Valitse Sivu

Nuorten toiminta jatkuu epidemian keskellä

Nuorten toiminta jatkuu epidemian keskellä

Koronavirusepidemia ei ole vielä onnistunut pysäyttämään seurakuntien syksyn toimintaa, vaikka rajoitukset on otettu hiippakunnassa vakavasti.

Nuorten toiminnassa ja vapaaehtoistyössä on kesän ja alkusyksyn aikana näkynyt erityisen poikkeusajan vaikutus elämäämme, mutta toimintaa on silti voitu järjestää. Pääkaupunkiseudulla Young Caritaksen vapaaehtoiset ovat järjestäneet esimerkiksi maskien ompelua kaupunkikirjasto Oodissa.

Young Caritaksen toiminnasta vastaavan Meisa Danon mukaan epidemia iski toimintaan ensin kovasti maaliskuussa, jolloin tavalliset kookoontumiset jäivät pois. Pikkuhiljaa keksittiin kuitenkin tapoja auttaa ja osallistua esimerkiksi seurakunnan avustamiseen.

”Esimerkiksi kesä-elokuussa järjestimme mahdollisuuden nuorille vapaaehtoisille käydä sunnuntaisin desinfioimassa Pyhän Henrikin katedraalin penkkejä messujen jälkeen. Maskien ompelua jatkamme nyt parin viikon välein”, Dano kertoo. Osa Caritaksen vapaaehtoisista on myös osallistunut ruokajakeluun yhteistyössä International Youth Cooperation IYC:n kanssa.
IYC on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton järjestö, jonka toimitilat sijaisevat Helsingissä, Meilahden Allergiatalossa.

Kuvassa: BenoÎt Behaghel ja Giovanni Canarecci, kuva: Margeritta El-Khoury.

Toiminnasta vastaavan Jyri Sorian mukaan toiminta on viruksen aikana keskittynyt ruokajakeluun perheille sekä nuorten tavoittamiseen sosiaalisessa mediassa.

”Koronakriisi on ollut rankka, mutta mielestämme se on myös tuonut ihmisistä esiin heidän parhaita puoliaan. Esimerkiksi vanhukset ovat yleensä yhteiskunnan toiminnasta vähän sivussa, mutta koronan aikana heidän tärkeytensä on mielestäni muistettu ehkä paremmin. Minusta se on ollut kaunis asia. Samalla korona on myös auttanut joitakin perheitä pitämään enemmän yhteyttä, viettämään enemmän aikaa yhdessä”, Soria pohtii.

Nuoret kokoontuivat yhteen elokuussa

Elokuun rauhallisen epidemiatilanteen ansiosta nuoret aikuiset järjestivät myös Familia Christi -nimeä kantaneen viikonloppuleirin.

Leirillä kokoonnuttiin mökille Hämeenlinnaan Aulangonrantaan viettämään aikaa yhdessä ja jakamaan kokemuksia uskosta ja elämästä. Ohjelmassa näkyi Suomen katolisen kirkon kulttuurien rikkaus ja esimerkiksi ruusukkorukous rukoiltiin leirillä suomeksi, ruotsiksi, latinaksi ja arameaksi.

Muuten osallistujat puhuivat keskenään pääosin suomea ja englantia. Teemana oli tällä kertaa ystävyys ja sen äärelle johdattivat puheissaan isä Eze Charles Nwoko Tampereelta, isä Oskari Juurikkala Helsingistä sekä seminaristi Viktor Airava.

Kuvassa: isä Eze Charles Nwoko kertoi ystävyydestä kesäleirillä Hämeenlinnassa, kuva: Cindy Lassfolk.

Käytännön asioista ja leirin ohjelman suunnittelusta oli vastannut kuitenkin ryhmä nuoria seurakuntalaisia.

”Kaikki tiedämme, miten paljon työtä papeilla on tavallisen toiminnan järjestämisessä. Tästä johtuen olemme järjestäneet leirin nyt kahtena vuonna melko itsenäisesti Siyan Zhuangin johdolla”, kertoo Felix Leminen.

Tänä vuonna tapahtuman järjestämisessä oli mukana nuoria aikuisia Helsingistä ja Turusta ja osallistujia myös laajemmin ympäri Suomea. Suunnittelu hoidettiin etäyhteyksien avulla Zoom-videopuhelupalvelussa.

”Teemana halusimme pohtia kristillisen ystävyyden merkitystä. Tarvitsemme ympärillemme ihmisiä, jotka auttavat meitä kasvamaan kristittyinä ja myös hyveissä, tämä on yksi leirinkin tarkoituksista”, Leminen sanoo.

”Ja kutsuihan Jeesus itse apostoleitaan ystävikseen. Luulisi siis sen olleen hänelle itselleenkin tärkeä teema”, Zhuang lisää.

Mökkiviikonlopun järjestäneen ryhmän mukaan perinne juontaa juurensa Stella Mariksen aikaiseen nuorten toimintaan ja nuorten päiviin.

”Kun Stelliksessä kokoontuminen ei ollut enää mahdollista, halusimme jatkaa tapaamisia jossain muussa muodossa. Nuorten toiminnan aloittamisesta suuri kiitos kuuluu isä Giannille, Andille sekä Katariina Finnilän ja Robin perheille, jotka aloittivat nuorten päivät Stella Mariksessa”, kertoo Tea Laurila.

Ensi vuoden tapahtuman suunnittelu aloitetaan Zhuangin mukaan todennäköisesti pian vuodenvaihteen jälkeen. Suunnittelemaan ja osallistumaan ovat tervetulleita kaikki iästä riippumatta.

”Me katolilaiset elämme melko hajallaan ympäri Suomea, mutta on tärkeä muistaa, että meitä yhdistää elämän suurin aarre eli kristillisen uskon täyteys. Yhteys kanssakristittyihin on erityisen tärkeä voimavara näinä vaikeina aikoin”, Zhuang toteaa.

Aino Salmi

Pääkuvassa: Epidemian rauhallisessa vaiheessa on ommeltu maskeja kaupunkikirjasto Oodissa, Helsingissä. Etualalla Felix Leminen ja Meisa Dano. Taaempana Veronica Pollastrini ja Thanh Tran. Kuva: Giovanni Canarecci.

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...