Valitse Sivu

Helmikuun 2019 rukouksen apostolaatin palsta

Helmikuun 2019 rukouksen apostolaatin palsta

Valitettavasti ihmiskauppa ja pakkoprostituutio eivät ole vain entisajan surullisia tarinoita, vaan meidänkin aikamme tapahtumia. Tunnistettujen ihmiskaupan uhrien määrä on kasvanut 2010-luvulla. Noin 70 prosenttia ihmiskaupan uhreista on naisia ja tyttöjä. 59 prosenttia tunnistetuista ihmiskauppatapauksista liittyy seksuaaliseen riistoon. Aiheesta saa enemmän tietoa ihmiskauppa.fi-sivuston kautta.

Voimme monestakin syystä kysellä: miksi samaan aikaan toisilla ihmisillä menee paremmin ja miksi toiset taas joutuvat kohtaamaan paljon pahaa? Miksi ihmisten välillä on niin suuria eroja?

Voisiko yksi syy olla siinä, että ihmiset keskittyvät vain itseensä? Jokaisessa ihmisessä on hyvyyden kaipaus, mutta vain Jumalan läsnäolo voi sen täyttää. Meitä kutsutaan rukoilemaan yhä enemmän, koska varmasti sunnuntaisin on enemmän ihmisiä kaupassa kuin kirkossa. Ihmiselle, jolla ei ole Jumalaa sydämessään, toinen ihminen voi olla esine, jonka voi myydä tai ostaa. Se, joka ei kuuntele Jumalan sanaa, ei anna edes taivaasta tulevan lähettilään vakuuttaa itseään. Rukoilemme, rukoilemme ja yhä edelleen rukoilemme, että hyvä voittaa pahuuden.

Rauhan kuningatar, rukoile puolestamme.

isä Stanisław Zawiłowicz SCJ

Rukoilkaamme…

Helmikuu – Yleinen
• Rukoilkaamme, että ihmiskaupan, pakkoprostituution ja väkivallan
uhrit otettaisiin avosylin vastaan.

Februari – Universell
• Att vi med generositet bemöter offer för människohandel,
tvångsprostitution och våld.

Maaliskuu – Lähetystyö
• Rukoilkaamme, että kristilliset yhteisöt, erityisesti vainotut, tuntisivat
olevansa lähellä Kristusta ja että niiden oikeuksia kunnioitettaisiin.

Mars – Evangelisationen
• Att kristna samfund, särskilt de förföljda, känner Kristi närhet och
får sina rättigheter respekterade.

Tietoja kirjoittajasta

Stanislaw Zawilowicz SCJ

Isä Stanislaw Zawilowicz SCJ on Turun Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnan kappalainen. Hän kuuluu Jeesuksen pyhän sydämen pappien veljeskuntaan.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...