Valitse Sivu

ADVENTTIMIETISKELY JEESUS-LASTA ODOTTAESSAMME

ADVENTTIMIETISKELY JEESUS-LASTA ODOTTAESSAMME

Suomessa asuvien ihmisten on miltei mahdoton välttyä adventtina kuulemasta Vexi Salmen sanoittamaa kaunista joululaulua, Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudestaan. Laulu kutsuu rauhalliseen ja syvälliseen Jeesuksen kohtaamiseen. Jeesus-lapsen kohtaaminen rauhoittaa mielen ja saa yhä uudestaan ja uudestaan vuosi vuoden perään sydämen sykkimään ilosta.

Kun joulu hiipii adventin aikana sydämiimme, on aiheellista kysyä millaiselle kuninkaalle olemme valmistamassa sijaa sisimpäämme? Jumalamme on kuningas, kaikkivaltias koko maailman kaikkeuden hallitsija. Tosiaan, hän on majesteettinen, suuri ja mahtava. Kaikkien on polvistuttava hänen edessään ja jokaisen kielet on tunnustettava: Jeesus Kristus on Herra (Fil.2:10,11). 

Isä Jean Claude vietti kanssamme Porvoon diasporassa messun kirkkovuoden 34. sunnuntaina; pyhäpäivän otsikko on Kristus, kaikkeuden kuningas. Saarnassaan hän korosti erityisesti, että meidän Herramme on kaikkeuden kuninkaana palveleva Jumala, ihmistä rakastava Jumala. Tämä painui mieleeni. Ennen ensimmäisen ehtoollisen asettamista Herramme pesi opetuslastensa jalat ja kutsui oppilaitaan ystävikseen. Hän antoi meille esimerkin ja uuden käskyn kehottaen ”rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne” (Joh.13:34). Kaikkivaltias on lempeä ja nöyrä. ”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan” (Fil.2:6,7a).

Olen äskettäin tutustunut Jeesus-lapsen Teresan (1873-1897, kirkonopettaja vuodesta 1997) Viimeisiin keskusteluihin. Jeesus-lapsen Teresa haluaisi viedä meidät Nasaretiin Jeesus-lapsen luo, jotta tuntisimme kuinka kaikkivaltias kuningas rakastaa ihmisiä ja tulee meidän luoksemme keskelle tavallista, arkista elämäämme. 

Sairasvuoteellaan tämä kirkonopettaja lausuu sisarilleen: 

”Miten ihmeellistä olisi kuulla sitten taivaassa kaikki, mitä pyhässä perheessä tapahtui! Kun pikku Jeesus alkoi varttua, hän ehkä näki pyhän Neitsyen paastoavan ja sanoi hänelle: ”Minäkin haluaisin paastota.” Ja pyhä Neitsyt vastasi: ”Ei, pikku Jeesukseni, olet vielä liian pieni, sinulla ei ole voimia.” Tai ehkä hän ei uskaltanut vastustaa Jeesusta. 

Entä sitten hyvä Joosef! Oi kuinka minä häntä rakastan! Hän ei voinut paastota töittensä vuoksi.

Näen kuinka hän tekee työtä, pyyhkii sitten aina välillä otsaansa. Oi kuinka hän säälittää minua! Kuinka hän osoittaa minulle, että heidän elämänsä on yksinkertaista! 

Kylän naiset tulivat puhumaan tuttavallisesti pyhän Neitsyen kanssa. Joskus he pyysivät, että hän antaisi pienen Jeesuksen heidän hoiviinsa, leikkimään heidän lastensa kanssa. Ja pieni Jeesus katsoi pyhää Neitsyttä nähdäkseen, saisiko hän mennä. Joskus nämä hyvät vaimot menivät suoraan Jeesus-lapsen luokse ja sanoivat Hänelle yksinkertaisesti: ”Tule leikkimään poikani kanssa.”

… Kun ajattelen pyhää perhettä, minulle tekee hyvää se, että voin kuvitella aivan tavallista elämää. Ei ollenkaan sitä, mitä meille kerrotaan tai oletetaan, esimerkiksi että Jeesus-lapsi muovasi savesta lintuja ja puhalsi sitten niihin, niin että ne alkoivat elää. Oi! Mutta ei, ei pieni Jeesus ei tehnyt tuollaisia hyödyttömiä ihmeitä vain äitinsä iloksi. Miksei heitä kuljettanut Egyptiin ihme, joka olisi ollut paljon tarpeellisempi ja niin helppo Jumalan tehdä? Silmänräpäyksessä he olisivat olleet perillä. Mutta ei, kaikki heidän elämässään tapahtuu niin kuin meidän elämässämme.

