Valitse Sivu

Papistossa paljon vaihdoksia

Papistossa paljon vaihdoksia

Viime päivinä on saatu kuulla monista siirroista ja nimityksistä hiippakunnassamme. Ensin Tampereen seurakunnasta kerrottiin, että kirkkoherra Zenon Strykowski SCJ siirtyy heinäkuun alussa Pyhän Marian seurakunnan kappalaiseksi ja isä Stanislaw Zawilowski SCJ kappalaiseksi Turun seurakuntaan. Tampereelle uudeksi kirkkoherraksi tulee isä Tri Nguyen ja kappalaiseksi näillä näkymin toukokuun lopussa papiksi vihittävä diakoni Eze Charles Nwoko.

Nyt tiedämme myös, että Pyhän Henrikin katedraaliseurakunnan kirkkoherra vaihtuu. Isä Marco Pasinato keskittyy neokatekumenaalisen hiippakunnallisen lähetysseminaarin Redemptoris Materin rehtorina toimimiseen. Hänen tilalleen katedraaliseurakunnan uudeksi kirkkoherraksi on nimitetty isä Jean Claude Kabeza, joka on viime vuodet toiminut kirkkoherrana Kouvolassa. Kouvolaan kirkkoherraksi lähtee puolestaan Helsingistä isä Tuomas Nyyssölä. Nämä muutokset astuvat voimaan 1.9.

Uudet kirkkoherranimitykset on tehty kolmeksi vuodeksi.

Uutta ei kannata pelätä

Muutos on aina haastavaa, mutta uutta ei silti kannata pelätä.

Ensinnäkin on täysin normaalia, että pappien sijoituksia vaihdellaan aika ajoin. Se on hyväksi sekä seurakunnille että papeille itselleen. Tietenkin uuteen siirtyminen vaatii aina totuttelua ja kestää jonkin aikaa, ennen kuin seurakunta tottuu uuteen paimeneensa ja paimen laumaansa. On tärkeää kuitenkin muistaa, että itse asiassa kummatkin rikastuttavat toistaan.

Toiseksi on olennaista muistaa, että kirkko ei ole vain seurakunta vaan jotakin paljon enemmän. Kirkon katolisuus todellakin kutsuu meidät ajattelemaan yli oman pienen piirimme ja omien etujemme, yli seurakunnan omien tapojen ja tottumusten. On ymmärrettävä – ja juuri se tulee selväksi mainittujen muutosten tapahtuessa –, että minä en ole seurakunta ja pappi ei ole siellä vain minua varten. Hänet on asetettu seurakuntaan toimimaan koko seurakunnan hyväksi, yhtenä elävänä osana hiippakunnan ja oikeastaan koko yleismaailmallisen kirkon suuressa projektissa. Kun pappi vaihtuu, seurakunnan katolisuus avartuu ja nurkkakuntaisuus hälvenee.

Tietenkin pidetystä papista luopuminen ja tuntemattoman papin tuleminen ovat epävarmuustekijöitä. Oikea vastaus tämän epävarmuuden voittamiseksi ei kuitenkaan ole vetäytyminen vaan yhteistyö. Uusi pappi haluaa varmasti oppia tuntemaan seurakuntansa; ei hän tule seurakuntaan valmiin uuden ohjelman kanssa vaan hän jatkaa siitä, mihin edellisen kirkkoherran kanssa jäätiin, ja – omia kokemuksiaan ja omaa hengellistä pääomaansa jakaen – kuljettaa seurakuntaa eteenpäin. Paras tuki hänelle on kertoa avoimesti seurakunnan toiminnasta ja haasteista ja tuoda esiin myös omia toiveita.

Hiippakuntapappien määrä on kasvanut

Historiallisesti tämän kevään nimitykset ovat mielenkiintoisia. Ensimmäistä kertaa hiippakunnan (perustettu 1955) historiassa puolet seurakunnista on nyt tavallisten hiippakuntapappien hoidossa. Tätä voitaneen pitää tietyssä mielessä merkkinä kirkon elämän kypsymisestä.

