Valitse Sivu

Profeetta Barukin kanssa katumuksen tiellä

Profeetta Barukin kanssa katumuksen tiellä

Minut otettiin kirkon täyteen yhteyteen viitisen vuotta sitten. Oli helluntain aattomessu Pyhän Henrikin katedraalissa. Piispa Teemu Sippo SCJ ja kuusi pappia hänen kanssaan olivat pukeutuneet hehkuvan punaisiin kasukoihin. Polvistuin piispan eteen kuin tuhlaajapoika isänsä eteen Rembrandtin maalauksessa.

Katumustie

Viime adventin toisen sunnuntain ensimmäisenä lukukappaleena oli profeetta Barukin kirjan viides luku. Kaunis kuva siitä, kuinka Jumala lopulta lempeästi kokoaan yhteen katuvat lapsensa.

Minä, jolla on 56 vuotta takana luterilaisena, sain nyt neljä ja puolivuotiaana katolilaisena tutustua ensi kertaa profeetta Barukin kirjaan. Jostakin syystä reformaatio on poistanut Barukin kirjan. Uusimmassa suomenkielisessä Raamatussa se jo löytyy apokryfikirjojen joukosta kahteen kirjaan jaettuna, Barukin kirjaan ja Jeremian kirjeeseen. Profeetta Baruk vaikutti profeetta Jeremian kirjurina 500-luvulla eKr., Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana.

Katolilaisena olen saanut huomata, että Raamattuni sivumäärä on kasvanut. Olen saanut uusia veljiä ja sisaria sen sivuilta, mm. veljekseni profeetta Barukin. Hän kertoo – tai Jumala ilmoittaa hänen kauttaan –, kuinka kauniita katumuksen hedelmät ovat (Bar. 5:1-9).

Mutta ennen hedelmiä on itse katumus. Katolilaisena olen oppinut katumuksen sakramentin voiman ja lempeyden. Ripittäytyminen puhdistaa, oikaisee niin helposti vääräksi kääntyvää tietäni, vahvistaa askeliani kohti läheisempää kohtaamista Herramme Kristuksen kanssa ja vielä enemmän sytyttää kiittämään armollista Jumalaa hänen kärsivällisyydestään ja lempeydestään katuvaa ihmistä kohtaan.

Nyt Baruk avaa ymmärrystäni katumuksesta yhä enemmän. Kirjassaan Jumalan Henki opettaa meitä tunnistamaan ja tunnustamaan syntimme (Bar. 1:15-2:10). Silmäni avautuvat näkemään, missä on katumuksen ydin ja kuka auttaa ihmisen katumuksen tielle. Barukin kirjan äärellä mietin, millainen on ihminen ja millainen on Jumala.

Baruk kehottaa: ”Sanokaa silloin näin: Herra, meidän Jumalamme on oikeamielinen, mutta meidän kasvojamme varjostaa häpeä tänäkin päivänä. Kaikki me kannamme tätä häpeää” (Bar. 1:15). Miksi häpeämme? Koska ”me olemme tehneet syntiä Herraa vastaan ja jättäneet hänen käskynsä noudattamatta. Emme ole kuunnelleet Herran, meidän Jumalamme, ääntä” (Bar. 1:17,18a). ”Olemme tähän päivään asti olleet tottelemattomia Herraa, meidän Jumalaamme, kohtaan emmekä ole välittäneet kuunnella häntä” (Bar. 1:19). ”Me olemme seuranneet pahaa sydäntämme, palvelleet vieraita jumalia ja tehneet sitä mikä on Herran silmissä väärää” (Bar. 1:22). Profeetta muistuttaa meitä edelleen siitä, miten ”meidän tiemme vie alaspäin, ei ylöspäin, sillä me olimme tehneet syntiä Herraa, meidän Jumalaamme vastaan, kun emme kuunnelleet häntä” (Bar. 2:5). ”Me emme ole rukoilleet, että Herra johdattaisi meidät kaikki pois pahan sydämemme aikeista” (Bar. 2:8).

