Valitse Sivu

Notre Dame liekeissä

Notre Dame liekeissä

Maanantai-ilta 15.4.2019 jää eurooppalaisten muistoihin päivänä, jolloin jotakin kallisarvoista, jotakin pysyvää meni rikki, tuhoutui. Yksi Ranskan pääkaupungin Pariisin tärkeimmistä ja vanhimmista symboleista, Seine-joen pienellä Cité-saarella ylväänä seissyt Notre Damen katedraali tuhoutui pahasti (kuinka pahasti, sen saamme varmasti selville lähipäivinä) valtavassa tulipalossa, jota seurattiin suorassa lähetyksessä internetin ja television välityksellä kaikkialla maailmassa.

Uusi September 11?

Seuraavana aamuna tapahtunutta kutsuttiin joissakin eurooppalaisissa lehdissä jo Euroopan omaksi syyskuun 11. päiväksi viitaten New Yorkin tuhoisaan terrori-iskuun vuonna 2001. Kieltämättä samanlainen kauhu ja epätoivo oli läsnä kummassakin tapauksessa, kun rakennusten kohtaloa seurattiin etäältä eikä mitään voinut tehdä.

Mutta siihen vertauskohdat jäävätkin: New Yorkin tapaus oli tietenkin aivan omaa luokkaansa, koska sen seurauksena tuhannet ihmiset kuolivat ja se oli tarkoituksella toteutettu. Pariisissa ilmeisesti yksi palomies on loukkaantunut, mutta vaikka koko eurooppalainen identiteetti, Euroopan kristillinen identiteetti, saikin vakavana osuman ja tuntui kuin jokin minuuden osa olisi palanut, irronnut siitä lopullisesti, ihmishenkiä ei menetetty. Ja palon alkusyykin lienee tahaton.

Eurooppalaisuuden ytimessä

Notre Damen tuhoisaa tulipaloa voi tarkastella muutenkin kuin vain materiaalisesti. Varmasti kirkon aarteita on tuhoutunut, tosin monia kallisarvoisia esineitä on myös saatu pelastettua. Myös kaikkeinpyhin sakramentti on turvassa.

Merkille pantavaa on, kuinka suuren tyrmistyksen kirkon palo on nostattanut myös kirkkoon kuulumattomien ranskalaisten, eurooppalaisten ja etäisempienkin ihmisten sydämissä. Tuo kirkkorakennus kuvastaa siis jotakin enemmän.

Notre Dame symboloi ei vain Ranskassa vaan laajemminkin nimenomaan eurooppalaisen kristillisen kulttuurin ja sivistyksen lähes ajatonta vaikutusta ja lähtemättömiä arvoja. Kokemus siitä, että tämä eurooppalaisen identiteetin ilmentymä häviää silmiemme edessä savuna ilmaan, nostaa pintaan epävarmuuden tunteita ja suoranaista pelkoa. Se herättää pinnan alla ehkä pitkäänkin kypsyneitä kysymyksiä, joihin meidän on hyvä pystyä vastaamaan myös tietoisesti.

Mihin eurooppalaisuuteni lopulta pohjautuu? Mikä on kristinuskon merkitys Euroopalle nyt, entä historiallisesti? Minkälainen Eurooppa olisi nyt, jos katolinen usko ei olisi levinnyt tänne antiikin ajoista alkaen?

Turvasatama

Uskoakseni monille maallistuneillekin eurooppalaisille kirkko merkitsee syvällä sisimmässä turvapaikkaa, jonka tiedetään olevan aina auki, kun on hätä, ottavan jokaisen apua tarvitsevan avosylin vastaan. Tämä on nähty monet kerrat: kun yhteisöä kohtaa katastrofi, lohtua ja turvallisuuden tunnetta haetaan monesti kirkoista. Tulipaloyönä Pariisin kirkot olivat auki, muuallakin kirkkoihin pääsi rukoilemaan myöhään yöhön.

Niinpä Notre Damen tulipaloa ovat seuranneet järkyttyneinä monet ateistit ja agnostikot. Hekin tuntevat menettäneensä jotakin tärkeää. Jotkut ovat suoraan ihmetelleetkin tunnereaktiotaan. Näin kirjoitti Facebookissa esimerkiksi Mikael Jungner:

Nyt en ymmärrä. Minua itkettää kun katson tuota palavaa Notre Damea. Ja minä en siis itke. Paitsi nyt. Ei aavistustakaan, miksi. (15.4.2019)

Euroopan keskiaikaiset monumentit ovat linnoja, luostareita, yliopistoja ja kirkkoja. Niihin pelkistyy maanosamme ja yhteisen kulttuurimme historia ja koko sivistyksemme perusta. Sanoisin, että on hyvä, että niiden tuhoutuminen järkyttää meitä näin suuresti. Se lienee merkki siitä, että niiden edustamilla arvoilla on merkitystä vielä tänäkin päivänä, edes sitten piilotellusti.

Toivottavasti Pariisin katedraalin seinät ja tornit pysyvät pystyssä vielä seuraavatkin 856 vuotta ja kauemminkin. Ja toivottavasti se kansainvälinen tuki, jota jo on luvattu ranskalaisten avuksi, todella toteutuu, jotta ihmiskunta voi taas rakentaa jotakin suurta, ihmeellistä ja kaunista Jumalalle – tuon kirkon ainutkertaisista Cavaillé-Coll-uruista nyt puhumattakaan.

Marko Tervaportti

– Sydän tuhkassa.


Memorare, O piissima Virgo Maria, non esse auditum a saeculo, quemquam ad tua currentem praesidia, tua implorantem auxilia, tua petentem suffragia, esse derelictum. Ego tali animatus confidentia, ad te, Virgo Virginum, Mater, curro, ad te venio, coram te gemens peccator assisto. Noli, Mater Verbi, verba mea despicere; sed audi propitia et exaudi. Amen.

Souvenez vous, ô très pieuse Vierge Marie, qu’on a jamais entendu dire qu’aucun de ceux qui ont eu recours à votre protection, qui ont imploré votre secours et demandé vos suffrages, ait été abandonné. Animé d’une pareille confiance, ô Vierge des vierges, ô ma Mère, je viens à vous, et gémissant sous le poids de mes péchés, je me prosterne devant vous. Ô Mère du Verbe, ne méprisez pas mes prières, mais écoutez les favorablement et daignez les exaucer. Amen!

Muista, oi lempein Neitsyt Maria, ettei ikinä ole kuultu kenenkään sinun turviisi pakenevan, sinun apuasi anovan, sinun puoltoasi rukoilevan joutuneen hylätyksi. Tämän luottamuksen rohkaisemana minä syntinen juoksen sinun turviisi, neitsyitten Neitsyt, Äiti, tulen tykösi ja pysähdyn itkien eteesi. Sanan Äiti, älä halveksi sanojani vaan kuuntele niitä ja ole niille suopea. Aamen.

Tietoja kirjoittajasta

Marko Tervaportti

Marko Tervaportti on Katolisen hiippakuntalehti Fideksen päätoimittaja ja Helsingin hiippakunnan viestintäjohtaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (teoreettinen filosofia, Helsingin yliopisto). Hän on opiskellut myös Paavillisessa Angelicum-yliopistossa Roomassa.

Uusin lehti ja arkisto

Aihevalikko

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Uusimpia videoita

Ladataan...

Arkistot

Tilaa tiedotteemme