Skandinaavit kylässä
Hiippakunnan opetusosasto isännöi Pohjoismaiden opetusjohtajien vuosikokousta Helsingissä
Nordic Catechetical Conference 2022 järjestettiin Kulttuurikeskus Sofiassa 20.4.–22.4. Kokoukseen osallistuivat isäntämaa Suomen lisäksi Ruotsin, Norjan, Tanskan sekä Islannin katolisten kirkkojen opetusasioista vastaavat edustajat. Lisäksi Pohjoismaiden piispainkokousta edusti hiippakuntamme asiainhoitaja isä Marco Pasinato, konferenssin puheenjohtajan piispa Czeslaw Kozonin ollessa estynyt.
Kokouksen varsinaisen osuuden aikana 20.–21.4. käsiteltävänä oli maiden merkittävästikin toisistaan poikkeavat olosuhteet. Jäsenmäärissä mitattuna Suomi ja Islanti ovat hyvin pieniä hiippakuntia ja resurssit toiminnan kehittämiseksi ovat erittäin vaatimattomat. Kumpikaan maa ei tällä hetkellä tulisi toimeen ilman merkittävää tukea muista maista sekä aktiivista vapaaehtoisapua. Verotusoikeus takaa esim. Ruotsissa vakaat taloudelliset olosuhteet katolisen hiippakunnan toiminnan kehittämiseksi. Oman haasteensa Suomessa tilanteeseen luo sede vacante, eli se ettei meillä ole tällä hetkellä omaa piispaa. Hiippakunnan asiainhoitaja ylläpitää hiippakunnan toimintoja, mutta toiminnan kehittäminen vaatisi piispan, jonka johdolla esimerkiksi opetustoiminnan osa-aluetta voitaisiin kehittää hiippakunnallisesti.
Pohjoismaiden piispainkokouksen terveiset kokoukseen toi isä Marco, jonka johdolla keskustelimme paavi Franciscuksen ohjeistuksesta opetuksen kokonaisvaltaisesta uudistamisesta. Opettajan tai katekeetan roolin jäsentäminen on viime vuosien suurimpia kysymyksiä koskien maallikoiden roolia kirkossa. Kaiken kristillisen kanssaelämisen keskuksessa on kerygma. Se on paavin ohjeistuksen ydin. Kysymyksiä kuitenkin herättää katekeetan rooli. Miten se sijoittuu perinteisten maallikon ja diakonin roolien kenttään? Tämä keskustelu jatkuu yhä.
Suomen tilanteessa poikkeuksellisen positiivista ja ruotsalaisten julkituomaa tervettä kateuttakin herättävää(!) on oman uskonnon opetus kouluissa. Tässä asiassa Suomi liittyy ennemminkin mannereurooppalaiseen traditioon, jossa uskonnon opetus kouluissa on sivistyksellistä perustaa ja lain mukainen velvollisuus. Suurin osa suomalaisista katolisista lapsista saa nykyisin katolisen opetussuunnitelman mukaista opetusta viikoittain koulussa. Katolisen uskonnon oppimäärän kehittämisessä ja toteuttamisessa ovat avainasemassa opettajat sekä viranomaisyhteistyö. Lisäksi jokainen perhe ja erityisesti lapsi, joka näkee vaivan vaatiessaan lain mukaista oman uskonnon opetusta ja osallistuu tunneille joskus haastavissakin olosuhteissa ja aikatauluissa, ovat niitä arjen sankareita, jotka mahdollistavat opetustoiminnan kehittämisen ja normalisoitumisen. Oman uskonnon opetuksen ryhmä muodostaa etenkin vähemmistöasemassa oleville lapsille nk. turvallisen tilan, jossa voi kohdata muita saman katsomuksellisen kulttuuripiirin omaavia sekä keskustella avoimesti, pelkäämättä tulevansa leimatuksi. Tällaisten vertaisryhmien olemassaolo on erittäin ajankohtaista myös esimerkiksi ukrainalaislapsille Suomessa.
Kokouksen toisen osuuden 21.4. muodosti pienimuotoinen seminaari ja illallinen, jossa hiippakuntamme opetusosaston yhteistyötahot esittäytyivät toisilleen sekä pohjoismaisille kokousedustajille. Edustajat Opetushallituksesta, Vantaa kaupungilta, USKOT foorumista ja juutalaisesta yhteisöstä, Suomen ekumeenisesta neuvostosta, Helsingin yliopistosta ja opettajien koulutuksesta sekä Suomen Caritaksesta esittelivät toimintaansa, erityisesti suhteessa katolisen kirkon opetustoiminnan kanssa tehtävään yhteistyöhön.
Hiippakuntamme vaatimattomien resurssien vuoksi meillä ei olisi mitään edellytyksiä saavuttaa viikoittain kouluikäistä nuorisoamme ilman yhteistyötä. Kouluyhteistyön kautta meillä on kosketuspinta heidän arkeensa. Opetusviranomaisyhteistyön kautta saamme olla mukana vaikuttamassa siihen katsomuskasvatukseen, jota lapsillemme lain mukaisesti tarjotaan varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta aina toisen asteen opintoihin saakka.
Tämä etu, verrattuna muihin Pohjoismaihin, ei ole itsestään selvyys. Yhteistyö on kaksisuuntaista ja se vaatii päivittäin uskottavaa opetustoimen ylläpitämistä opettajien sekä kehitystyötä opetusosaston taholta. Kiitollisena voin kuitenkin todeta, että yhteistyökykymme vuoksi olemme joillain opetuksen osa-alueilla jopa resurssirikkaita naapureitamme edellä. Olemme suunnannäyttäjiä olosuhteiden pakosta. Se on siunaus, joka meille on annettu pyytämättä.
Osmo Vartiainen
opetusjohtaja