Miten paljon vaivaa, pettymyksiä! Kuinka monta kertaa ihmiset tekivät valituksia hyvälle pyhälle Joosefille! Kuinka monta kertaa hänelle kieltäydyttiin maksamasta palkkaa työstä! Oi! Kuinka hämmästyneitä me olisimme, jos vain tietäisimme kuinka paljon heidän täytyi kärsiä!” 

Rakas Jeesus-lapsi! Sinä tulet joka joulu uudestaan luoksemme juurtuaksesi yhä syvemmälle sydämiimme, sinä olet yhtä aikaa Jumalan ainokainen Poika jumalallisessa majesteettisuudessasi ja samalla nöyrä kaikkien palvelija ja valmis antamaan kaikkesi, jotta pelastuisimme meille. Sinun puoleen kurottaudumme iloiten ja ylistäen yhtyen Jeesus-lapsen litaniaan:

Herra armahda. – Herra armahda.

Kristus armahda. – Kristus armahda.

Herra armahda. – Herra armahda.

Kristus kuule meitä. – Kristus kuule rukouksemme.

Taivaallinen Isä, Jumala – armahda meitä.

Poika, maailman lunastaja, Jumala – armahda meitä.

Pyhä Henki, Jumala – armahda meitä.

Lapsi, elävän Jumalan Poika – armahda meitä.

Lapsi Neitsyt Marian Poika – armahda meitä.

Lapsi, ennen kointähden sarastusta syntynyt – armahda meitä.

Lapsi, lihaksi tullut Sana – armahda meitä.

Lapsi, Isäsi viisaus – armahda meitä.

Lapsi, Isäsi ainosyntyinen Poika – armahda meitä.

Lapsi, äitisi esikoinen – armahda meitä.

Lapsi, Isäsi kuva – armahda meitä.

Lapsi, äitisi alku – armahda meitä.

Lapsi, äitisi kunnia – armahda meitä.

Lapsi, Isäsi vertainen – armahda meitä.

Lapsi, kaikessa äidillesi kuuliainen – armahda meitä.

Lapsi, Jumalamme – armahda meitä.

Lapsi, veljemme – armahda meitä.

Lapsi, kehdossa itkevä – armahda meitä.

Lapsi, tietäjien kaipuun kohde – armahda meitä.

Lapsi, täynnä palavaa intoa Isäsi kunniaksi – armahda meitä.

Lapsi, voimattomuudessa kaikkivoipa – armahda meitä.

Lapsi, heikkoudessa voimallinen – armahda meitä.

Lapsi, kaikkien armolahjojen aarrekammio – armahda meitä.

Lapsi, puhtaan rakkauden lähde – armahda meitä.

Lapsi, armon maan päälle palauttanut – armahda meitä.

Lapsi, enkelten johtaja – armahda meitä.

Lapsi, patriarkkojen vesa – armahda meitä.

Lapsi, profeettojen sana – armahda meitä.

Lapsi, pakanoitten kaipaus – armahda meitä.

Lapsi, paimenten ilo – armahda meitä.

Lapsi, tietäjien valo – armahda meitä.

Lapsi, lasten pelastus – armahda meitä.

Lapsi, vanhurskaitten odotus – armahda meitä.

Lapsi, kirkon opettajien mestari – armahda meitä.

Lapsi, kaikkien pyhien ilo – armahda meitä.

Jumalan karitsa, joka pois otat maailman synnit, – säästä meitä, Jeesus.

Jumalan karitsa, joka pois otat maailman synnit, – kuule rukouksemme, Jeesus.

Jumalan karitsa, joka pois otat maailman synnit, – armahda meitä, Jeesus.

Rukoilkaamme:

Laupias Jumala, maailmaan syntynyt Vapahtaja palautti meille Jumalan lapseuden.

Anna meille osallisuus hänen ikuisesta elämästään,

joka kanssasi elää ja hallitsee iankaikkisesta iankaikkiseen.

Aamen.

(Lainaus: Jeesus-lapsen Teresa, Viimeiset keskustelut. Suom. ja toim. Pia Koskinen-Launonen, KATT 2021. s. 171-172.)

.

Eeva Vitikka-Annala

(Maalaus Benozzo Gozzoli, n. 1452)

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...