Valitse Sivu

PYHIINVAELLUKSESTA

PYHIINVAELLUKSESTA

Fransiskaanimaallikkojen esitelmäillan satoa

Marjatta Jaanu-Schröder kirjoittaa, että siinä kun pyhimykset ja eri kohteet sekä ehkä vähän yliluonnollisetkin asiat liittyvät pyhiinvaelluksiin, niin tärkeintä on kuitenkin näillä matkoilla kohdatut ihmiset. 

Haluan kertoa teille aluksi hieman Hattulan Pyhän Ristin kirkosta. Olimme nimittäin OFS-yhteisön kanssa siellä 17.9. viettämässä Pyhän Ristin ylentämisen juhlaa. Paikka on hieno ja siellä mieli vaeltaa katsoessa upeita kalkkkimaalauksia ja kokiessa vanhan rakennuksen harrasta tunnelmaa. Tämä vanha, ilmeisesti 1400-luvun lopulla rakennettu kirkko on muurattu niistä tiilistä, joita oli jäänyt yli Hämeen linnaa rakennettaessa. Alueelta on ollut nostettavissa hyvää savea, joten tiilien valmistus on voitu tehdä paikan päällä. 

Tuohon aikaan Turun piispana oli Arvid Kurck (Kurki). Kun rakennus oli valmistunut, piti saada maalauksia sen seiniin ja lukuisiin holveihin. Siitä perimätieto kertoo seuraavaa: Hämeen linnanpäällikkö Åke Tott oli sairastunut vakavasti. Hän rukoili apua Jumalalta ja antoi lupauksen kirkon maalausten rahoittamisesta, mikäli hän paranisi. Näin maalauksiin saatiin tarvittavat varat. Maalit olivat kalliita, sillä raaka-aineet niihin oli tuotettava pääosin ulkomailta, samoin maalarimestarit. Näitä kalkkimaalauksia valmistui kaikkiaan 193 ja niitä oli alkuaan maalattu kaikkialle. Reformaation aikana osa seinä- ja pylväsmaalauksista peitettiin tai jopa tuhottiin, mutta huomattava osa niistä on kuitenkin säilynyt kuorissa, kattoholvauksissa ja osassa seinäpintoja. Miksi niitä ei hävitetty, ei ole tiedossa. 

Hattulan kirkko on ainoa pyhiinvaelluskirkko 1400-luvun Suomesta. Se muotoutui sekä pyhiinvaellusten lähtö- että päätepisteeksi ja -kohteeksi. Silloin keskiajan loppuvuosina Hattula on ollut varsin vilkas kohde. Tähän onkin selkeä syy. Kirkkoon oli saatu hankittua Jeesuksen Ristin reliikki Jerusalemista. Tätä reliikkiä saapui pyhiinvaeltajia kunnioittamaan aina Etelä-Euroopsta saakka. 

Jeesuksen Ristin reliikkien löytymiseen Jerusalemista liittyy seuraava tarina: Aikoinaan 300-luvulla, kun Rooman keisarina oli Konstantinus, hänen tyttärensä Helena kääntyi kristinuskoon. Vuonna 324 Helena oli saanut näyn, jossa häntä kehotettiin matkustamaan Jerusalemiin tekemään kaivauksia Golgatan alueelle Jeesuksen Ristin löytämiseksi. Hän löysi alueelta paljon ristinpuita, mutta erityinen huomio kiinnittyi lopulta kolmeen päällekkäin makaavaan ristiin. Oikea risti saatiin selville, kun paikalle tuotiin halvaantunut, joka tietyn ristin kohdalla koki parantumisen armon. Se risti todettiin Jeesuksen ristiksi. Sitä sitten pilkottiin pieniin osiin ja jaettiin ympäri kristikuntaa. Yksi tällainen pala tuotiin Hattulaankin ja asetettiin esille kirkkoon. Valitettavasti tämä reliikki katosi reformaation melskeissä, kuten niin niin moni muukin katoliselle kirkolle kuulunut esineistö. 

