Valitse Sivu

Säästökuuri vaatii aktivoitumista

Säästökuuri vaatii aktivoitumista

Pääkirjoitus 1/2019

Uusi vuosi ei alkanut kovin mukavissa merkeissä. Päällimmäisenä on huoli piispamme Teemun tervehtymisestä. Ja samalla mieltä painaa toisenlainen huoli siitä, miten kirkkomme talous saadaan sellaiseen kuntoon, ettei toimintoja todella jouduta lakkauttamaan. Kasvavan kirkkomme kasvot puhuvat onneksi toista kieltä; on luotettava tulevaisuuteen, tosin ei vain tyhjiä sanoja toistellen, vaan todellisia askeleita ottaen.

Seurakunnat ja hiippakunta elävät säästöliekillä. Jäsenmäärän kasvu ei näy kirkon tuloissa, vaikka samaan aikaan kirkko joutuu kantamaan yhä suurempia velvoitteita yhteiskunnassa, jossa se elää. Tilanne on kuitenkin selvä: karsittava on, jopa voimakkaasti, elleivät kirkon omat jäsenet ota vastuuta kirkkonsa taloudesta. Tämä tapahtuu yksinkertaisimmin huolehtimalla siitä, että jokainen maksaa oman jäsenmaksuosuutensa omalle seurakunnalleen, riippumatta siitä, kuinka aktiivinen hän on omassa uskonnollisuudessaan.

Todennäköisesti sinä, joka luet tämän tekstin, teetkin jo niin. Kotiin pian tuleva jäsenmaksukirje onkin ennen kaikkea merkki ja muistutus niille, jotka eivät tätä viestiä ole kuulleet tarpeeksi selvästi seurakunnassaan tai lukeneet Fideksen sivuilta (suosittelen lukemaan uudelleen viime marraskuun Fideksessä olleen artikkelin hiippakunnan taloudesta). Jokainen teko ja tuki kirkon hyväksi on valtavan tärkeä ja suuresti arvostettava lahja. Ekonomimme sanoja toistaen: ”Kirkkomme talous on sen jäsenten käsissä.” Nyt, viimeistään nyt, todellakin tarvitsemme lisää näitä käsiä.

Fideksen osalta hiippakunnan säästökuuri johtaa suuriin muutoksiin, joiden sisältöön voi tutustua syvällisemmin viereisessä artikkelissa. Fideksen toimittamisen kannalta tilanne ei muutu yhtä paljon, sillä lehteä tehdään edelleen samaan tapaan kuin aikaisemmin, 10 numeroa vuodessa. Suurin muutos on Fideksen automaattisesta postittamisesta luopuminen tämän lehden (1/2019) jälkeen. On tietenkin toivottavaa, että monet lukijat tilaisivat Fideksen kotiin jatkossakin. Siinä tapauksessa tilaus on tehtävä ”uudestaan”, konkreettisesti, ja siten on myös pidettävä huoli tilausmaksun maksamisesta.

Samaan aikaan voimme iloita siitä, että Fideksen tekstit löytyvät 2.2. alkaen myös helposti saavutettavassa muodossa lehden uusilta kotisivuilta: fides.katolinen.fi. Toivottavasti sitäkin kautta löydämme uusia lukijoita ja tämän vuoden kokemusten perusteella voimme suunnitella lehden tulevaisuutta, jossa myös painettu muoto säilyy.

Marko Tervaportti

Tietoja kirjoittajasta

Marko Tervaportti

Marko Tervaportti on Katolisen hiippakuntalehti Fideksen päätoimittaja ja Helsingin hiippakunnan viestintäjohtaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (teoreettinen filosofia, Helsingin yliopisto). Hän on opiskellut myös Paavillisessa Angelicum-yliopistossa Roomassa.

1 Kommentti

  1. Isä Oskari

    Yhdessä voimme saada kirkon pystyyn!

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...