Profeetta Barukin kanssa tunnen häpeäni Jumalan edessä. Kadun itsekkyyttäni ja uppiniskaisuuttani, kykenemättömyyttäni kuunnella Jumalaa, haluttomuuttani rukoilla ja pyytää apua, kun itseriittoisuudessani luulin pystyväni itse hallitsemaan kaikkea elämää. 

Kääntymys alkaa

Kääntymys alkaa huutamalla apua Jumalalta. ”Herra kuule rukouksemme ja pyyntömme! Vapauta meidät itsesi tähden ja anna meidän päästä niiden suosioon, jotka toivat meidät tänne pakkosiirtolaisuuteen” (Bar. 2:14). ”Kallista korvasi meidän puoleemme, Herra, kuuntele meitä! Avaa silmäsi ja katso meihin! Ketkä sinua kunnioittavat, ketkä kiittävät Herran oikeamielisyyttä?” (Bar. 2:16,17). ”Sinua kunnioittavat ja sinun oikeamielisyyttäsi kiittävät murheen murtamat, voimattomat ja köyryyn painuneet ihmiset, jotka kulkevat nälissään ja sammunein silmin” (Bar. 2:18). Kun me huomaamme itsemme köyhäksi, mitään omistamattomaksi, avuttomaksi, avautuvat silmämme näkemään, että tarvitsemme Jumalaa.

On yllättävää, että samoin kuin Herra johti kansansa pois Egyptin orjuudesta Mooseksen johdolla hän myös johti kansansa Babylonian pakkosiirtolaisuuteen. Baruk toteaa: ”Me emme olleet sinulle [Jumalalle] kuuliaisia emmekä palvelleet Babylonian kuningasta” (Bar. 2:24). Miksi Jumala tahtoi kansansa palvelevan pakkosiirolaisuutensa aikana Babylonian kuningasta? Koska ”minä tiedän, etteivät he kuuntele minua, sillä he ovat uppiniskainen kansa. Mutta siellä, minne heidät siirretään, he muuttuvat mieleltään ja ymmärtävät, että minä olen Herra, heidän Jumalansa. Minä annan heille kuuliaisen sydämen ja kuulevat korvat ja he ylistävät minua siellä, minne heidät on viety. He muistavat minun nimeni ja luopuvat niskoittelustaan ja pahoista teoistaan” (Bar. 2:30-32). 

Maallinen vauraus ja hyvinvointi saavat meidät helposti luulemaan, että olemme aikaansaaneet kaiken hyvän itse, omilla teoillamme. Itsevarmuutta kestää siihen asti, kunnes Herra armollisesti antaa meidän esim. pakkosiirtolaisuuden kautta huomata, että oma voimamme on pettävää. Ihmisten kätten työt ovat katoavaa, yksin Herra on ikuinen. Jumala ohjaa taitavalla kädellään elämän kulkuamme halki pimeiden laaksojenkin, koska hän haluaa meidän havahtuvan näkemään, mikä on elämässä totta ja ikuista. On ihmeteltävää, että Jumala haluaa olla heikkojen ja keskeneräisten ihmisten kumppani. Rakastava Isä ei hylkää lapsiaan, vaan kärsivällisesti ojentaa meitä oikealle tielle. Herra vieläpä lupaa kansalleen jotakin aina vain enemmän: ”minä solmin heidän kanssaan ikuisen liiton: minä olen oleva heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani” (Bar. 2:35).

