Valitse Sivu

Karmeliittaluostarin perustaminen Suomeen

Karmeliittaluostarin perustaminen Suomeen

Espoon Jumalanäidin karmeliittaluostari (1988−2021)

Jo 1970-luvulla Mariazellin karmeliittaluostarissa Itävallassa ja maallikkovoimin Helsingin hiippakunnassa rukoiltiin, että maahamme perustettaisiin karmeliittaluostari. Tästä tietämättä myös piispa Paul Verschuren oli rukoillut vuosien ajan kontemplatiivista luostaria Suomeen. 

Piispa Verschuren kertoi The Universe -viikkolehden toimittajalle Dublinissa 1980 hiippakuntansa polttavimman tarpeen tuolloin olleen kontemplatiivinen luostari, sillä: ”One of the greatest gifts the Catholic Church can make to a country – especially a Lutheran one, is to open to it the streams of spirituality hidden within the Catholic Church.”

Saman vuoden kesänä Paul Verschurenin ystävä, tunnettu teologi Louis Boyer vieraili San Rafaelin karmeliittaluostarissa Kaliforniassa ja kertoi sisarille Helsingin piispan toiveesta. Kohtaaminen isä Boyer’n kanssa teki suuren vaikutuksen sisariin. Ajatus karmeliittaluostarin perustamisesta Suomeen oli kuin siemen, joka lähti itämään. 

Rukoiltuaan muutaman kuukauden ajan luostarin johtaja kirjoitti piispa Paulille ja sai häneltä heti innokkaan vastauksen. Tarvittiin kuitenkin karmeliittasääntökunnan yleisesimiehen siunaus hankkeelle ja sen saaminen vei monta vuotta. 

Vasta tammikuussa 1988 äiti Virginia seuranaan sisar Elizabeth pääsi käymään Suomessa. Yhdessä piispan kanssa he tutkivat mahdollisuuksia perustaa luostari. Hiippakunnan omistamaa huvilarakennusta Espoon Kunnarlassa alettiin peruskorjata. Sisaret palasivat Suomeen perustamaan luostaria 7.11.1988. Odottaessaan korjauksen valmistumista he tutustuivat seurakuntiin ja suomalaisiin.

Alkuvuodet

Tilapäiseksi ratkaisuksi tarkoitettu kunnostettu huvila jäikin pysyvästi käyttöön, koska kauppaa sopivaksi katsotusta suuremmasta rakennuksesta ei toteutunutkaan. Kunnarlan taloa laajennettiin 1994−1995 Casagranden arkkitehtitoimiston suunnitelmien mukaan ja Bonifatius-Werkin suuren lahjoituksen turvin. 

Karmeliittaluostarin kappelin yleisilme on vaalea. Ikkunoista avautuu metsäinen näkymä. Liikuteltava väliseinä jakaa tilan sisarkuoriin ja seurakunnan puoleen. Alttari on keskellä salia. Vihkimispäivänä kaikki pääsivät tutustumaan luostarin sisätiloihin. Siellä oli kymmenen uutta kammiota, ruokailutila, taloudenhoitotilat ja sauna. 

Karmeliittaluostarin päiväohjelma on säännöllinen ja tasapainoinen sekä yhteisöllisyyttä ylläpitävä että myös yksilön tarpeita huomioon ottava: pyhä messu, hetkirukoukset pitkin päivää, hiljainen rukous kaksi kertaa yhden tunnin ajan yhdessä ja saman verran virkistystä sekä tietenkin työntekoa ja omaa aikaa. Sisaret päättivät alusta alkaen rukoilla hetkirukoukset suomeksi, jotta vierailijat voisivat yhtyä niihin. 

Äiti Virginia Flood oli ensimmäinen ylisisar. Hänellä oli lähettilään karisma, joka perustajalla kuuluukin olla. Luostarin johtaja loi suhteet lähinaapureihin, etenkin Kaisankotiin, jonka kuntoutusryhmät usein osallistuivat vesper-rukoukseen. Isä Robert de Caluwé asui lähellä Ekumeenisessa keskuksessa, josta myöhemmin tuli pappisseminaari Redemptoris Mater. 

