Valitse Sivu

Paavi Franciscus kutsui uusia kardinaaleja toimimaan kuin sinfoniaorkesteri

Paavi Franciscus kutsui uusia kardinaaleja toimimaan kuin sinfoniaorkesteri

Pietarinaukiolla vietettiin lauantaina 30.9. suurta juhlaa, kun paavi Franciscus julkisessa kardinaalikonsistorissa asetti 21 uutta kardinaalia tehtäväänsä. Uusien kardinaalien maantieteelliset taustat heijastelevat hyvin katolisen kirkon universaalisuutta: kardinaalit ovat kotoisin 15 eri maasta. 

Kardinaalien asettamisliturgian saarnassa pyhä isä pohti helluntaitapahtumia Apostolien tekojen toisen luvun jakeiden 1–11 valossa. Hän huomautti saarnassaan, että helluntaikertomuksessa apostolit ovat galilealaisia, kun taas heidän julistuksensa kuulijat ovat “partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia” eli kaikkien kansojen edustajia. Paavi Franciscus sanoi, että nyt tilanne on erilainen. Nyt noiden kansojen keskeltä on tullut kardinaaleja. Nyt kardinaalit ja piispat ovat tulleet “kaikkien kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on” (Ap. t. 2:5).

Helluntaina kansojen keskeltä tulleet ihmiset saivat kuulla evankeliumin kukin omalla äidinkielellään (Ap. t. 2:11). Paavi Franciscus julisti, että meidän tulee kiitollisina ajatella sitä lahjaa, että “meidät on evankelioitu ja että meidät on vedetty monien kansojen joukosta, jotka omana aikanaan saivat vastaanottaa Kerygman, julistuksen pelastuksen mysteeristä. Ja kun otimme sen vastaan, meidät kastettiin Pyhässä Hengessä ja meistä tuli kirkon jäseniä. Äitikirkko, joka puhuu kaikkia kieliä, on Yksi ja Katolinen.”

Pyhä Isä korosti saarnassaan, että “ennen kuin meistä tulee ‘apostoleita’, ennen kuin meistä tulee pappeja, piispoja, kardinaaleja, me olemme ‘partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia’” Paavi huomautti, että tämän tulisi herättää meissä kiitollisuutta siitä, että olemme saaneet sen armon, että omassa synnyinmaassamme on julistettu evankeliumia. 

“Pyhä Henki on tehnyt ihmeen kommunikoidessaan mysteerin Jeesuksesta Kristuksesta, joka kuoli ja nousi kuolleista. Ja tämä sanoma tuli meille meidän omalla äidinkielellämme, isovanhempiemme ja vanhempiemme, opettajiemme, pappien ja sääntökuntalaisten huulien ja eleiden kautta. Jokainen meistä voi muistaa konkreettisia ääniä ja kasvoja. Usko välitetään äidinkielellä. Älkää unohtako tätä: usko välitetään äidinkielellä, äitien ja isoäitien kautta.”

Paavi totesi myös, että kardinaalien kollegion tulisi olla kuin sinfoniaorkesteri, jossa on monia erilaisia ääniä ja soittajia. Kardinaalien tulee “edustaa kirkon harmoniaa ja synodaalisuutta”. Kirkon synodaalisuutta kuvaa paavin mukaan juuri metafora sinfoniaorkesterista, jossa on monia eri ääniä ja soittimia, mutta silti kaikki erilaiset “äänet tukevat yhteistä suunnitelmaa”. Tämän vuoksi – paavi korosti – niin kuin orkesterissa, niin myös kirkossa on tärkeä kuunnella toinen toisiaan. 

Paavi Franciscus huomautti, että Pyhä Henki “luo erilaisuutta ja yhteyttä; hän on itse harmonia”. Saarnansa lopussa paavi Franciscus johdatti uudet kardinaalit turvautumaan “Neitsyt Marian armolliseen huolenpitoon ja hellään ja voimakkaaseen johdatukseen”.  

Lauantain kardinaalikonsistori oli Franciscuksen 10-vuotisen paaviuden yhdeksäs. Kardinaalikollegioon kuuluu nyt 242 kardinaalia, joista 137 kardinaalia on alle 80-vuotiaita. Vain alle 80-vuotiailla kardinaaleilla on oikeus olla mukana valitsemassa seuraavaa paavia. Paavi Franciscuksen lauantaina vihkimistä 21 kardinaalista 18 on alle 80-vuotiaita.  

KATT / Vatican News (JS)

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...