Tämä muutos tarkoittaa sitä, että Jeesuksen pyhän sydämen pappien hoidossa on jatkossa enää kaksi seurakuntaa: Pyhän Marian seurakunta Helsingissä ja Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunta Turussa. Neokatekumenaalisen tien pappien hoidossa on vastaavasti enää kaksi seurakuntaa: Nasaretin pyhän perheen seurakunta Oulussa ja Pyhän Joosefin seurakunta Kuopiossa. Katedraaliseurakunta Helsingissä sekä Jyväskylän, Tampereen ja Kouvolan seurakunnat ovat jatkossa hiippakuntapappien hoidossa.

Jos ajatellaan tilannetta 30 vuotta sitten, kaikki viisi seurakuntaa olivat SCJ-pappien hoidossa. 20 vuotta sitten oli seitsemän seurakuntaa, joista kuusi oli SCJ-pappien ja yksi neokatekumenaatin hoidossa.

Näistä muutoksista on turha etsiä mitään suurta mysteeriä. Ne kuvastavat hyvin sitä hidasta mutta selkeää muutosta, joka on tapahtunut hiippakunnassamme, nimittäin sitä, että kasvava osa papistostamme on vihitty palvelemaan suoraan ja pelkästään tätä hiippakuntaa. Ensimmäinen tällainen hiippakuntapappi oli mons. Tuomo T. Vimpari, joka vihittiin papiksi vuonna 1999. Häntä ovat seuranneet isät Tri Nguyen 2006, Joosef Dang 2011, Anders Hamberg 2014, Jean Claude Kabeza ja Leonard Wobilla 2016 ja Tuomas Nyyssölä 2018. Tämä joukko vahvistuu vielä toukokuussa, kun diakoni Eze Charles Nwoko vihitään papiksi. Lisäksi hiippakunnalla on tällä hetkellä muutama oma pappiskandidaatti opintojen ja formaation äärellä.

Sääntökuntien ja yhteisöjen tärkeä tuki

Suomessa toimii tietysti paljon muitakin pappeja. Osa heistä on lähtöisin eri puolilta maailmaa ja he ovat tulleet työskentelemään Suomeen oman taustayhteisönsä ja hiippakunnan välisten sopimusten puitteissa. Mutta on heidän joukossaan syntyperäisiä suomalaisiakin, kuten dominikaaniveli Gabriel Salmela OP, ja isä Oskari Juurikkala, joka kuuluu Opus Deihin. Tai ajatellaanpa esimerkiksi sitä, että piispamme Teemu Sippo SCJ on hänkin juuri Jeesuksen pyhän sydämen veljeskunnan pappi, viides katolinen piispa – viides SCJ-piispa! – Suomessa Arvid Kurjen ja reformaation jälkeen.

On auliisti tunnustettava, että paikalliskirkkoamme olisi vaikea kuvitella ilman näiden sääntökuntien ja muiden kirkollisten yhteisöjen suurta työtä kirkollisen elämän kehittämisessä ja katolisuuden uudelleen juurruttamisessa tähän maahan. Pienessä, syrjäisessä maassa näiden yhteisöjen avulla on saatu helposti tuulahduksia ”suuren maailman katolisuudesta”. Paikalliskirkkomme hartiat ovat ikään kuin leventyneet ja vahvistuneet. Jokainen hiippakuntaamme palvellut ja palveleva pappi on meille suuren kiitollisuuden aihe.

Marko Tervaportti

– Fideksessä julkaistu haastattelu isä Tri Nguyenistä
– Fideksessä julkaistu haastattelu isä Jean Claude Kabezasta
– Sanctus Henricuksen haastattelut isä Tuomas Nyyssölästä: 4/17, pdf + 3/18, pdf

Tietoja kirjoittajasta

Marko Tervaportti

Marko Tervaportti on Katolisen hiippakuntalehti Fideksen päätoimittaja ja Helsingin hiippakunnan viestintäjohtaja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (teoreettinen filosofia, Helsingin yliopisto). Hän on opiskellut myös Paavillisessa Angelicum-yliopistossa Roomassa.

2 Kommentteja

  1. Seppo Hyttinen

    Kolmen vuoden nimitys kirkkoherraksi tuntuu vähän lyhyeltä. Rotaatio sinällään saattaa olla hyväkin juttu. Mutta koskapa seurakuntalaiset pääsisivät vaikuttamaan papistonsa valintaan?!?

  2. Tilda

    Kirkossammehan ei ole demokraatia!

Uusin lehti ja arkisto

Uusimpia videoita

Ladataan...

Aihevalikko

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Tilaa tiedotteemme