Valitse Sivu

Nyléniä on luettava hitaasti – hän panee ajattelemaan

Nyléniä on luettava hitaasti – hän panee ajattelemaan

Avasin kirjan Kolme pyhää hyvin uteliaana. Antti Nylénin tyylin tunsin jo hänen aikaisemmista esseistään, mutta tieto hänen katolisuudestaan ja ennen kaikkea kirjan pyhien valinta herätti minussa monenlaisia ajatuksia. Miksi juuri nämä pyhät?

Mitä pitemmälle luin, sitä enemmän minua alkoi arveluttaa. Sain mieleeni kuvan ihmisestä, joka yrittää epätoivoisesti rakentaa ehjää ja hyväksyttävää kokonaisuutta ihmisistä ja teoista, tapahtumista, joita katsotaan rikkinäisen kaleidoskoopin läpi. Tulee tunne, että kirjoittaja kirjoittaa osittain jopa itseään vastaan, yrittää siirtää sivuun ne tuhat tai kaksituhatta vuotta, jotka erottavat hänet (ja meidät muutkin) tapahtumista, joita hän kuvaa. Tässä ei yleensä onnistuta, sillä kirjoittajan oma minuus ja tässä yhteydessä myös hänen uskonsa, tulevat väliin ja häiritsevät. Nylén on käännynnäinen, hän on ollut katolisen kirkon täysivaltainen jäsen jo useiden vuosien ajan. Kuitenkin olen huomaavinani hänessä edelleen hyvin vahvan ei-katolisen piirteen, joka häiritsee varsinkin näissä pyhimyskertomuksissa. Hänen katseensa taaksepäin on tämän päivän katse, eivätkä uskon ja historian silmälasit täysin pysty peittämään sitä tosiasiaa, että maailma on muuttunut radikaalisti näiden vuosisatojen aikana. Franciscuksen tai Stefanuksen ja heidän aikalaistensa ajatusmaailma, tapa ottaa haltuun ympäröivä maailma, sen tapahtumat ja ihmiset, on täysin erilainen. He ovat eläneet huomattavasti kapeammissa ympyröissä, osa heidän maailmaansa oli täysin käsittämätön nykyajan ihmisen silmillä katsottuna.

Tämä tulee selvästi esiin juuri Franciscuksessa ja ihmisten suhtautumisessa häneen. Häntä on tulkittu ajan hengen mukaisesti, milloin hän on kukkaniityllä kirmaileva hippi, milloin kirkkoa tukeva hurskas mutta hiukan yksinkertainen munkki. Hänet on omittu luonnonsuojelijana, lintujen, eläinten, ihmisten rakastajana, spitaalisten suutelijana.  Kuitenkin koko ajan unohdetaan se, että hän oli kirkon uskollinen poika, ja kirkko, isolla K-kirjaimella, oli nimenomaan katolinen kirkko. Kaikki Franciscuksen toiminta tähtäsi kirkon ja sen uskon lujittamiseen. Tämän päivän ihminen usein tuntee kauhun ja inhon sekaista mielihyvää ajatellessaan Franciscusta suutelemassa spitaalisen mätänevää suuta, mutta toisaalta se ilmiö ei paljonkaan eroa siitä hurmiosta, millä nuoret hyökkäävät musiikki-idoliensa kimppuun pyrkien koskemaan heitä. Vain syy taitaa olla toinen.

Se, mikä minua häiritsi tässä muuten asiallisessa ja selkeässä pyhimystarinoiden kerronnassa, oli juuri pyrkimys ottaa huomioon kaikki mahdollinen ”totuudellinen” puoli kuvatuissa tapahtumissa ja elämäkerroissa. Tämä pyrkimys tehdä ymmärrettäviksi sellaisten ihmisten elämä ja kehityshistoria, joiden todellisuudesta meillä ei ole hajuakaan, tuntuu keinotekoiselta, ei-uskottavalta. Lisäksi huomaan koko ajan lukiessani häiriintyväni siitä, että kirjoittaja kompastelee luterilaisuuden ja katolisuuden välillä, todennäköisesti huomaamattaan, tai sitten siksi, että ei sittenkään ole vielä sisäistänyt katolisuutta kaikkine totuuksineen, tapoineen, uskomuksineen ja tulkintoineen. On totta kai lähes mahdotonta asettua Jeannen, Stefanoksen tai Franciscuksen nahkoihin, puhumattakaan heidän vastustajistaan, mutta tuntuu siltä, että syvän uskon merkitys sekä uhreissa että pyöveleissä, parin tuhannen vuoden takaisessa ajassa, on tässä ajassa elävälle kristitylle lähes mahdotonta ymmärtää. Me tiedämme, me olemme lukeneet, opiskelleet, meillä on monesta asiasta jo varma tieto siinä, missä muinoin oli usko johonkin hengelliseen ja käsittämättömään. Meillä on tietoinen poliittinen asenne tapahtumiin, emmekä tuhlaa aikaa sen miettimiseen, mitä asenteemme vaikuttaa muihin ihmisiin.

Kaikesta huolimatta Kolme pyhää on lukemisen arvoinen kirja. Se saattaa raivostuttaa, se saattaa paikoitellen ihmetyttää ja ehkä huvittaakin, mutta ehdottomasti siihen kannattaa tutustua. Ehkä se panee myös miettimään omaa uskoaan, omaa asennettaan maailmaan ja lähimmäisiin, omaa yhteyttään muihin katolisiin omassa seurakunnassaan. Me muodostamme kirjavan lauman, joka kuitenkin on yhtä perhettä yhden uskon sisällä – riippumatta siitä, satummeko pitämään heistä kaikista vai pyrimmekö välttämään tiettyjä hankalia tyyppejä. Siinä mielessä emme eroa Stefanoksen, Franciscuksen tai Jeannen ajoista – Luojan kiitos!

Tuula Luoma OP

Tietoja kirjoittajasta

Fides

Katolinen hiippakuntalehti Fides on Helsingin katolisen hiippakunnan viestintäosaston julkaisu. Se ilmestyy osin paperisena ja osin pelkästään nettiversiona. ISSN 0356-5262.

Uusin lehti ja arkisto

Uusimpia videoita

Ladataan...

Aihevalikko

Paavin twiitit

Paavin twiitit

Arkistot

Tilaa tiedotteemme