Valitse Sivu

Reliikkien vierailu loi ainutlaatuisen tunnelman

Reliikkien vierailu loi ainutlaatuisen tunnelman

Pyhän Jeesus-lapsen Teresan ja hänen pyhien vanhempiensa Louis ja Zélie Martinin reliikit vierailivat Pohjoismaissa. Suomessa niitä saatiin kunnioittaa 25.-29.10.2018.

Kun Pohjoismaisten katolisten piispojen päätöksellä pyhäinjäännökset lähtivät kiertueelle ja saapuivat lopulta Suomeen, niitä oli jo odotettu yhtäältä hartaasti rukoillen mutta toisaalta myös hyväntahtoisella uteliaisuudella tätä hieman epätavanomaista tapahtumaa kohtaan. Valmistelevia luentoja järjestettiin seurakunnissa ja Studium Catholicumissa pyhän Teresan elämästä ja opetuksesta pyhyyteen, hänen yrittäjävanhempiensa perhe-elämästä sekä reliikkien tieteellisestä tutkimuksesta nykypäivänä. Erityisesti maallikkokarmeliitat olivat aktiivisia käännöstyössä ja tapahtuman esilläpitämisessä.

Vihdoin, reliikkien matkattua Lisieux:stä yli neljä viikkoa ja 10 000 kilometriä, ne saapuivat Norjan Nordkapista jäämeren hyytävästä kylmyydestä ”etelään”, Ouluun. Matkaa kahdella käyttöön lahjoitetulla autolla tekivät kaksi pyhän Johannes evankelistan sääntökuntaan kuuluvaa veljeä Syméon ja diakoni Fabian sekä kolme autonkuljettaa. Nasaretin pyhän perheen seurakunta otti pyhäinjäännökset sydämellisesti vastaan. Arki-illan juhlalliseen messuun tuli kirkko täyteen perheitä. Alttarille tuodut esirukouslaput ja erilliset terveiset vieraskirjaan kokemuksista ja tuntemuksista olivat sävyltään täynnä kiitosta: esimerkistä, koetusta pyhyyden tunnelmasta ja armon vaikutuksista henkilökohtaisessa rukouksessa ja elämän pohdinnassa.

Vaelluksen jatkuttua Turkuun samankaltainen harras tunnelma jatkui. Kirkko oli sielläkin kaunistettu ruusulaittein ja kynttilöin. Reliikit otettiin vastaan juhlallisella kulkueella gregoriaanisen laulun saattamina. Rukoukseen ja kunnioitukseen osallistuivat niin birgittalaissisaret kuin runsas joukko maallikoita aina iltamessuun ja sen jälkeiseen lähtöön asti.

Pyhiinvaelluksen huipentuma oli piispa Teemu Sipon SCJ viettämä päämessu ja saarna katedraalissa sekä sen jälkeen rukoiltu pyhän Jeesus-lapsen Teresan litania. Kolmikielinen pyhiinvaelluskirjanen sekä rukouskortit englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi hupenivat ja vaivoin riittivät halukkaille muistoksi perehtyä ja jatkaa ”pienellä tiellä” pyhäksi.

Aivan erityinen merkitys oli viimeisellä pysähdyspaikalla Espoon karmeliittaluostarissa, jossa yön viettäneet Teresa, Louis ja Zélie olivat oman hengellisen karmeliittaperheensä luona kotonaan ehkä luontevammin kuin missään muualla. Maanantain aamumessuun oli kokoontunut vielä kirkko täyteen aina Virosta asti. Ekumeenisia vieraitakin kävi reliikkejä kunnioittamassa ja saattelemassa jatkoon muihin Pohjoismaihin.

Veli Gabriel Salmela OP

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...