Valitse Sivu

Patriarkka Kirill vierailee Suomessa 5.–7.5.2020

Patriarkka Kirill vierailee Suomessa 5.–7.5.2020

Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill vierailee Suomessa 5.–7. toukokuuta. Vierailukutsun hänelle lähettivät maamme evankelis-luterilainen, ortodoksinen ja katolinen kirkko yhdessä.

Vierailun aikana patriarkka tapaa kirkkojen johtajia ja yhdessä keskustellaan ajankohtaisista asioista. Edellisen kerran Venäjän ortodoksisen kirkon ylin johtaja on vieraillut Suomessa vuonna 1994.

”Iloitsen suuresti siitä, että hänen pyhyytensä vierailu Suomeen toteutuu pitkän odotuksen jälkeen. Idän ja lännen rajapinnassa olemme aina olleet vaalimassa läheistä ja rakentavaa yhteyttä Venäjän ortodoksiseen kirkkoon” sanoo Suomen ortodoksisen kirkon päämies arkkipiispa Leo.

Patriarkan vierailua seuraavalla viikolla, 14.–17.5.2020, käydään Turussa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon välisiä oppikeskusteluja, jotka alkoivat vuonna 1970.

”Patriarkka Kirillin vierailu osuu kirkkojemme dialogin 50-vuotisjuhlavuoteen. Se vahvistaa kirkkojemme välistä yhteyttä ja rohkaisee käymään vuoropuhelua”, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon yhteistyöryhmän suomalainen puheenjohtaja, Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen toteaa.

KT / KATT

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

PODCASTEJA (audio)

Radio Deissä ja Spotifyssa

Tilaa uutiskirjeemme!

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Uusimpia videoita

Ladataan...