Valitse Sivu

Pikkusisar Magdeleine, sisarkuntamme perustaja (1898 – 1989)

Pikkusisar Magdeleine, sisarkuntamme perustaja (1898 – 1989)

Jeesuksen pikkusisar Magdeleine (Magdeleine Hutin) syntyi Pariisissa 26.4.1898. Aivan nuorena hän tahtoi omistaa elämänsä Jumalalle. 23-vuotiaana hän oppii tuntemaan veli Charlesin (Charles de Foucauldin, jonka pyhäksi julistaminen tapahtuu 15.5.2022) elämän ja kirjoitukset. Niissä hän löysi kaipaamansa elämänihanteen: ”todeksi eletty evankeliumi, suuri köyhyys ja etenkin rakkaus”.

Hän joutui odottamaan 20 vuotta ennen kuin lopulta saattoi seurata veli Charlesin viitoittamaa tietä Nasaretin Jeesuksen jalanjäljissä ja hän lähti Algeriaan. 8. syyskuuta 1939 hän antoi ensimmäiset luostarilupauksensa ja perusti näin Jeesuksen pikkusisarten sääntökunnan. Aluksi pikkusisar Magdeleine ajatteli vain kontemplatiivisia paimentolaissisaria, jotka eläisivät muslimien keskuudessa jakaen ystävyydessä Saharan paimentolaisten ankaran elämän. Silmät ja sydän kiinnitettyinä Jeesukseen, Ainoaan Esikuvaan hän aloitti uuden luostarielämän muodon – kontemplatiivinen elämä keskellä maailmaa, köyhien maailmaa.

Vuodesta 1946 lähtien hän sai varmuuden, että sisarkunnan tulisi olla universaalinen ja levittäytyä koko maailmaan. ”Tahtoisin asettaa rakkauden kipinän jokaiseen maailmankolkkaan”, hän kirjoittaa. Ykseyden palava kaipaus teki hänestä Jumalan ”nomadin” maailman teille rakastaen uskollisesti kirkkoa.

Hän pitää aina Betlehemin Jeesus-lasta sisarkunnan todellisena perustajana ja haluaa palavasti, että jokainen sisaryhteisö olisi kuin Betlehemin luola, Jumalan rakkauden merkki.

Kuolemaansa asti 6.11.1989 hän suuntasi katseensa eteenpäin pyrkien koko elämällään kohti Herraansa, joka oli tarttunut hänen käteensä, kohti Häntä, jota hän palavasti rakasti. 

Pikkusisar Magdeleinen autuaaksijulistamisprosessi alkoi 14.11.1997 ja 13.10.2021 paavi Franciscus julisti hänet ”kunnianarvoiseksi”. Hänen elämänsä on annettu nyt kaikille esimerkiksi evankeliumin mukaisesta elämästä.

Ensimmäiset pikkusisaret saapuvat Suomeen

Meitä Jeesuksen pikkusisaria on ollut Suomessa lähes 70 vuotta. Lokakuussa 1953 ensimmäiset pikkusisaret saapuivat Suomeen. He olivat pikkusisar Marie ja 22-vuotias postulantti Marcelle Josèphe. Pikkusisar Marcelle Josèphe asui Suomessa aina vuoteen 1968 asti, muutti sitten takaisin Ranskaan. Hänen maanpäällinen elämänsä päättyi 9.11.2021 eli kuukausi sitten. Hän oli vastannut rohkeasti Jumalan kutsuun ja kiitollisina ajattelemme hänen rohkeuttaan ja uskollisuuttaan.

 ”Tähdenlento Suomessa”

Ennen pikkusisarten tuloa Suomeen lokakuussa 1953 pikkusisar Magdeleine, sisarkuntamme perustaja kävi Suomessa saman vuoden kesäkuussa. Hän tahtoi perustaa rukousyhteisöjä eri puolille maailmaa, aivan erityisesti lähelle Neuvostoliiton rajaa. Hän kirjoitti silloin: ”Tahtoisin perustaa Virojoelle paikan, jossa kunnioitetaan Neitsyt Mariaa ja rukoillaan rajan toisella puolella olevien ihmisten, erityisesti vainottujen kristittyjen puolesta”.

