Valitse Sivu

Valamossa ikoninäyttely jakamattoman kirkon pyhistä

Valamossa ikoninäyttely jakamattoman kirkon pyhistä

Ainutlaatuinen uusien ikonien kansainvälinen näyttely koostuu yli sadasta ikonista, joissa on kuvattu jakamattoman kirkon (ennen vuotta 1054) ajan pyhiä miehiä ja naisia. Lännen pyhien vanhoja ikoneja ei käytännössä ole juurikaan säilynyt, siksi nykyisten ikonimaalarien edessä on ollut vaikea ja haasteellinen tehtävä; kehittää ja esittää uusi ikonografia pyhien hahmoista kanonin puitteissa. Näyttelyssä nähdään paljon Suomessa ennennäkemättömiä ikoneja.

Näyttelyn idea sai alkunsa, kun tammikuussa 2016 Artos Fellowship -järjestön venäläinen puheenjohtaja Sergei Chapnin esitteli Moskovassa erästä uusien ikonien näyttelyä paikalliselle roomalaiskatoliselle piispalle. Silloin hänelle tuli mieleen ajatus, että miksei voisi olla ikoninäyttelyä läntisen Euroopan pyhistä jakamattoman kirkon ajalta. Katolinenkin piispa innostui asiasta. Viidestätoista eri maasta löytyi toistasataa ikonimaalaria, jotka lupasivat maalata ja lainata ikoneja useammaksi vuodeksi näyttelyjä varten.

Ennen Suomea näyttely on pidetty Minskissä Valko-Venäjällä. Suomesta näyttely siirtyy takaisin Venäjälle Siperiaan ja sieltä Itävaltaan.

Näyttely tutustuttaa erilaisiin koulukuntiin, perinteisiin suuntauksiin ja tyyleihin sekä kuvan tulkinnan uusiin lähestymistapoihin kristillisessä taiteessa ja nykyajan ikonimaalauksessa.

Ikonit on maalattu seuraavissa maissa: Espanja, Iso-Britannia, Israel, Italia, Kreikka, Latvia, Liettua, Puola, Ranska, Serbia, Suomi, Tadzikistan, Ukraina, Valko-Venäjä ja Venäjä.

Näyttely on toteutettu yhteistyössä moskovalaisen Artos Fellowship -järjestön kanssa.

”Yhteiset pyhämme jakamattoman kirkon ajalta” -ikoninäyttely Valamon luostarin kulttuurikeskuksessa on avoinna 17.3.2019-12.1.2020 ma-la klo 10-17, su ja kirkollisina juhlina klo 12-17.

Valamo/KATT

– Näyttelyn kotisivut.

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...