Valitse Sivu

Korona-altistuminen hautajaisissa Kouvolassa

Korona-altistuminen hautajaisissa Kouvolassa

Kouvolan Pyhän Ursulan seurakunnassa 5.3.2021 pidetyissä hautajaisissa on ollut mahdollinen korona-altistuminen. Yksityiseen hautajaismessuun pyrki osallistumaan seurakunnan antamista selvistä ohjeista huolimatta niin runsas määrä ihmisiä, että paikalla ollut papisto joutui pyytämään osaa heistä poistumaan kirkosta, koska kaikki eivät olisi mahtuneet sisälle turvavälit huomioiden.

Hautajaismessun jälkeen hautausmaalla ja helluntaiseurakunnan tiloissa järjestetyssä muistotilaisuudessa väkeä oli lehtitietojen mukaan vielä enemmän.

Tilaisuuksissa on ilmeisesti ollut ainakin yksi koronavirusta levittävä oireeton henkilö, ja paikallisen Kymsoten mukaan altistuneita arvellaan olevan noin sata.

Helsingin hiippakunnan asiainhoitajan isä Marco Pasinaton mukaan ”on ensiarvoisen tärkeää, ettei kirkkoihin oteta missään tilanteessa enempää ihmisiä kuin turvavälit sallivat. Tämä on ollut [hiippakunnan antama] yleisohje jo pitemmän aikaa, mutta tämäkin tapaus vain korostaa sitä, kuinka tärkeää on, että siitä pidetään kiinni. Myös yksittäisten seurakuntalaisten on ehdottomasti toimittava sen mukaan.”

Kouvolan kaupungin turvallisuuspäällikön Johanna Franzénin mukaan kyseinen tapaus on käsitelty hyvässä yhteisymmärryksessä uskontokuntien kanssa. Keskeinen ongelma on saada yksityistilaisuuksien järjestäjät seuraamaan annettuja ohjeita ja määräyksiä.

KATT

– Seurakunnan kommentti.

– Hiippakunnan koronaohjeet poikkeusoloja varten:

Tietoja kirjoittajasta

Marko Tervaportti

Marko Tervaportti on Katolisen hiippakuntalehti Fideksen päätoimittaja ja Helsingin hiippakunnan viestintäjohtaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (teoreettinen filosofia, Helsingin yliopisto). Hän on opiskellut myös Paavillisessa Angelicum-yliopistossa Roomassa.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...