Muutama sana vielä Hattulan kirkon maalauksista. Tuli jo mainituksi, että niitä on säilynyt hiukan alle 200. Niiden alkuperäinen tarkoitus on ollut esittää kuvina kristillistä oppia pääosin lukutaidottomalle kansalle. Kuva-aiheita on runsaasti verrattuna muihin keskiaikaisiin kirkkoihimme. Kirkosta saa ostaa vihkosen, jossa maalauksia on esitelty. Yhdeltä seinältä löytyy mm pyhän Franciscuksen stigmaatiokuva ja toisaalla on pyhän Kakukyllan, rotilta suojelevan pyhimyksen kuva – pari mainitakseni. Lisäksi veistoksia on säilynyt enemmän kuin muissa tuon aikakauden kirkoissa. Myös alkuperäinen triumfikrusifiksi on säilynyt ja se roikkuu perinteisellä paikalla kuorissa. Ainoastaan sen puuristiosa on uusittu. Se on 1700- luvulta. Noita kaikkia kannattaa käydä katsomassa. Kirkkohan on kesäkaudella auki joka päivä. 

Sitten haluan kertoa vielä omasta Assisin pyhiinvaelluksestani. Matkustin ensimmäisen kerran sinne vuonna 2013 luterilaisen piispa Huovisen ja oman piispamme Teemun toimiessa matkanjohtajina. Menimme siellä San Damianon luostariin, jonka yhdellä seinällä roikkuu erityinen krusifiksi. Seisoessani sen edessä kuulin päässäni äänen ”seuraa minua ”. Luulin päässäni viiraavan ja menin kertomaan tilanteen piispa Huoviselle. Eero Huovinen sanoikin minulle, että kun palaan Suomeen, minun tulee etsiä fransiskaanit käsiini ja liittyä heihin. Ja tällä tiellä olen ollut siitä asti. Tuo pyhiinvaellushetki on on ollut elämälleni ratkaisevan merkityksellinen, sillä se oli taitekohta. Siitä lähtien Jeesus on sanonut joka aamu nuo sanat ”seuraa minua”. Sydäntäni lähellä ovat syrjäytyneet, kadonneet, köyhät ja kurjat, joita kohtaan joka päivä työssäni Hangossa. He ovat läsnä elämässäni nyt ja aina.

Muita pyhiinvaelluskohteita voisivat olla vaikka seuraavat kohteet, joissa olen vieraillut: Pietari ja Petroskoi. Pietarissa on Leningradin piirityksen ajalta kiviröykkiö, jonka kerrotaan olevan miljoonan ihmisen hautapaikka. Nuo poloiset ovat nälkään kuolleita. Kukaan ei tiedä kaikkien menehtyneiden määrää 900 päivää kestäneen piirityksen ajalta. Tapasin ihmisen, joka lapsena oli kokenut tuon raskaan ajan. Hän väitti, että vastasyntyneitä syötiin nälänhädän aikana. Hyvin raskaita muistoja ja tarinoita. 

Petroskoissa on puolestaan joukkohauta, jossa lepää 12 000 Stalinin vainoissa teloitettua. En voinut mennä lähelle tuota paikkaa. Teloitetettujen kokonaismäärä koko entisessä Neuvostoliitossa noiden vainojen aikana lasketaan kymmenissä miljoonissa. Vienan Kemissä on vielä Solovetskin luostari, jonka munkit surmattiin ja paikka muutettiin vankileiriksi. 

Aivan lopuksi tahtoisin vielä sanoa, että ihmiselämän jokainen päivä on pyhiinvaellusta, jossa tärkeää on ihmisten kohtaaminen.

Liisa Kärkkäinen OFS

(Esitelmäalustus OFS-yhteisölle lokakuussa 2022. Videotallenteelta kirjoittanut ja koostanut Johannes Rein OFS-nov.)

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

KATOLINEN VARTTI (audio)

Kaikki lähetykset 2020-

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Uusimpia videoita

Ladataan...

Arkistot

Tilaa tiedotteemme