Valitse Sivu

Paavin paastoviesti 2022

Paavin paastoviesti 2022

«Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon. Kun meillä vielä on aikaa, meidän on siis tehtävä hyvää kaikille» (Gal. 6:9-10a)

Rakkaat sisaret ja veljet!

Paastonaika on otollinen aika uudistumiseen niin henkilökohtaisesti kuin yhteisöllisestikin. Se johdattaa meidät kuolleen ja ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen pääsiäiseen. Paastonaikana 2022 meidän on hyvä mietiskellä pyhän Paavalin kehotusta galatalaisille: «Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon. Kun meillä vielä on aikaa (kairos), meidän on siis tehtävä hyvää kaikille» (Gal. 6:9-10a). 

1. KYLVÄMINEN JA KORJAAMINEN

 Tässä katkelmassa apostoli käyttää kylvämisen ja sadonkorjuun vertauskuvaa, joka on Jeesuksellekin rakas (vrt. Matt. 13). Pyhä Paavali puhuu meille kairoksesta: otollisesta ajasta hyvän kylvämiseen, jotta voisimme korjata sadon. Mikä on meille tuo otollinen aika? Varmasti paastonaika, mutta myös koko maanpäällinen elämämme, jonka kuva paastonaika jollakin tavalla on.[1] Elämässämme liian usein vallitsee ahneus ja ylpeys, halu omistaa, koota ja kuluttaa, kuten osoittaa evankeliumin vertauksen typerä mies:  hän ajatteli elämänsä olevan varmaa ja onnellista koottuaan suuren omaisuuden aittoihinsa (vrt. Luuk. 12:16-21). Paastonaika kutsuu meitä kääntymykseen, ajattelutavan muutokseen, jotta elämän totuus ja kauneus ei ole omistamisessa vaan jakamisessa, ei kokoamisessa vaan hyvän kylvämisessä ja jakamisessa. 

Ensimmäinen viljelijä on Jumala itse, joka anteliaasti «kylvää jatkuvasti ihmiskuntaan hyvän siemeniä» (kiertokirje Fratelli tutti, 54). Paastonaikana meitä kutsutaan vastaamaan Jumalan lahjaan ottaen vastaan hänen «elävän ja väkevän» Sanansa (Hepr. 4:12). Jatkuva Jumalan Sanan kuunteleminen tekee meistä avoimia ja kuuliaisia hänen toimintaansa kohtaan (vrt. Jaak. 1:21) ja kantaa hedelmää elämässämme. Se ilahduttaa meitä, mutta vielä suurempi on kutsu olla «Jumalan työtovereita» (1. Kor. 3:9), käyttäen hyvin tätä aikaa (vrt. Ef. 5:16) kylväen hyvän siemeniä. Tämä kutsu kylvää hyvää ei ole taakka, vaan armo, jolla Luoja tahtoo meidän aktiivisesti liittyvän hänen omaan hedelmää kantavaan hyvyyteensä. 

Entä sadonkorjuu? Emmekö kylvä saadaksemme korjata? Varmasti. Pyhä Paavali korostaa kylvämisen ja korjaamisen yhteyttä: «joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää» (2. Kor. 9:6). Mutta mistä sadosta on kyse? Ensimmäinen kylvämämme hyvyyden hedelmä ilmenee meissä itsessämme ja jokapäiväisissä suhteissamme muihin, pienimmissäkin hyvissä teoissamme. Jumalassa mikään pieninkään rakkauden teko, mikään «antelias vaivannäkö» ei mene hukkaan (vrt. kehotuskirje Evangelii gaudium, 279). Hedelmistä puu tunnetaan (vrt. Matt. 7:16.20); elämä täynnä hyviä tekoja loistaa valoa (vrt. Matt. 5:14-16) ja tuo Kristuksen tuoksun maailmaan (vrt. 2. Kor. 2:15). Jumalan palveleminen synnistä vapaina kantaa pyhityksen hedelmää kaikkien pelastukseksi (vrt. Room. 6:22). 

Tosiasiassa saamme nähdä vain pienen osan hedelmistä, joita olemme kylväneet, sillä, evankeliumin sanojen mukaan, «toinen kylvää, toinen korjaa» (Joh. 4:37). Juuri kylvämällä toisten hyväksi osallistumme Jumalan suureen hyvyyteen: «Toisaalta on jaloa kyetä aloittamaan prosesseja, joiden hedelmät toiset kokoavat, panna toivomme siihen, että kylvämillämme hyvyyden siemenillä on salaista voimaa» (kiertokirje Fratelli tutti, 196). Kylväminen toisten hyväksi vapauttaa meidät ahdaskatseisesta oman edun tavoittelusta ja antaa toiminnallemme pyyteettömyyden hengen, liittää meidät Jumalan osaksi Jumalan pelastussuunnitelman suurenmoista horisonttia. 

