Valitse Sivu

Paavi Franciscuksen suru ja 13. toukokuuta Fatimassa

Paavi Franciscuksen suru ja 13. toukokuuta Fatimassa

Toukokuun 13. päivä oli aurinkoinen ja kaunis Fatimassa Portugalissa, jonne oli kokoontunut 250 000 pyhiinvaeltajaa, ryhmiä yhteensä 151, joista 26 oli saapunut juhlaan eri puolilta maailmaa. Santuarion alue oli täpötäynnä ihmisiä katedraalilta Pyhän Hengen kappelille asti. Tänä vuonna paikalla oli enemmän nuoria, samoin miesten lukumäärä oli suurempi kuin muina vuosina.

Messua viettämässä oli 3 kardinaalia, 23 piispaa ja 273 pappia, ja pääselebranttina toimi Vatikaanin valtiosihteeri kardinaali Pietro Parolin (kuvassa). Fatiman ensimmäisestä Marian ilmestymisestä on tänä vuonna kulunut 106 vuotta.

Messu alkoi nuorten kulkueella, jossa alttarille kannettiin ensi elokuussa Lissabonissa vietettävän nuorten kansainvälisen kokoontumisen oma risti. Paavi Franciscus on luvannut osallistua elokuiseen tapahtumaan. Messun lopulla piispa Dom José Ornelas rukoili nuorten kokoontumisen puolesta toivottaen sille runsaasti Jumalan siunauksia.

Juhlamessun päätteeksi valkoisin ruusuin koristeltu Neitsyt Marian alusta kannettiin kulkueessa takaisin kappeliin omalle paikalleen. Jäähyväiset Marialle jätettiin tavan mukaan valkoisin liinoin, jotka liehuivat kaikkialla laajalla kentällä ihmisten laulaessa tuttua jäähyväislaulua.

Paria päivää ennen Fatiman Marian ilmestymisen juhlaa Portugalin parlamentti oli hyväksynyt eutanasialain, joka sallii ihmisen tappamisen lääkkeiden avulla. Paavi Franciscus ilmaisi surunsa päätöksen puolesta: Miten on mahdollista, että toisen ihmisen surmaaminen, murha, laillistetaan maassa, jossa Maria on ilmestynyt, kyseli paavi (Diario de Noticias 14.5.2023). 

Elina Grönlund, obl.OSSS / KATT

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...