Valitse Sivu

Paavi kutsuu rukoukseen ja paastoon rauhan puolesta

Paavi kutsuu rukoukseen ja paastoon rauhan puolesta

Keskiviikon yleisaudienssilla 23.2.2022 paavi Franciscus lausui Ukrainan tilanteesta seuraavaa:

”Tunnen suurta tuskaa sydämessäni Ukrainan tilanteen huonontumisesta. Huolimatta viime viikkojen diplomaattisista ponnisteluista nähdään koko ajan huolestuttavampia tapahtumia. Niin kuin minä, monet ihmiset kaikkialla maailmassa ovat ahdistuneita ja huolestuneita. Taas kerran joidenkin tavoitteet uhkaavat kaikkien rauhaa. Käännyn kaikkien niiden puoleen, joilla on poliittista valtaa, että he tekisivät vakavan omantunnontutkistelun Jumalan edessä, sillä Hän on rauhan, ei sodan, Jumala. Hän on kaikkien Isä, ei vain joidenkin, Hän kutsuu meitä veljiksi, ei vihollisiksi. Pyydän kaikkia osapuolia pidättäytymään jokaisesta toimesta, joka lisäisi kansalaisten kärsimystä, loisi epävakautta kansojen rinnakkainelolle ja häpäisisi kansainvälistä oikeutta.”

”Nyt haluan kääntyä teidän kaikkien puoleenne, uskovat ja ei-uskovat. Jeesus on opettanut meitä, että väkivallan paholaismaiseen järjettömyyteen vastataan Jumalan aseilla, rukouksella ja paastolla. Kutsun kaikkia viettämään tuhkakeskiviikkoa, maaliskuun 2. päivää, paaston ja rukouksen päivänä. Rohkaisen uskovia erityisesti, että he tuona päivänä omistautuisivat syvällisesti rukoukselle ja paastolle. Suojelkoon rauhan Kuningatar maailmaa sodan hulluudelta.”

KATT / VIS

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...