Jumalan Sana avartaa ja kohottaa katseemme: se julistaa meille, että todellinen sadonkorjuu on eskatologinen, viimeisen loppumattoman päivän sadonkorjuu. Elämämme ja tekojemme kypsä hedelmä «kokoaa satoa iankaikkiseen elämään» (Joh. 4:36); silloin meillä on «aarre taivaissa» (Luuk. 12:33; 18:22). Jeesus itse käyttää vertauskuvaa siemenestä, joka putoaa maahan ja kuolee kantaakseen hedelmää, ilmaistakseen kuolemansa ja ylösnousemuksensa salaisuutta (vrt. Joh. 12:24). Pyhä Paavali toistaa sen puhuessaan ruumiimme ylösnousemuksesta: «Se, mikä kylvetään katoavana, nousee katoamattomana. Mikä kylvetään vähäpätöisenä, nousee kirkkaana. Mikä kylvetään heikkona, nousee täynnä voimaa. Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis» (1. Kor. 15:42-44). Tuo toivo on suuri valo, jonka ylösnoussut Kristus tuo maailmaan: «Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä. Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet» (1. Kor. 15:19-20). Ne, jotka, ovat yhtä hänen kanssaan rakkaudessa, «yhtäläisessä kuolemassa» (Room. 6:5), ovat yhtä hänen kanssaan myös ylösnousemuksessa iankaikkiseen elämään (vrt. Joh. 5:29): «Mutta Jumalan omat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko» (Matt. 13:43). 

2. «MEIDÄN EI PIDÄ VÄSYÄ TEKEMÄÄN HYVÄÄ» 

Kristuksen ylösnousemus elävöittää maallista toivoa iankaikkisen elämän «suurella toivolla»  ja istuttaa jo tähän aikaan pelastuksen siemenen (vrt. Benedictus XVI, kiertokirje Spe salvi, 3; 7). Särkyneiden unelmien katkera pettymys, huoli edessä olevista haasteista ja lannistuminen vähäisten voimavarojemme vuoksi voi johtaa kiusaukseen sulkeutua individualistiseen itsekkyyteen ja välinpitämättömyyteen toisten kärsimystä kohtaan. Parhaatkin resurssit ovat rajallisia: «Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat» (Jes. 40:30). Mutta Jumala «virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa… kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy» (Jes. 40:29.31). Paastonaika kutsuu meitä uudelleen panemaan uskomme ja toivomme Herraan (vrt. 1. Piet. 1:21). Vain kiinnittäen katseemme ylösnousseeseen Jeesukseen Kristukseen (vrt. Hepr. 12:2) voimme omaksua apostolin kehotuksen: «Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää» (Gal. 6:9). 

Älkäämme väsykö rukoilemaan. Jeesus opetti, että «aina tulee rukoilla, koskaan lannistumatta» (Luuk. 18:1). Meidän on rukoiltava, koska tarvitsemme Jumalaa. On vaarallinen harhakuvitelma ajatella, että me itse riitämme. Pandemia on käsinkosketeltavasti näyttänyt heikkoutemme henkilökohtaisesti ja yhteisönä. Antakoon tämä paastonaika meidän kokea, kuinka usko Jumalaan tuo lohdutuksen; ilman häntä emme kestä (vrt. Jes. 7:9). Kukaan ei pelastu yksin, koska olemme kaikki samassa veneessä historian myrskyjen keskellä.[2] Mutta ennen kaikkea kukaan ei pelastu ilman Jumalaa, sillä vain Jeesuksen Kristuksen pääsiäissalaisuus voittaa kuoleman synkät vedet. Usko ei säästä meitä elämän koettelemuksilta, vaan auttaa kohtaamaan ne yhteydessä Jumalaan Kristuksessa, suurella toivolla, joka ei petä. Sen pantti on rakkaus, jonka Jumala on vuodattanut sydämiimme Pyhän Hengen kautta (vrt. Room. 5:1-5). 

Älkäämme väsykö juurimaan pois pahaa elämästämme. Ruumiillinen paasto, johon paastoaika meitä kutsuu, vahvistakoon henkeämme taistelussa syntiä vastaan. Älkäämme väsykö pyytämään anteeksiantoa parannuksen ja sovituksen sakramentissa, tietäen, että Jumala ei koskaan väsy antamaan anteeksi.[3] Älkäämme väsykö taistelemaan konkupisenssia vastaan, tuota heikkoutta vastaan, joka houkuttelee itsekkyyteen ja kaikkeen pahaan; vuosisatojen kuluessa se löytää monenlaisia keinoja saada ihminen lankeamaan syntiin (vrt. kiertokirje Fratelli tutti, 166). Yksi näistä keinoista on riippuvuus digitaalisesta mediasta, joka köyhdyttää ihmissuhteita. Paastonaika on otollinen aika vastustaa näitä houkutuksia ja vaalia kokonaisvaltaisempaa inhimillistä kommunikaatiota (vrt. ibid., 43), joka koostuu «todellisista kohtaamisista» (ibid., 50) kasvoista kasvoihin. 

