Valitse Sivu

Köyliön messu pienellä joukolla

Köyliön messu pienellä joukolla

Kun keväällä kävi selväksi, että koronan vuoksi yhteistä bussimatkaa Köyliöön ja messua siellä ei järjestettäisi, päätin että traditiota ei silti katkaista. Messua Köyliössä on vietetty vuodesta 1955 lähtien.

Emerituspiispa oli heti kiinnostunut tulemaan ja viettämään kesä-Heikin messun saarella. Hän joutui sitten kuitenkin peruuttamaan.

Onneksi hiippakunnan asiainhoitaja isä Marco Pasinato oli valmis lähtemään omalla autollaan. Muutamia muitakin autollisia oli ensin asiasta kiinnostunut. Lopulta meitä lähti viisi katolilaista tiistaiaamuna 16.6. kohti Köyliötä. Olimme sopineet paikallisen Ristolan kylätoimikunnan kanssa heille sopivan päivän, koska tarvitsimme tietysti kuljetuksen saareen heidän lautallaan.

Talvimyrsky oli kaatanut suuren kuusen Kirkkokarin rannasta, se näkyy ehkä valokuvassa. Vietimme pienellä joukolla pyhän Henrikin juhlamessun kesäisessä saaressa rukoillen koko hiippakunnan ja tulevan piispan puolesta.

Köyliöläiset tarjosivat kahvit ja oikein herkullista raparperipiirakkaa palattuamme saarelta. Paluumatkalla saimme sadekuuron niskaamme, mutta itse messun vietimme kauniissa kesäsäässä.

Kaarina Koho OP

Kuvat: Heikki Kymäläinen

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

1 Kommentti

  1. Seppo

    Positiivinen tapahtuma korona-aikana tämä, että Köyliön vaelluksen traditio ei päässyt katkeamaan!

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...