Valitse Sivu

Joulu on onnellisen viihtymisen aikaa

Joulu on onnellisen viihtymisen aikaa

Varsinkin nyt yhä pitkittyvän koronan aikana ihmiset suuntaavat mielellään  ajatuksensa jouluun, sen lämpöön ja turvallisuuteen. Meillä on tarve kotoilla omien seinien sisällä, oman perheen tai lähimpien ystävien parissa. Muistaa läheisiä korteilla, puheluilla ja pikku lahjoilla. Joulu on myös hiljentymisen aikaa, jolloin voi syventyä hyviin kirjoihin, netin runsaaseen elokuvatarjontaan, virtuaalisiin vierailuihin maailman metropoleihin, komeisiin katedraaleihin tai vaelteluun Skotlannin ylämaiden vuorilla, kuunnellen autiudessa soivaa säkkipilliä. Uusia ja vanhoja hyviä kirjoja on runsaasti saatavilla, antikvariaateista ja kirpputoreilta voi löytää vanhoja katolisia kirjoja hyvinkin halvalla. 

Uusia teoksia on ilmestynyt runsaasti. Katolisen tiedotuskeskuksen verkkokirjakaupan sivuilla on runsas valikoima hengellistä luettavaa. Myös Studium Catholicum on julkaissut pienen kirjasen Luokseni tulevaa en heitä pois, joka sisältää kaksi Gregorius Suuren kirjoitelmaa. Sitä voi tilata Studiumista, sen on latinasta suomentanut Matti Norri. Samoin Studium julkaisi äskettäin Jaro Karkisen teoksen Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni, joka keskittyy kirkon syntyvaiheisiin, kristittyjen vainoihin ja entisen yhteiskuntajärjestyksen murtumiseen. Se tarjoaa ilmeisesti hyvän näkökulman Euroopan historian alkuaikoihin ja paaviuden rakentumiseen.

Hiukan kevyempää lukemista löytää antikvariaateista hakusanalla Hilda Huntuvuori. Hän oli suomalainen opettaja ja kirjailija, joka eli 1887-1968. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa opettajantoimensa ohella ja häntä kiinnosti etenkin Pohjoismaiden keskiaika. Hänen aikomuksenaan oli tehdä väitöskirja Suomen keskiajan historiasta, mutta hänen kokoamansa aineisto tuhoutui Jutikkalan koulun tulipalossa vuonna 1921. Hän käytti kuitenkin näitä kokoamiaan tietoja apunaan Suomen keskiaikaan sijoittuvissa romaaneissaan, joissa hän usein käsitteli kristinuskon alkuaikoja Suomessa, mainittakoon tässä vain teokset Suomen apostoli, Lallin pojat, Piispa Tuomas, Piispa Henrikin muistot Nousiaisissa ja monia muita. Kieli saattaa tuntua meistä hiukan vanhahtavalta, mutta kirjat ovat vieläkin täysin luettavissa. Hän suhtautuu hyvin kunnioittavasti kaukaiseen katoliseen aikaan ja pyrkii eläytymään sen ajan ihmisten ajatuksiin ja tekoihin.

Jos haluaa siirtyä ajassa kauemmaksi on aivan äskettäin ilmestynyt parikin kirjaa, jotka antavat paljon ajattelun aihetta jouluaterioiden välille. Antti Nyléniltä ilmestyi vuonna 2019 teos Kolme pyhää, joka kertoo pyhästä  Franciscus Assisilaisesta, Jeanne d’Arcista ja  pyhästä Stefanoksesta. On mielenkiintoista verrata kahden eri sukupolven kirjoittajan suhtautumista menneisiin aikoihin. Molemmat katsovat menneisyyttä oman aikansa linssien läpi. Kotimaa valitsi Nylénin kirjan yhdeksi ehdokkaaksi vuoden kristilliseksi kirjaksi, vaikka kilpailu sitten jouduttiinkin peruuttamaan, mm. sekä Helsingin että Turun kirjamessujen tultua peruutetuiksi koronan vuoksi. Toinen mielenkiintoinen teos on Emil Antonin Kahden virran maa, josta Serafim Seppälä kirjoitti hyvin myönteisen arvostelun Ikoni & kulttuuri-lehteen. Teos on hänen sanojensa mukaan historiikki, joka painottuu kristilliseen näkökulmaan ja kulttuurillisiin aspekteihin. Kirjan ensimmäiset 100 sivua (sivuja on 288) käsittelevät Irakin alueen muinaista historiaa, salaperäistä Kaksoisvirran maata. Serafim Seppälän mukaan kirja on ”antoisa Raamatusta, Lähi-idästä tai itäisestä kristillisyydestä kiinnostuneille ja tarjonnee kokeneemmallekin lukijalle paljon uutta.” Joten hyvä ostos kiinnostuneille!

Tänä vuonna olisi voinut olla ehdolla vuoden kristilliseksi kirjaksi myös Danielle Miettisen haastattelukirja nimeltä Isät – neljän miehen tie katolisiksi papeiksi Suomessa. Kirjan esittelyssä mainitaan haastattelijan halunneen ottaa tästä selvää, ja soitelleen ovikelloja Helsingissä ja Tampereella. Haastateltaviksi valikoituivat siis ruandalainen, kansanmurhan keskeltä pelastunut Jean Claude Kabeza, italialainen älykkö Federico Spanò, vietnamilainen venepakolaisen poika Tri Nguyen ja suomalainen entinen ateisti Oskari Juurikkala. On mielenkiintoista lukea, mitä luterilainen toimittaja on pitänyt tärkeimpänä heidän kutsumuksessaan ja elämässään. Teos on varmasti lukemisen arvoinen.

Antikvariaattien kirjaluetteloita kannattaa selailla, sieltä voi tehdä mahtavia löytöjä. Kirpputorien kirjahyllyjen edessä on jatkuvasti ihmisiä. Kirja ei suinkaan ole kuollut, vaikka kirjakauppojen markkinavalikoimien perusteella niin voisi helposti luulla. On teoksia, joita haluaa pitää käsissään, tuntea paperin karheus tai sileys, haistella vanhan lumppupaperin tuoksua. Kirjojen tulevaisuus on todennäköisesti pienissä erikoiskaupoissa, lyhytkestoiset pintaliitäjät liikkuvat marketeissa, kioskeissa, suurten ostoskeskusten hehtaaripöydillä. Kirjoja täytyy olla myös esillä, nähtäviltä, selailtavina ja katseltavina – silloin tekee löytöjä. Ja myös ostoksia! Eikä sovi unohtaa helppokäyttöistä verkkokauppaa eikä myöskään äänikirjaa. Nämä kaikki mahtuvat elämään rinnakkain, jos suinkin halutaan. 

Antoisaa lukujoulua!

Tuula Luoma OP

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...