Lopulta pakkosiirtolaiset – joita myös me erilaisissa koettelemuksissa olevat ihmiset olemme – huutavat Herraa avukseen (vrt. myös Ps. 107). ”Herra, Kaikkivaltias, Israelin Jumala! Ahdistunut sielu, murheen murtama henki huutaa sinua avukseen. Kuule meitä, Herra, armahda meitä, sillä me olemme tehneet syntiä sinua vastaan. Sinä hallitset ikuisesti, me katoamme ikiajoiksi” (Bar. 3:1-3). ”Sinä olet Herra, meidän Jumalamme, me ylistämme sinua Herra. Sinä laskit pelkosi sydämiimme, jotta huutaisimme avuksi sinun nimeäsi ja ylistäisimme sinua täällä vieraassa maassa. Me olemme puhdistaneet sydämemme kaikesta vääryydestä, jolla isämme rikkoivat sinua vastaan. Mutta täällä me yhä olemme, vieraassa maassa, jonne meidät hajotit. Meitä pilkataan ja kirotaan ja syytetään niiden vääryyksien vuoksi, joihin isämme syyllistyivät hylättyään sinut, Herran, meidän Jumalamme” (Bar. 3:6-8).

Herää kysymys, mitä Jumala haluaa vielä opettaa kansalleen, joka on ottanut ensi askeleet katumuksen ja Jumalan armon tiellä, mutta valittaa vielä joutuessaan asumaan vieraalla maalla. ”Mikä sinun on Israel? Miksi elät vihollismaassa, miksi vanhenet vieraassa maassa?” (Bar. 3:10). Baruk vastaa, koska ”sinä hylkäsit viisauden lähteen. Jos olisit kulkenut Jumalan tietä, saisit elää rauhassa ikuisesti. Opi jo, missä viisaus on, missä ovat voima ja ymmärrys. Kun sen opit, tiedät myös, missä ovat elämä ja pitkä ikä, missä ovat silmien valo ja rauha” (Bar. 3:12-14). 

Viisauden etsiminen

Ihminen on tavoitellut viisautta, kunniaa ja maailmojen hallitsemista muinaisista ajoista alkaen omistaen maata ja sen eläimiä, keräämällä kultaa ja hopeaa, maallista rikkautta rahoiksi pannen, mutta kaikilla näillä keinoilla maailmaa hallinneet ovat hävinneet, kadonneet viisautta löytämättä. Maallista viisautta etsineet eivät ole löytäneet viisauden tietä, ymmärryksen polkuja. Ihmisen itsevarmat ja itseriittoiset keinot löytää viisautta ja rakentaa maailmaa, eivät ole tuottaneet kestävää tulosta (vrt. Bar. 3:16-28).

Profeetta Baruk jatkaa: ”Ei ole ketään, joka tuntisi viisauden tien, ei ketään joka seuraisi sen polkua. Vain hän, joka tietää kaiken, tuntee sen, vain hän on sen ymmärryksellään tavoittanut, hän, joka muovasi maan ikiajoiksi ja täytti sen nelijalkaisilla eläimillä. Hän lähettää valon, ja se lähtee matkaan, hän kutsuu sitä, ja vavisten se tottelee. Tähdet loistavat taivaalla ja hoitavat riemuiten vartiotyötään. Hän kutsuu niitä ja ne sanovat: ’Tässä olemme!’ Iloiten ne loistavat luojalleen. Hän on meidän Jumalamme, kukaan muu ei ole hänen vertaisensa. Hän tuntee viisauden tien, hän avasi sen palvelijalleen Jaakobille, Israelille, jota hän rakasti. Tämän jälkeen viisaus ilmaantui maan päälle ja eli ihmisten keskuudessa” (Bar. 3:31-38).

Profeetta ohjaa meidät etsimään viisautta oikeasta lähteestä, joka on yksin Jumala. Hänen sanansa viittaavat jo Johanneksen evankeliumin myöhempään todistukseen: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta” (Joh. 1.14). Ainoa viisauden lähteemme on Jeesus Kristus. Häntä me katumuksen hengessä lähestymme armollisen Jumalan kannattelemina.