Ensimmäinen Suomen matka oli täynnä seikkailua, sillä pikkusisar Magdeleinen seurue ajoi aivan raja-alueelle, mistä viranomaiset eivät olleet lainkaan yhtä innoissaan kuin pikkusisar Magdeleine. Koska kukaan ryhmän neljästä jäsenestä ei osannut suomea, keskustelu rajavartioiden kanssa käytiin useampikielisen paperilomakkeen avulla. Seikkailu päättyi lopulta hyvin, mutta se palautui aina pikkusisar Magdeleinen mieleen, kun hän jatkossa kävi 12 kertaa Suomessa. Viimeinen matka Suomen kautta tapahtui 1982 eli 7 vuotta ennen hänen kuolemaansa.  

Päiväkirjat kertovat

Kaikista näistä matkoista, jotka useimmiten suuntautuivat Neuvostoliittoon, hän kirjoittaa tapansa mukaan päiväkirjoissaan. Matkat taittuivat pääosin asuntoautoksi varustetulla harmaalla Citroën-pakettiautolla. Autolla oli nimikin: ”Tähdenlento”. Matkat eivät olleet turistimatkoja, vaan ikään kuin paimentolaisen vaellusta elämän aavikolla. Matkat eivät myöskään olleet matkoja akselilla Turku – Helsinki – Virojoki; etenkin vuosien 1955 ja 1962 matkat ulottuivat lähes koko Suomeen, aina pohjoiseen Lappiin saakka. Kaikki matkat osuivat yleensä kesäkuukausiksi. Valoisat yöt pidensivät päiväetappeja ja seikkailumieli vain vahvistui. Matkaajat ihmettelivät nähdessään metsä- ja järvimaisemat: ”Mahtaako Suomi olla suuri järvi, jossa siellä täällä sijaitsee saaria!” Lapin ruskan värit painuivat lähtemättömästi syvälle pikkusisarten sydämiin. Porotkin saivat osakseen sympatiat. 

Päiväkirjojen kuvaukset ympäröivistä maisemista ovat vain pieni osa teksteistä. Pikkusisar Magdeleine tahtoi olla aina ”kirkon tytär” ja siitä syystä yhteys paikalliskirkkoon, tapaamiset piispojen, pappien ja eri sisarkuntien sisarten sekä monien maallikoiden kanssa auttoivat häntä tuntemaan, mitä on elää katolilaisena diasporassa. Suomessa oli 1950-luvun puolivälissä n. 2000 katolilaista ja kun hän vuonna 1955 tapasi Rovaniemellä yhden katolilaisen, joka kertoi, että heillä on kaksi kertaa vuodessa messu, silloin kun pappi Jyväskylästä tekee diasporamatkan, hän rukoili uskon voimaa näille hajallaan asuville katolilaisille. Ekumenia ja etenkin suhteet ortodokseihin olivat hänelle hyvin tärkeää, siksi piti päästä tutustumaan Valamoon ja Lintulaan.  

Päiväkirjojen pohjalta pikkusisar Magdeleinesta saa hyvin vahvan todistuksen siitä, kuinka hän eli ”tässä ja nyt” – hän oli kiinnostunut kaikesta näkemästään, hän kantoi huolta siitä, että täällä elävät pikkusisaret todella olisivat osa tavallisten ihmisten joukkoa, antaisivat elävän todistuksen ilosta, jonka evankeliumi ja Jumalalle omistautuminen synnyttää ihmisessä. Usein hän myös varoitti pikkusisaria etääntymästä jostakin kutsumuksensa aspektista: Kun pikkusisaret vakuuttavasti selittivät hänelle, että Pohjoismaissa tärkeä puoli on antaa todistus rukouselämästä, hän muistutti heti, että ystävällistä naapuriapua ei tule laiminlyödä eli rakkaus ja rukous kulkevat käsi kädessä ja rukous keskellä maailmaa, työpaikalla ja kadulla on syvä ja aito ilmaus evankeliumin mukaisesta elämästä. 

