Valitse Sivu

Rukouksen apostolaatti

Rukouksen apostolaatti

Tammikuun 2019 rukouksen apostolaatin palsta

Tammikuussa eli uuden vuoden alussa rukoilemme nuorten puolesta. Nuoret tarvitsevat opastajia ja esimerkkejä, jotka näyttävät heille oikean suunnan heidän elämäänsä varten. Aina kun katsomme Mariaa, meitä puhuttaa hänen esimerkkinsä. Jeesus muistuttaa meitä: ”Autuaita ovat kaikki, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä.”

Mitä tämä tarkoittaa? Tämän sanan mukaan me voimme olla yhtä onnellisia kuin Maria, vaikka hän onkin Jumalan äiti.

Kun me katsomme Mariaa, muistamme tärkeimmän totuuden: Jumalan sanan kuuleminen ja sen noudattaminen on avain todelliseen onneen. Voimme epäillä sitä. Monet ihmiset epäilevät sitä. He eivät kuitenkaan voi muuttaa tätä totuutta todellisen onnen avaimesta.

Paavi pyytää, että muistamme rukouksissamme erityisesti Latinalaisen Amerikan nuoria. Kun neitsyt Maria ilmestyi vuonna 1531 vasta kirkkoon liittyneelle atsteekki-intiaanille Juan Diegolle Guadalupen pienessä vuoristokaupungissa Meksikossa, hän pyysi kertomaan piispalle, että ”tahraton Neitsyt Maria, tosi Jumalanäiti” haluaa, että ilmestyspaikalle rakennetaan kirkko. Siellä hän ilmaisee rakkauttaan, myötätuntoaan, apuaan ja suojelustaan lopettaakseen muun muassa silloin vielä yleiset ihmisuhrit intiaanien keskuudessa. Nuoret eli me kaikki kristityt olemme kutsuttuja kertomaan maailmalle, että Jumala huolehtii meistä.
Maria, Jumalan äiti, me etsimme sinua. Katso meidän puoleemme ja anna meille avain onneen, avain Jumalan valtakuntaan.

isä Stanisław Zawiłowicz SCJ

Rukoilkaamme…

Tammikuu – Lähetystyö

Rukoilkaamme, että nuoret erityisesti Latinalaisessa Amerikassa seuraisivat Marian esimerkkiä ja vastaisivat Herran kutsuun välittää evankeliumin iloa maailmalle.

Januari – Evangelisationen

Att ungdomar särskilt i Latinamerika följer Marias exempel och svarar på Herrens kallelse, genom att sprida glädjens budskap till världen.

Helmikuu – Yleinen

Rukoilkaamme, että ihmiskaupan, pakkoprostituution ja väkivallan uhrit otettaisiin avosylin vastaan.

Februari – Universell

Universell: att vi med generositet bemöter offer för människohandel, tvångsprostitution och våld.

Tietoja kirjoittajasta

Stanislaw Zawilowicz SCJ

Isä Stanislaw Zawilowicz SCJ on Turun Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnan kappalainen. Hän kuuluu Jeesuksen pyhän sydämen pappien veljeskuntaan.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...