Valitse Sivu

Caritas-kuulumiset

Caritas-kuulumiset

Kiitos paastokeräykseen lahjottaneille!

Tämän vuoden paastokeräyksen kohteena oli Suomen Caritaksen kehitysyhteistyö. Työmme tukee kaikkein heikoimmassa asemassa olevia Keniassa, Myanmarissa, Bangladeshissa sekä Nepalissa. Caritaksen yhteistyö paikallisten kumppanien kanssa Myanmarissa ja Keniassa on alkanut jo 2021 ja Bangladeshissa ja Nepalissa tämän vuoden alussa.

Vuonna 2022, hankkeemme Keniassa ja Myanmarissa tukivat yli 7000 henkilöä haastavassa tilanteessa. Keniassa tuimme naisia parantamaan elinkeinojaan kuivuuden ja erilaisten kriisien keskellä. Naiset ovat saaneet tietoa ja taitoja korien tekemisessä, vuohien kasvatuksessa sekä mehiläisten kasvatuksessa sekä mikrolainoja pienyritystensä tukemiseksi. Hanke on lisännyt naisten toimeentuloa. Lisääntyneillä tuloillaan naiset mm. ostavat ruokaa perheelleen sekä tukevat lastensa koulunkäyntiä. Myanmarin vuoden 2021 sotilasvallankaappauksen jälkeen maassa on nähty väkivaltaisuuksia ja tällä hetkellä käsissä on humanitaarinen kriisi. Hankkeen kautta on järjestetty erilaisia koulutuksia liittyen kestävään elämäntapaan sekä konfliktitilanteeseen ympäri Myanmaria. Koulutuksia järjestettiin esimerkiksi maamiinojen tunnistamisesta sekä ekologisten vesifiltteireiden rakentamisesta, joilla varmistetaan puhtaan juomaveden saantia kriisialueilla. Hanke myös edistää ruohonjuuritason toimintaa antamalla osallistujille työkaluja toteuttaa omia, oman yhteisönsä tarpeisiin perustuvia pienhankkeita.

Voit tukea Caritaksen kehitysyhteistyötä jatkossakin joko kertalahjoituksin tai ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi: www.caritas.fi/kuukausilahjoitus 

Tuo tekstiileitäsi Caritaksen ompelupalveluun!

Caritas -ompelimossa voit teettää korjausompelua ja tilaustöitä. Korjauttamalla tai muodistamalla vanhan vaatteen autat vähentämään tekstiilijätettä. Palvelun tuotoilla tuet Suomen Caritaksen toimintaa.

•    Pienet ja suuremmatkin korjaukset ja muokkaukset, esim. hihojen, housujen tai farkkujen lahkeitten lyhennys, kavennus, levennys ym. Myös pikakorjaukset! 

•    Naisten ja miesten arki- ja juhlavaatteiden lyhennykset, kavennukset, vaatteiden korjaukset, vetoketjun vaihto. 

•    Korjaamme valmisvaatteet istuviksi ja oman mielen mukaisiksi.

•  Yksinkertaiset verhojen ylä- ja alakäänteiden ompelu ja pöytäliinojen ompelu.

• Vanhojen vaatteiden muodistus. Vanhaa, hyvälaatuista vaatetta ei kannata heittää pois. Pienillä korjauksilla siitä saa taas ajan henkeen sopivan ja käyttökelpoisen asun.

Jos olet epävarma kannattaako jokin vaate korjata tai muodistaa, niin tule näyttämään se meille. Ompelija kertoo mitä on mahdollista tehdä ja antaa hinta-arvion korjauksesta.

Otathan yhteyttä ja sovi käynnistä etukäteen: caritas@caritas.fi, viestin otsikko ”ompelupalvelu”.

Tapahtumia 

Tapahtumia Caritaksen toimistolla osoitteessa Kuusitie 6, 00270 Helsinki

Hävikkiruuanjakelupäivät ovat ennen kesätaukoa maanantaisin 15.5., 29.5., 12.6.2023 klo 15. Jakelu järjestetään Caritaksen toimistolla. Ruokakasseja on rajoitetusti noin 30 kpl joka kerralla. Olemme osa Helsingin kaupungin Stadin safka -jakeluverkostoa. Lisää tietoa osoitteesta ruoka-apu.fi.

Ystävyyden kahvila ennen kesätaukoa keskiviikkoisin 10.5. ja 7.6. klo 15–17, tervetuloa kaikki uudet ja vanhat kävijät! Kahvilapäivinä Caritas-kauppa on auki kello 17 asti.

Tervetuloa ostoksille Caritas-kauppaan!  

Kierrätysvaatemyymälämme hyllyille on ilmestynyt jo kevät- ja kesävaatteita! Kaupasta löytyy myös luostarissa tehtyä kosmetiikkaa sekä laadukasta kahvia ja muita lahjaideoita esimerkiksi äitienpäiväksi. Caritas-kauppa on auki osoitteessa Kuusitie 6, 00270 Helsinki, tiistaista perjantaihin kello 10–15.

Verkkokauppamme on aina auki osoitteessa www.caritas.fi/caritas-kauppa. Verkkokaupasta löydät luostarituotteitamme, kahvia ja Mifukon ihania tuotteita. 

Mifuko on suomalainen yritys, jonka kanssa teemme yhteistyötä kehitysyhteistyöhankkeessamme Keniassa. Mifuko yhdistää pohjoismaisen muotoilun ja kenialaiseen käsityötaitoon. Caritaksen hankkeessa naiset oppivat tekemään koreja, joita myydään myös Suomessa Mifukon kautta. Kierrätysvaatteita myymme vain kivijalkamyymälässä, tervetuloa!

Liity Caritaksen jäseneksi! 

Suomen Caritas tukee kehitysyhteistyöhankkeita Nepalissa, Bangladeshissa, Myanmarissa ja Keniassa. Suomessa Caritaksen työntekijät ja vapaaehtoiset tarjoavat ohjausta ja neuvontaa Caritaksen toimistolla. 

Jäsenet ja kuukausilahjoittajat saavat Caritaksen uutiskirjeen, joissa kerrotaan kuulumisia hankkeista sekä muusta Caritaksen toiminnasta. Lue lisää jäsenyydestä osoitteesta www.caritas.fi/liity-jaseneksi.

www.caritas.fi

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

KATOLINEN VARTTI (audio)

Kaikki lähetykset 2020-

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Uusimpia videoita

Ladataan...

Arkistot