Valitse Sivu

Taitekohtia

Taitekohtia

Pääkirjoitus 5.4.2019

Paastonajan loppu ja Herran ylösnousemuksen suuri juhla sävyttävät lähiaikoja. Olkoon nöyryys niiden suuruuden ja kertakaikkisuuden edessä avain myös oman elämämme uudistumiselle.

Sama uudistuminen ja uudistumistarve koskee myös oman paikalliskirkkomme elämää. Jäsenmaksujen toivotaan parantavan taloudellista tilannetta, jota kaikesta huolimatta joudutaan sopeuttamaan menojen kasvun pysäyttämiseksi. Ensimmäisiä tietoja jäsenmaksujen kertymisestä odotettiin jo tähän lehteen, mutta talousasiantuntijoiden mukaan luotettavampi arvio saadaan vasta tämän kuun lopussa. Odotamme sitä jännityksellä.

Uutta on luvassa myös seurakunnissa, sillä papistolla on edessään siirtojen kesä. Tampereen muutokset tiedetään jo, ja pian julkaistaan lisää nimityksiä. Aika ajoin muutokset ovat hyvästä; uudet papit tuovat seurakuntaan uudenlaisia ajatuksia ja näkökulmia, löytävät ehkä jonkin erilaisen lähestymistavan haasteisiin. Tarkoitus ei tietenkään ole tuhota mitään toimivaa, vaan vahvistaa ja rikastuttaa sitä, mikä jo on olemassa. Ottakaamme uudet papit vastaan avoimin mielin ja toivottakaamme heidät tervetulleiksi keskuuteemme.

Ovella ovat myös eduskuntavaalit. Niitä silmällä pitäen Fides lähestyi puolueita hyvissä ajoin kyselyllä, jossa selvitettiin puolueiden valmiutta laajentaa kirkollisvero-oikeutta kaikille uskonnollisille yhdyskunnille samoin kuin niiden sitoutumista oman uskonnon opetuksen ja muiden uskonnonvapauteen liittyvien kysymysten turvaamiseen. Useista kyselyistä huolimatta kolme puoluetta jätti vastaamatta, ja siksi emme julkaise vastauksia vielä tässä lehdessä. Kannattaa seurata nettisivuja, siellä kartoitus julkaistaan heti, kun viimeisetkin vastaukset on saatu.

Hyvä lukija, toivottavasti löydät tästä lehdestä – ja nettisivuiltamme – paljon sykäyksiä elämääsi katolisena kristittynä tai katolisuutta muuten seuraavana. Toivottavasti sinun on mahdollista syventyä seuraavina viikkoina kirkon liturgian avulla katolisuuden keskeisimpiin salaisuuksiin, hiljentyä niiden edessä ja riemuita Kristuksen ylösnousemuksen todellisuudesta. Oppikaamme kaikki katsomaan maailmaa ja elämää Ylösnousseen levollisin silmin ja luottakaamme aina hänen laupeuteensa. Hyvää pääsiäistä!

Marko Tervaportti

Tietoja kirjoittajasta

Marko Tervaportti

Marko Tervaportti on Katolisen hiippakuntalehti Fideksen päätoimittaja ja Helsingin hiippakunnan viestintäjohtaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (teoreettinen filosofia, Helsingin yliopisto). Hän on opiskellut myös Paavillisessa Angelicum-yliopistossa Roomassa.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...