Valitse Sivu

Rukouksen apostolaatti

Rukouksen apostolaatti

MAALISKUUN 2020 RUKOUKSEN APOSTOLAATIN PALSTA

Joskus on rukouspyyntöjä, joiden puolesta on vaikea rukoilla. Kun kuulemme ihmisten kauppaavan toisia ihmisiä, usein avuttomia ihmisiä, rukous tuntuu vaikealta. Rukous uhrien puolesta nousee suoraan sydämestä, mutta onko mahdollista rukoilla niiden puolesta, jotka myyvät ja ostavat ihmisiä? 

Ihmiskauppa on yksi maailman nopeimmin kasvavista rikollisuuden muodoista. Maailmassa on nyt enemmän ihmisiä orjina kuin koskaan historian aikana. Niin maailma kuin ihmiskuntakin kehittyy teknisesti, mutta on moraalisesti pakanallinen eikä osata vastata peruskysymyksiin kuten esimerkiksi ”kuka on ihminen?”

On olemassa ihmisiä, jotka taistelevat näitä ongelmia vastaan. Meilläkin on eri mahdollisuuksia toimia, ei vain rukoilla vaan joskus voimme myös sanoa ääneen, että kun ihmisten sydämissä ei ole Jumalaa, tällaisia kamalia julmuuksia esiintyy. Isä Leo Dehon, Jeesuksen Pyhän Sydämen veljeskunnan perustaja, joka 1900-luvulla taisteli Ranskassa sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta vastaan, tunsi yhteiskunnassa vallitsevan pahuuden. Hän oli huolellisesti tutkinut sen inhimillisiä syitä sekä henkilökohtaisella että yhteiskunnallisella tasolla. Syvimpänä syynä ihmiskunnan kurjuuteen hän näki Kristuksen rakkauden hylkäämisen. Joskus voi tapahtua, että voimme olla äänenä ihmisille, jotka eivät uskalla puhua tai hakea apua, koska me Kristuksen uskollisina seuraajina voimme tehdä jatkuvasti työtä korjataksemme synnin aikaansaaman vahingon ja rakkauden puutteen maailmassa. 

Rukous vainoojien ja väärintekijöiden puolesta on vaikea, mutta he saattavat olla maailmassa aivan vierellämme. Nöyrästi meidän tulee tunnustaa, että rukouksemme tulee sisältää kaikki, niin hyvät kuin pahat, niin kuin me kaikki syntiset olemme Jumalan sydämessä.  

isä Stanisław Zawiłowicz SCJ

Rukoilkaamme…

Maaliskuu  –  Lähetys 

Rukoilemme, että Kiinassa toimiva kirkko kasvaisi ykseydessä ja pysyisi uskollisena evankeliumille.

March –  Evangelisation

Vi ber att Kyrkan i Kina växer i enhet och förblir trogen Evangeliet. 

Huhtikuu  –  Yleinen 

Rukoilemme, että kaikki ne, joilla on jokin riippuvuus, saisivat apua ja tukea.

April –  Universell 

Vi ber att de som har fastnat i missbruk, får hjälp och stöd. 

Tietoja kirjoittajasta

Stanislaw Zawilowicz SCJ

Isä Stanislaw Zawilowicz SCJ on Turun Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnan kappalainen. Hän kuuluu Jeesuksen pyhän sydämen pappien veljeskuntaan.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...