Vaikka pikkusisar Magdeleine aina osoitti kiinnostustaan paikallisiin asioihin, hän ei suinkaan jätä syrjään maailman huolia eikä tapahtumia. Kun hän saapui Helsinkiin monen viikon matkaltaan silloiseen Neuvostoliittoon, valtava kirje- ja uutispino odotti häntä. Kirjeet tuli avata, lukea ja kiireellisimpiin tuli vastata. Hän valvoi pikkutunneille asti toisten käytyä levolle. Paikalle saapuneille pikkusisarille tuli myös antaa uutisia matkoista, rajan ylityksistä, tavatuista ystävistä, kertoa, kuinka harrasta uskon todistus oli ortodoksikirkoissa. Kirjeiden tärkeät sisällöt piti jakaa pikkusisarille: Pohjois-Afrikka huoletti kovasti häntä vuonna 1955, paavi Paavali VI:n kuolema vuonna 1978, minkä hän oli saanut tietää jo Leningradissa päivää ennen Suomeen saapumistaan, oli hänelle erittäin suuri menetys. Tämä oli vuodesta 1944 lähtien ollut suurena tukijana pikkusisar Magdeleinelle ja rohkaissut sääntökunnan perustamisprosessissa, sillä Roomassa oli vaikea nähdä näin radikaalia luostarielämän muotoa.

Kaunis kuvaus vuodelta 1969 kertoo myös Vatikaanin II kirkolliskokouksen tuomista muutoksista. Isä Martti OP tuli pitämään messua pikkusisarten luo. Hän selitti messun aikana uudistunutta liturgiaa ja jakoi kommuunion jokaisen osallistujan käteen, ja kaikki yhdessä samanaikaisesti nauttivat Kristuksen ruumiin. Sen jälkeen kaikki nauttivat Kristuksen veren.

Seuraavana päivänä pikkusisar Magdeleine oli menossa tapaamaan piispa Verschureniä. Kadulla kaksi vanhempaa herrasmiestä jää odottamaan pikkusisaria. He näyttävät olevan turisteja. Kun pikkusisaret ohittavat heidät, toinen heistä puhuttelee pikkusisaria ja kysyy: ”Te olette isä de Foucauldin pikkusisaria?” ”Kyllä olemme”, pikkusisaret vastaavat. ”Te tunnette isä Dupreyn?” ”Kyllä tunnemme.” ”Te tunnette hänet ehkä paremmin kuin minut?” Pikkusisaret ovat ihmeissään näistä sanoista, mutta eivät laisinkaan aavista, kuka puhuttelija on. Tämä puolestaan jatkaa hymyillen: ”Olen kardinaali Willebrands.” Kardinaali Willebrands oli todellakin lomamatkalla Suomessa, in cognito. Näinkin voi käydä, että ”roomalaiset” tapaavat Helsingissä. He sopivat tapaamisen Roomassa. Pikkusisar Magdeleinella oli paljon kerrottavaa matkoistaan Neuvostoliitossa ja yhteyksistään erityisesti ortodokseihin. 

Monia muitakin mielenkiintoisia tapaamisia on kuvattu elävästi päiväkirjan lehdillä, ja ne kaikki on eletty täällä Suomessa.

Päiväkirjat kertovat pikkusisar Magdeleinen uskollisuudesta ja innosta seurata Jeesus Nasaretilaista veli Charlesin viitoittamalla tiellä. Tänään me saamme kiitollisina kääntyä heidän molempien puoleen, että he esimerkillään ja rakkaudellaan vahvistaisivat meitä kulkemaan uskollisina tällä tiellä, jonka voisi ilmaista sanoilla JEESUS – RAKKAUS, ja jolle tielle he kutsuvat meitä kaikkia.                                        

Päiväkirjojen äärellä 

Jeesuksen pikkusisar Leila

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

KATOLINEN VARTTI (audio)

Kaikki lähetykset 2020-

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Uusimpia videoita

Ladataan...

Arkistot

Tilaa tiedotteemme