Valitse Sivu

Mikä on ihminen!

Mikä on ihminen!

”Mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Kuitenkin pidät hänestä huolen.” Psalmin 8 sanat on kirjoitettu lähes 3000 vuotta sitten, mutta ne viittaavat kysymyksiimme, jotka ovat aina ajankohtaisia. On aina todella luonnollista tutkia ja pohtia olemassaolomme  ja elämämme tarkoitusta ja arvoitusta. On todella luonnollista pohtia  inhimillisen elämän kehittymiseen liittyviä vapauden ja vastuun rajoja. On aina myös todella luonnollista turvautua  Luojaamme muutosten ja haasteiden keskellä.

Kulttuurimme ja yhteiskuntamme on tänään moniäänisempi kuin koskaan aikaisemmin. Maailmamme ja elämäntapamme on murroksessa. Niin on kaikkialla. Teknologian nopea kehittyminen sekä siihen liittyvä moraalinen vastuu haastaa ajattelutapaamme. Yhteiskunnassamme on useita ääniä, sanoja ja mielipiteitä – valitettavasti myös sellaisia,  jotka aliarvioivat inhimillistä elämää. On myös pyrkimyksiä vahingoittaa elämää tieteen tai tutkimuksen hyödyksi.

Psalmin kirjoittaja lausuu: ” Kun minä katselen taivasta, sinun kättäsi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen!”

Kukapa ei olisi kirkkaana talviyönä haltioitunut nähdessään tähtitaivaan kaartuvan yllemme. Tällaisen vavisuttavan kokemuksen äärellä aavistamme ihmiselämän tietoisuuteen kätkeytyvän pyhyyden ja suuruuden. Aavistamme myös syvän ja ajattoman totuuden, joka vakuuttaa meidät omalla voimallaan.

Katolinen perinne korostaa ja vaalii ihmiselämän pyhyyttä kaikissa vaiheissaan elämän alusta sen päättymiseen saakka.  Moderni  yhteiskuntamme  ilmaiseen käsityksen, että lapset ennen syntymää eivät ole osa inhimillistä perhettä  ja että ikääntyneillä ja sairailla ei ole enää itsestäänselvästi ihmisarvoa. On nähtävissä, että ajassamme  ihmisen arvo perustuu ammatilliseen suorituskykyyn, varakkuuteen ja vaikutusvaltaan. Siten oivallamme, että on oltava oikeudenmukaisia lakeja suojelemaan syntymättömien lasten oikeuksia, turvaamaan moraalista järjestystä sekä suojelemaan ihmisyhteisöjä hyväksikäytöltä ja turvattomuudelta teknologisen kehityksen edetessä.

Tänään vastaamme tulee monia  uusia ja vaikeita kysymyksiä, joihin meidän olisi valmistauduttava vastaamaan pohtiessani ihmiskunnan – sukumme ja perheemme – tulevaisuutta. Tarvitsemme monipuolista tietoa voidaksemme luotettavasti arvioida niiden moraalisten ja eettisten valintojen seurauksia, joita yhteiskunnassamme on tehty ja tullaan lähitulevaisuudessa tekemään. Moraaliset, eettiset ja bioeettiset kysymykset eivät kosketa vain joitakin harvoja ihmisiä ympäristössämme. Ne koskettavat meitä kaikkia.

Marketta Pylväskangas

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uusin lehti ja arkisto

Uusimpia videoita

Ladataan...

Aihevalikko

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Tilaa tiedotteemme