Äiti Virginia edisti karmeliittamaallikkoryhmien syntymistä Viroon ja Suomeen 1990-luvulla yhdessä karmeliittaveli Anders Arboreliuksen, tulevan Tukholman piispa kanssa. Osa karmeliittamaallikoista löysi karmeliittaspiritualiteetin luostarin kautta. 

Jumalanäidin karmeliittaluostarin profiili

Jokaisella karmeliittaluostarilla on oma henkensä, sykkeensä ja ilmapiirinsä. Sisarilla on siksi karmeliittakutsumuksensa lisäksi aina myös kutsumus liittyä tiettyyn luostariin. Espoon Jumalanäidin karmeliittaluostarin profiiliin kuuluivat kansainvälisyys ja suomalaisuus sekä avoimuus kaikkia ihmisiä kohtaan ekumeenisessa hengessä. Sisaret olivat yhteydessä lähimaittemme ja Yhdysvaltojen karmeliittaluostareihin sekä Pohjoismaiden muihin kontemplatiivisiin luostareihin. 

Sisarten on sallittua siirtyä luostarista toiseen, ja tämä mahdollisti yhteisön kasvun. Sisaria tuli lisää Yhdysvalloista, Ruotsin Glumslövin karmeliittaluostarista ja Yorkin luostarista Englannissa. Kun kalifornialaisten karmeliittasisarten oli luovuttava Moskovan luostarihankkeesta, yksi sisar ei palannutkaan Yhdysvaltoihin, vaan liittyi Espoon luostariin. Saksan Dachaun luostarista vieraili yksi sisar pitemmän aikaa. Sisar Klaara Marian ollessa priorittarena Suomeen saapui kaksi kenialaista sisarta. Virosta tulleet noviisit ja luostarielämään tutustuvat suomalaiset naiset toivat omanlaistaan väriä luostariyhteisöön. 

Karmeliittaluostari on Pyhän Marian seurakunnan alueella. Sunnuntain messu kirkkokahveineen palveli Espoon, mutta myös Nurmijärven, Lohjan ja Vihdin katolilaisia. Lapsiperheet tunsivat itsensä tervetulleiksi, koska äänentoistolaitteet mahdollistivat messun seuraamisen eteisaulassa. 

Karmeliittasisarten laajaan ystävä- ja tuttavapiiriin kuului luterilaisia ja ortodokseja. Heistä voi erikseen mainita Anna-Maija Raittilan (Morbacka) ja sisar Virva Tuppuraisen (Enonkoski) sekä sisar Helvi Pullan, joka kuuluu ranskalaiseen protestanttiseen sisaryhteisöön. Sisarilla oli myös yhteyksiä Lintulan luostariin ja erityisesti sisar Kristoduliin. Arkkipiispa Johannes ja äiti Marina vierailivat kerran Pohjoismaiden kontemplatiivisten luostareiden kokouksen yhteydessä. Karmeliittaluostari oli aina Pyhän Marian, Olarin ja H:gin ortodoksisen seurakunnan yhteisen ekumeenisen ristisaaton reitin varrella.

Karmeliittaluostari teki eri tavoin tunnetuksi karmeliittaspiritualiteettia. Luostarissa myytiin useilla kielillä kirjoitettuja kirjoja, pienjulkaisuja ja käsintehtyjä kortteja, joissa ajatuksia karmeliittapyhimysten kirjoituksista. Pyhän Jeesuksen Teresan juhlavuonna 2015 sisaret toimittivat sääntökuntansa perustajan ajatuksia kirjaksi Rays of Light.

Kaikkein laajimman yleisön tavoitti Satu Väätäisen käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva karmeliittasisarten elämästä Yksin Jumala (58 min; 2009), jonka ensiesitys oli DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaalilla 2009 ja sen jälkeen Yle TV1:n lähetyksessä huhtikuussa 2009 sekä Yle Arenassa syyskuulle 2011 asti.

