Valitse Sivu

Rukouksen apostolaatti

Rukouksen apostolaatti

Lokakuun 2023 rukouksen apostolaatin palsta

Vuosien 2021-2024 aikana paavi Franciscus on kutsunut koko katolisen kirkon koolle keskustelemaan kirkon synodaalisuudesta, joka on ratkaisevan tärkeä aihe kirkon elämän ja lähetystehtävän kannalta.

Jeesus myös tahtoi, että se ykseys, joka on Jumalassa, olisi myös hänen opetuslastensa keskuudessa. ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh. 17:21)

Kuinka voimme edistää tämän palavan rukouksen tulemista todellisuudeksi, kuinka voimme kiirehtiä meidän erilaisten yhteisöjemme ykseyttä? Luemme esimerkiksi saman uskontunnustuksen. Koko Credomme (uskontunnustus) on yhteinen. On totta, että emme aina tulkitse kaikkia sanoja ja ilmaisuja täsmälleen samalla tavalla. Se, että jatkamme saman tekstin käyttämistä, todistaa kuitenkin, että ykseys meidän välillämme on suurempi kuin hajaannus.

Kun katsomme jokapäiväistä elämää, näemme, että yhtenäisyys on niissä perheissä tai työpaikoissa, missä on rakkautta. Ei ole yhtenäisyyttä ilman rakkautta. Joskus perheenjäsenet ovat niin erilaisia, koska he ovat kotoisin eri maista, mutta rakkauden avulla he osaavat olla yhdessä. Kolmiyhteinen Jumala on paras esimerkki rakkauden moninaisuudesta. Erityisesti meidän on vähennettävä vihan tunteita, sillä ne erottavat meitä toisistamme. Ei voi rakastaa vain jotakin valittua ryhmää.

”Tule, Pyhä Henki!” Ei vain minun luokseni, ei vain meidän pienelle ryhmällemme, joka tässä on koolla, vaan kaikille kristitylle. Sytytä meihin kaikkiin rakkautesi tuli, niin että kasvamme yhdessä ja meistä tulee yhtä sinussa!

isä Stanisław Zawiłowicz SCJ

Rukoilkaamme…

Lokakuu   

Rukoilemme kirkon puolesta, jotta se omaksuisi kuuntelemisen ja vuoropuhelun elämäntyylikseen joka tasolla ja Pyhän Hengen ohjaamana kulkisi kohti maailman periferioita. 

Oktober

Vi ber att kyrkan gentemot världen låter sig ledas av den Helige Ande, och på alla nivåer antar lyssnandet och dialogen som föredöme.

Marraskuu   

Rukoilemme Pyhän isän puolesta, jotta hän tehtäväänsä toteuttaessaan kaitsisi hänelle uskottua laumaa Pyhän Hengen avulla. 

November

Vi ber för påven, att han med den Helige Andes hjälp kan fullfölja sin mission och fortsätta ledsaga den hjord som anförtrotts honom.

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...