Valitse Sivu

Seminaari ekumeenisesta kasvatuksesta ja uskontodialogista

Seminaari ekumeenisesta kasvatuksesta ja uskontodialogista

SEN:n kasvatusasioiden jaosto järjesti Pyhän Henrikin katedraalin seurakuntasalissa 22.3.2019 seminaarin ekumeenisesta kasvatuksesta ja uskontodialogista. Seminaariin osallistui vähän toistasataa kiinnostunutta, jotka lähtivät iltapäivän päätteeksi kotiin varmasti monta mielenkiintoista näkökulmaa rikkaampana.

Seminaariväen toivotti tervetulleeksi Helsingin katolisen hiippakunnan opetusjohtaja Osmo Vartiainen, ja avaussanat lausui evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma. Johdatuksen teemaan esitti kasvatusjaoston puheenjohtaja, dosentti Jyri Komulainen. Tämän jälkeen vuorossa olivat pääpuhujat Rita Strömmer ja Eija-Riitta Korhola. Lopuksi seminaarissa esitettiin toimivaksi osoittautuneita tapausesimerkkejä Tampereelta ja Kuopiosta.

Rita Strömmer kertoi kokemuksistaan konfliktialueilla ja siitä, kuinka tärkeää on saada henkilökohtainen kontakti, yhteys, toisella tavalla ajatteleviin, jotta ennakkoluulojen sijaan syntyisi vuoropuhelua. On sinnikkäästi pysyteltävä avoimena, puhuttava ihmisille ihmisenä ja jaksaa kysyä ja kysellä.

FT, entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola puolestaan tarkasteli fundamentalismin käsitettä ja arvioi, että sitä monesti käytetään yksipuolisesti ja epätarkasti. Hän tarjoaa sille vastapooliksi mystikkoutta, ja tarkasteli liberalismin merkitystä yhteiskunnallisen elämän perustana. Hän myös kritisoi liian voimakasta puolueettomuuden vaatimusta ja huomautti, että relativismin sijaan olisi hyödyllisempää edistää pluralismia.

– Tarkemmin seminaarista voi lukea Suomen Ekumeenisen Neuvoston sivuilta.

KATT

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...