Lohdutuksen lähde

Näin katumuksessa olemme löytäneet lohdutuksen lähteen. Ja kuitenkin kilvoittelutiemme jatkuu, koska ei Jeesus toimi kuin automaatti ja poista tuskaa elämästämme vain nappia painaen. Ei, hän on kärsivällinen Jumala ja lupauksensa mukaan hän on kanssamme kaikkina elämämme päivinä. Hän kulkee kanssamme katumuksen ja kärsimyksen tietä johdattaakseen meidät iloonsa. Sillä vain hänen kanssaan löydämme perille. 

Niinpä Barukin kirjassa kääntymykseen tulleet ihmiset yhä huutavat apua Jumalalta: ”Olen riisunut yltäni rauhan viitan ja verhoutunut rukoilijan säkkikankaaseen ja niin kauan kuin elän huudan avukseni ikiaikojen Jumalaa” (Bar. 4:20). Niille, jotka huutavat avuksi Jumalaa hädässään, hän vastaa: ”Rohkeutta, lapseni! Huutakaa avuksi Jumalaa, niin hän vapauttaa teidät vihollisten vallasta, tuo pois vieraiden herruudesta. Minä panen toivoni ikiaikojen Jumalaan, hän pelastaa teidät, minä iloitsen jo siitä armosta, jota teille kohta osoittaa Pyhä, Ikiaikainen, teidän pelastajanne.” (Bar. 4.21,22). Lohdutuksen sanat Barukilta eivät lopu ja hän jatkaa: ”Kärsivällisyyttä, lapseni! … Pysykää rohkeina, lapseni ja huutakaa avuksenne Jumalaa. Hän tämän kaiken sai aikaan, mutta hän myös muistaa teidät. Teidän mielenne harhautui pois Jumalasta – kääntykää siis! Etsikää häntä kymmenen kertaa innokkaammin kuin ennen. Hän joka toi teille onnettomuudet, hän tuo myös pelastuksen ja ikuisen riemun” (Bar. 4:25,27-29).

Jumalan lasten kirkkauteen

Ja niin Baruk jo tuo minulle riemusanoman, jota toisena adventtisunnuntaina julistettiin – ja yhä julistetaan. Herra, joka itse on rakkaus ja viisaus, johtaa katuvat ihmiset lopulta ikiaikaiseen kirkkauteensa. Profeetta Barukin sanoin: ”Riisu surupukusi, Jerusalem, ota yltäsi ahdingon vaate ja verhoudu ikiaikojen Jumalan kirkkauteen! (Bar. 5:1) Kirkkautensa valolla Jumala johdattaa kansaansa, ja Israel riemuitsee hänen laupeudestaan ja oikeamielisyydestään” (Bar. 5:9).

Niin sana katumus, joka niin usein ymmärretään negatiivisena sanana, värittyy positiiviseksi Jumalan kirkkauteen johtavaksi tieksi. Jollakin erityisellä tavalla, niin kuin jo pyhä Franciscus totesi: ”se mikä aikaisemmin oli katkeraa, on nyt muuttunut suloiseksi”. Katumuksemme kautta Kristus ohjaa tiemme Jumalan lapsen rauhaan ja iloon!

Näin Jumalan herättämä katumus saa ihmisen näkemään Jumalan viisauden kaikkivaltiuden. Taivaallinen armo saa maallisen ihmisen kovan kuoren murtumaan ja Jumalan rakkaus saa hyvyyden kasvamaan ihmisen sydämestä kohti taivaita. Näin kerran kuollut maa herää kauniiseen vihreään kasvuun taivasta kohti. Taivas ja maa, ihminen ja Jumala kohtaavat toisensa oikeassa mittasuhteessa. Jumala on Jumala ja ihminen on ihminen.

Eeva Vitikka-Annala

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

KATOLINEN VARTTI (audio)

Kaikki lähetykset 2020-

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Uusimpia videoita

Ladataan...

Arkistot

Tilaa tiedotteemme