäkin rajoitus oli perusteltu ja olisiko ehkä jotakin voitu tehdä toisin. Tämä kysymys on syytä tehdä kaikilla tasoilla, myös henkilökohtaisesti. Erityisesti on kysyttävä, onko kaikkia yhteiskunnan osia kohdeltu yhdenvertaisesti tai ovatko voimakkaat rajoitustoimet edes kaikissa tilanteissa olleet perusteltuja ja välttämättömiä.

Vuosi sitten keväällä katolisiakin seurakuntia suljettiin lyhyesti, lähinnä epävarmuuden ja epätietoisuuden takia ja koska niin tehtiin yhteiskunnassa muutenkin. Viime talvena kirkot kuitenkin pysyivät auki ja sisään pääsi enemmänkin kuin vain kuusi seurakuntalaista, kunhan tartuntatautilain edellytykset täyttyivät.

Epidemia-aika jättää varmasti jälkensä moniin asioihin niin kirkossa kuin muuallakin. Koulujen digiloikka, etätöihin siirtyminen ja kaikenlaisten kokousten järjestäminen etänä ovat tulleet jäädäkseen tavalla tai toisella. Ainakin ne ovat avanneet meidän silmämme näkemään, että asioita voi tehdä useammallakin eri tavalla. Joskus uusi tapa on parempi kuin vanha, mutta ei aina. Olemme ehkä myös oppineet ymmärtämään, että monilla totutuilla käytännöillämme, joista nyt pakon edessä jouduimme luopumaan, saattaa olla suurikin arvo ja viisaus.

Yksinäisyys ja eristäytyneisyys ovat kuitenkin selvästi kielteisiä koronaepidemian seurauksia. Ihmisten täytyy saada tavata toisiaan, kohdata toisiaan, olla yhdessä toistensa kanssa. Puhelimet ja zoomit ovat tietenkin helpottaneet ongelmaa, mutta eivät poistaneet sitä. En syytä ketään tästä tilanteesta, siitä, että näin on käynyt, mutta kannustan meitä kaikkia, jokaista meistä, tekemään parhaansa, että ne haavat, jotka tänä aikana ovat syntyneet ja syventyneet, saataisiin nopeasti parsittua umpeen. Ei yksikään vauva pärjää ilman äidin tai isän syliä, ei yksikään sairas ilman hoitajan läsnäoloa, ei yksikään vanhus ilman niitä läheisiään, joiden kanssa hän on elämänsä jakanut tai joiden elämää hän on saanut seurata: lastensa, lastenlastensa jne.

Sama pätee myös kirkkoon. Meidän suhteemme Jumalaan ei ole vain vertikaalinen, vaan se on myös horisontaalinen. Kuten paavi Franciscus sanoi Corpus Christi -juhlassa (ks. s. 3), on oltava Jumalan jano. Moni on yksinäisessä mietiskelyssään ehkä todella ymmärtänyt janoavansa Jumalaa, janoavansa yhteyttä Jumalaan yhdessä toisten uskovien kanssa, janoavansa sitä, mikä ei olekaan välittömästi saatavissa. Ja sen me saavutamme vasta, kun olemme valmiita ”murtamaan oman leipämme”. Ei vain ottamaan vaan antamaan, ei sulkemaan, vaan avaamaan, ei asettamalla ensimmäiselle sijalle itseämme vaan sen, joka tarvitsee apuamme.

Koronaepidemia on myös mahdollisuus. Vaikka varmasti kaikki toivommekin, että jo pian voitaisiin palata takaisin entiseen, on ehkä hyvä yrittää jättää vanhasta pois kaikki se, minkä sietääkin jäädä taakse, ja toisaalta pitää pysyvämmin kiinni niistä hyvistä taidoista ja asenteista, joita olemme oppineet näinä rajoitusten aikoina. Paluu entiseen voi olla myös oman elämämme käyttöjärjestelmän päivittämistä.

Hyvää kesää!

Marko Tervaportti

Tietoja kirjoittajasta

Marko Tervaportti

Marko Tervaportti on Katolisen hiippakuntalehti Fideksen päätoimittaja ja Helsingin hiippakunnan viestintäjohtaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (teoreettinen filosofia, Helsingin yliopisto). Hän on opiskellut myös Paavillisessa Angelicum-yliopistossa Roomassa.

Aihevalikko

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Uusimpia videoita

Ladataan...

Arkistot

Tilaa tiedotteemme