Karmeliittaveljet ja -maallikot

Yhteistyössä piispa Józef Wróbelin kanssa sisar Klaara Maria ja karmeliittamaallikot pyysivät sääntökuntaa lähettämään karmeliittaveljiä Suomeen. Ajateltiin, että veljet, jotka eivät elä klausuurissa kuten sisaret, vaan toimivat mm. seurakuntapappeina, olisivat voineet herättää suomalaisia luostarikutsumuksia ja vastata hiippakuntalaisten tarpeeseen saada hengellisiä ohjaajia, rukousryhmien vetäjiä ja retretinpitäjiä.

Karmeliittasääntökunnan lähetyksen yleissihteeri isä Dámaso Zuazúa OCD kävikin Suomessa tammikuussa 2006. Hän tutustui sisariin ja Ekumeenisen keskuksen silloin tyhjillään olleisiin tiloihin, joita tarjottiin karmeliittaveljille. Sääntökunnan johto suhtautui myönteisesti aloitteeseen, mutta siitä huolimatta se jäi toteutumatta.

Karmeliittamaallikkoyhteisö (OCDS) on karmeliittaveljien Flanderin provinssin eli käytännössä Ruotsin Norrabyn veljien alainen, eikä sisarten lähdöllä Suomesta siten ole suoranaista vaikutusta yhteisön toimintaan. Jäsenten avunanto luostarille ja vuorovaikutus sekä ystävyys sisarten kanssa huipentui vuotuiseen tapaamiseen sääntökunnan suurimpana juhlana Karmelvuoren Neitsyt Marian juhlapyhänä 16. heinäkuuta. 

Karmeliittaluostarissa rukous on nyt tauolla. Karmeliittamaallikot ja heidän kanssaan monet katolilaiset ja luterilaiset toivovat, että luostarin tilat saataisiin sellaiseen käyttöön, joka palvelee hiippakunnan tarpeita, ekumeenista rukousyhteyttä ja katolisen kirkon rikkaan spiritualiteetin tunnetuksi tekemistä.

Rakkauden kautta Kristuksen lähettiläinä

Jumalalle vihityn elämän instituuttien kongregaation julkaisema asiakirja Cor orans (Rukoileva sydän) (2018) sääti kontemplatiivisten nunnaluostareiden jäsenten vähimmäismääräksi kuusi sisarta. Karmeliittaluostarimme ei enää vuosiin saavuttanut tätä lukumäärää. Sääntökun-nan johto teki siksi päätöksen luostarin lakkauttamisesta. 

Karmeliittasisarten haudat Turun katolisella hautausmaalla muistuttavat meitä aina niistä siemenistä, joita sisaret ovat kylväneet. Siellä muistamme kiitollisina äiti Virginiaa, sisaria Susannaa ja Paulaa sekä kaikkia Suomessa ikinä palvelleita karmeliittasisaria. Heitä koskevat pyhän Jeesuksen Teresan sanat: “Tosi jumalanrakkaus ei merkitse kyyneliä tai nautintoa ja hellyyttä, vaan palvelemista oikeamielisyydessä ja mielen lujuudessa.” Samoin pyhän Jeesuslapsen Thérèsen todistus: ”Minusta tuli karmeliittanunna, jotta voisin rakkauden kautta toimia Kristuksen lähettiläänä.” 

Saamme kiittää monia ihmisiä siitä, että keskuudessamme on vaikuttanut karmeliittaluostari kolmenkymmenenkolmen vuoden ajan. Erityiskiitoksen ansaitsevat piispa Paul Verschuren SCJ ja äiti Virginia Flood OCD postuumisti sekä häntä seuranneet ylisisaret Clare Marie Gelm OCD ja Mary Edel Lukko OCD ja myös piispa Teemu Sippo SCJ, joka antoi luostarille virallisen aseman vuonna 13.5.2012.  

Heidi Tuorila-Kahanpää OCDS

Kirjallisuutta: Jumalanäidin karmeliitta-luostari. Espoo, Finland 2002.

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

KATOLINEN VARTTI (audio)

Kaikki lähetykset 2020-

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Uusimpia videoita

Ladataan...

Arkistot

Tilaa tiedotteemme