Valitse Sivu

Piispainkokoukselta paimenkirje ihmisen seksuaalisuudesta

Piispainkokoukselta paimenkirje ihmisen seksuaalisuudesta

Pohjoismaiden piispainkokous / Lehdistötiedote

Paimenkirje ihmisen seksuaalisuudesta

Kööpenhamina 26.3.2023. Pohjoismaiden piispainkokous on kevään täysistuntonsa päätteeksi julkaissut tänään paimenkirjeen ihmisen seksuaalisuudesta. [Linkit asiakirjaan tämän lehdistötiedotteen lopussa.]

Pohjoismaiden piispainkokouksen laatima paimenkirje, jonka aiheena on ihmisen seksuaalisuus, ilmestyy paastonajan 5. sunnuntaina ja sen tarkoitus on piispojen mukaan toimia tiennäyttäjänä niille uskoville ja hyvän tahdon ihmisille, jotka kokevat epävarmuutta ihmiseen ja ihmisen seksualisuuteen kohdistuvista etupäässä maallisista näkemyksistä.

Arvostus ja ristiriita

Pohjoismaiden piispojen paimenkirje pitää arvossa LGBTQ+-liikettä siinä määrin, kuin se tunnustaa kaikkien ihmisten arvokkuuden ja heidän kaipuunsa tulla huomatuksi. Kirkko tuomitsee nimenomaisesti “kaikenlaisen epäoikeudenmukaisen syrjinnän, myös sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella tapahtuvan syrjinnän”.

Toisaalta piispat kuitenkin vastustavat sellaista näkemystä ihmisluonnosta, “joka poistaa persoonan lihaksitulleen integriteetin, ikään kuin ruumiillinen sukupuoli olisi jotenkin epäolennainen”. Erityisesti he vastustavat sitä, että “tuollaista näkemystä tyrkytetään lapsille, ikään kuin kyseessä olisi todistettu tosiasia eikä uskalias hypoteesi; kun sitä tyrkytetään alaikäisille raskaaksi itsensä määrittelemisen taakaksi, johon he eivät ole valmiita”. 

Kirkko haluaa antaa vastauksia ja osallistua keskusteluun rakentavassa hengessä

Tukholman piispa, kardinaali Anders Arborelius OCD sanoo, että on “tärkeää tuoda kirkon uskoa lähelle ihmisiä” ja “huomioida monet erilaiset teoriat ihmisen seksuaalisuudesta”.

Trondheimin piispa-prelaatti Erik Varden OCSO painottaa: “Kirkon jäsenet kysyvät meiltä, mitä kirkko sanoo gender-teemasta – ja siihen haluamme antaa rakentavan vastauksen.”

Paimenkirjeen teksti kirjoitettiin englanniksi mutta se voidaan lukea monilla eri kielillä mm. Pohjoismaiden piispainkokouksen verkkosivuilla.

Lisätietoja: www.nordicbishopsconference.org

Lehdistön yhteyshenkilö:
sisar Anna Mirijam Kaschner CPS
Pohjoismaiden piispainkokouksen pääsihteeri ja tiedottaja
Gammel Kongevej 15
1610 Kopenhagen V.
Tel. +45 2043 5290
nbk@katolsk.dk

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...