Valitse Sivu

Menossa mukana

Menossa mukana

Pääkirjoitus, Fides 4/2023 (28.4.2023), s. 2.

Vatikaanin II kirkolliskokouksen yksi suuri mullistus, tosin ei teologinen, oli varmaankin se, että kaikki uskovat kutsuttiin yhdessä katsomaan kohti kirkon ulkopuolista maailmaa ja näkemään siinä toimintakentän. Ei ollut vain paavin ja piispojen asia kommentoida maailman tapahtumia, ylhäältä alaspäin katsoen, vaan jokaisen katolilaisen, jokaisen kristityn velvollisuus, suorastaan kutsumus, oli viedä evankeliumin valoa tuova sanoma maailman kaikkiin sopukoihin.

Ei se ollut vain “Raamatulla päähän lyömistä”, ei uskontunnustuksen artikkeleiden toistamista, ei kirkon objektiivista hyvää tarkoittavan moraaliopetuksen kertaamista, vaan ennen kaikkea kirkon uskosta kumpuavan rakkauden todeksi elämistä ja välittämistä kaikille lähimmäisille. 

Ei se ollut vain hurskasta elämää kodin seinien sisällä vaan maailman eri kerrostumien läpäisemistä ja valaisemista uskon, toivon ja rakkauden sanomalla. Kirkolliskokous halusi läpäistä tällä uskon sanomalla koko maallisen maailman todellisuuden ja valaista sen kulttuuria, se halusi rakentaa uuden, entistä paremman todellisuuden ympärillemme.

Tuollainen oli ajan henki silloin. Mutta edelleenkin se on täysin ajankohtainen, sillä kun katsomme ympäröivää todellisuuttamme, tehtävää riittää. Kansat sotivat edelleen keskenään, nälänhädät eivät ole loppuneet, vaikka yltäkylläisyydestä nauttivia ihmisiäkin on koko ajan enemmän. Ahneus, materialismi ja arvojen sekamelska ovat aikamme kuva.

Voimme aiheellisesti kysyä, mitä voisimme tehdä toisin ja millä tavoin voisimme paremmin edistää sopua, hyvyyttä ja anteeksiantoa tässä maailmassa. Emme ainakaan luopumalla toivosta ja kääntymällä sisäänpäin, ikään kuin kaikki olisi paremmin, jos kirkko olisi jotakin ihan muuta. Päinvastoin, katseemme pitää olla edelleen suunnattuna maailmaan ja siihen yhä kasvavaan joukkoon uusia (ja vanhojakin) sukupolvia, joiden käsitys kirkosta ja kristinuskosta on etäinen, negatiivinen, väärä tai olematon. Tässä työssä meidän on oltava läsnä siellä ja kaikilla niillä kanavilla, joissa tieto kulkee ja mielipiteet muokkautuvat. Meidän on oltava ja pysyttävä menossa mukana.

Marko Tervaportti

Tietoja kirjoittajasta

Marko Tervaportti

Marko Tervaportti on Katolisen hiippakuntalehti Fideksen päätoimittaja ja Helsingin hiippakunnan viestintäjohtaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (teoreettinen filosofia, Helsingin yliopisto). Hän on opiskellut myös Paavillisessa Angelicum-yliopistossa Roomassa.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...