Älkäämme väsykö osoittamaan lähimmäisenrakkautta. Tänä paastonaikana antakaamme almuja iloiten (vrt. 2. Kor. 9:7). Jumala, «joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän» (2. Kor. 9:10), huolehtii meistä jokaisesta: ei vain antaen meille ravinnon, vaan myös voidaksemme anteliaasti tehdä hyvää toisille. Vaikka koko elämämme on aikaa hyvän kylvämiseen, hyödyntäkäämme erityisellä tavalla tätä paastonaikaa pitääksemme huolta lähellämme olevista, ollaksemme lähimmäisiä veljillemme ja sisarillemme, jotka ovat haavoittuneina elämän tiellä (vrt. Luuk. 10:25-37). Paastonaika on otollinen aika etsiä, ei vältellä, hädässä olevia; kutsua, ei laiminlyödä, niitä jotka kaipaavat kuuntelijaa ja rohkaisevaa sanaa; tavata, ei unohtaa, yksinäisyydestä kärsiviä. Toteuttakaamme käytännössä kutsua tehdä hyvää kaikille, varatkaamme aikaa osoittaaksemme rakkautta pieniä ja heikkoja, hylättyjä ja halveksittuja, syrjittyjä ja syrjäytettyjä kohtaan (vrt. kiertokirje Fratelli tutti, 193). 

3. «JOS EMME HELLITÄ, SAAMME AIKANAAN KORJATA SADON» 

Paastonaika muistuttaa meille joka vuosi, että «hyvyyttä, rakkautta, oikeudenmukaisuutta ja solidaarisuutta ei saavuteta kertakaikkisesti; ne on saavutettava joka päivä» (ibid., 11). Pyytäkäämme siis Jumalalta maanviljelijän kärsivällisyyttä (vrt. Jaak. 5:7), jotta emme luopuisi tekemästä hyvää, askel askeleelta. Joka kaatuu, tarttukoon Isän käteen, joka aina nostaa meidät ylös. Joka eksyy pahan viettelysten pettämänä, palatkoon viivyttelemättä Jumalan luo, sillä «hänen anteeksiantonsa on runsas» (Jes. 55:7). Tänä kääntymyksen aikana, Jumalan armon ja kirkon yhteyden tukemina, älkäämme väsykö kylvämään hyvää. Paasto valmistaa maaperää, rukous kastelee, rakkaus tekee hedelmälliseksi. Uskossa meillä on varmuus siitä, että «jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon», ja että kestävyyden lahjan ansiosta saamme sen mitä on luvattu (vrt. Hepr. 10:36) meidän ja muiden pelastukseksi (vrt. 1. Tim. 4:16). Osoittaen veljellistä rakkautta kaikkia kohtaan olemme yhteydessä Kristukseen, joka on antanut henkensä puolestamme (vrt. 2. Kor. 5:14-15), ja maistamme ennalta Taivasten valtakunnan iloa, kun Jumala on «kaikkea kaikissa» (1. Kor. 15:28). 

Neitsyt Maria, jonka kohdussa Pelastaja sikisi ja joka kätki kaiken sydämeensä «tutkistellen sitä» (Luuk. 2:19), hankkikoon meille kärsivällisyyden lahjan ja olkoon lähellämme äidillisellä läsnäolollaan, jotta tämä kääntymyksen aika kantaisi iankaikkisen pelastuksen hedelmää. 

Roomassa, Lateraanibasilikassa, 11. marraskuuta 2021, pyhän Martinuksen muistopäivänä 

Franciscus

  1. Vrt. pyhä Augustinus, Serm. 243, 9,8; 270, 3; En. in Ps. 110, 1. 
  2. Vrt. rukoushetki pandemian aikana (27. maaliskuuta 2020).
  3. Vrt. Angelus 17. maaliskuuta 2013.

Tietoja kirjoittajasta

Aihevalikko

LUE FIDES (pdf)

Uusin lehti || Arkisto (2001–)

KATOLINEN VARTTI (audio)

Kaikki lähetykset 2020-

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Uusimpia videoita

Ladataan...

Arkistot

Tilaa tiedotteemme