Valitse Sivu

Fransiskaanimaallikon iltahartaus

Fransiskaanimaallikon iltahartaus

Hartaus on kääntymistä Jumalan puoleen hiljaisella mielellä. Voimme myös sanoa: Huudamme Jumalaa avuksi. Voimme rukoilla Jumalaa huutaen. Voimmeko? Kuitenkin psalmi sanoo: ”Syvyydestä minä huudan sinua, Herra” (Ps.130).

Voimme toki huutaa Jumalaa muulloinkin kuin hädän päivänä, kun meillä on ongelmia. Joskus tuntuu, että ongelmia on liikaa. Työtoverien, lasten, vanhempien, ystävien jne., mahdollisesti toimeentulon tai yksinäisyyden kanssa. 

Jumala kuulee huudon – Jumala kuulee kuiskauksen. Kun olemme sanoneet ongelmamme Jumalalle tai Jeesukselle, voimme olla varmoja siitä, että asiamme on käsittelyssä. Nyt ongelmamme esitellään eteenpäin, vaihtoehtoja mietitään ja suuri Päättäjä ratkaisee asian. 

Toisinaan tuntuu, että mitään ei tapahdu. Rukouksemme tai huutomme ei vaikuta mitään tai ei mihinkään käsillä olevaan asiaan.

Onko sinulla mielessä jokin synti, jonka olet tehnyt – ehkä pienikin tai isompi. Tunnusta se papille tai Jumalalle, niin Kristuksen rakkaus tulee lähelle, ja saat vastauksen jollakin tavalla rukoukseesi. Jumalalla on tuhat tapaa toimia. Sen, miten Jumala toimii sinun kohdallasi, voit vain sinä ymmärtää, koska myös se, mikä estää Jumalaa toimimasta kauttasi on vain sinun tiedossasi. Pappi voi auttaa sinua havaitsemaan, mikä ajatuksesi tai tekosi toimii Jumalan tahtoa vastaan. Joskus voi itse olla omalle elämälleen sokea. Pappi on Kristuksen asemassa antaessaan synninpäästön, ja vaikka pappi ei näe sinun lävitsesi, Jumala on läsnä tässä tilanteessa, kun tunnustat syntisi papille. 

Synti on eroa Jumalasta. Jos meillä on hengellinen tie Jumalan luo, niin kuin jokaisella ihmisellä on, tietää hän sen tai ei, niin Jumala on tietoinen siitä tiestä koko ajan. Tie on viitoitettu niin kuin Kristuksen tie Golgatalle. 

Elämässämme tapahtuu paljon näkymättömiä asioita sekä tekojen että tunteiden alueilla. Niin kuin radiosta kuuluva musiikki samalla tavalla henkinen ja hengellinen täyteys täyttää ilman. Niin kuin urkumusiikki kirkossa tai lintujen laulu puiston puissa. Vaikka en nyt puhu pyhästä Franciscuksesta enempää – muistakaamme vain hänen luonnonrakkautensa. On totta, että kaunis maisema vie meitä lähemmäksi Jumalaa. Toisaalta kun näemme jonkin hyvän teon – vaikka niitä voi olla vaikeata nähdä suurkaupungissa, niitä kuitenkin on ja hyviä tekoja tapahtuu – sekin on Jumalasta. Ovatko kaikki hyvät teot Jumalasta? Sitä emme voi tietää, mutta tiedämme, mikä on synti – se on eroa Jumalasta. 

Onko poliittinen toiminta syntiä? Fransiskaanimaallikoiden pitää osallistua yhteiskuntaan, joten poliittinen toiminta sinänsä ei ole syntiä. Kun elämme tätä elämää huomioiden läheisiämme ja yrittäen tehdä velvollisuutemme ylistäen Jumalaa ja muistaen Kristuksen uhrikuoleman pahojen tekojemme tähden, voimme olla varmoja, että Jumala kuulee huutomme, on se sitten sanottu yön pimeydessä tai auringon paisteessa, runsauden ympäröimänä tai köyhänä ja puutteenalaisena.

Tämä on monelle ihmiselle vaikea paikka, että Jumala kuulee myös niitä ihmisiä, joilla on asiat paremmin kuin minulla tai se, että Jumala kuulee myös niitä ihmisiä, joilla asiat ovat huonommin kuin minulla. Jeesuksen vertauksissa on hyvin monenlaisia ihmisiä: maanviljelijöitä, verojen kerääjiä, sotilaita, kalastajia.

Ja se tuntuu olevat oikein. Meidän tekemisemme täällä maan päällä – siis ammattimme – ei ole keskeistä, vaan se, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin ja Jumalan Sanaan.

Marjatta Tarkoma

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...